Mutku mä haluun?

Treasure-Map
(kuva täältä)

Tuntuu, että nykyään toitotetaan joka puolella, kuinka kaikki on mahdollista. Joo, mutta kysymys kuuluukin miksi ihmeessä pitäisi tavoitella kaikkea mahdollista mikä on saavutettavissa..?

Koska ”onni” tulee sillä. Ja ens viikolla keksitään lisää, koska mikään ei riitä. Tavoitteita, unelmia, aarrekarttoja, must-have-listoja, loputtomiin jotain mitä pitää tahtoa ja saada. Mahdollistahan kaikki kyllä on, mutta onko se haluttava asia panostuksen arvoinen? Mitä sillä laastaroidaan? Miksi ja mihin sitä tarvitaan?

Vaatii lähes rohkeutta olla tarvitsematta. Sehän se juttu on. Ei se, etteikö uskoisi tai tietäisi kaiken olevan jollain konstilla saavutettavissa. Jos on materiasta tms kyse. Lottovoittokin on mahdollinen jos sellaisen palavasti haluaa – sehän vaatii vain runsaasti pelaamista. Eikö?

Taidan olla onnekas, etten arvota ihmisiä muun kuin itse ihmisen perusteella. Ainakaan enää muutamaan vuoteen. Ja myös teen niin, enkä vain sano. Esimerkiksi meidän lähipiiriin liittyi jokin aika sitten uusi ihminen. En yhtään tiedä mitä hän tekee työkseen, millaisessa osoitteessa tai asunnossa asuu tai millä autolla hän ajaa. Ei ole tullut kysyttyä.

Kyllä mäkin haluun kaikkea. Nimittäin aina vaan entistäkin yksinkertaisempaa ja aidompaa ♥

– Taru

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Blogilista | Google+

27 Comments »

  1. Oi, me mietitiin samoja asioita, mutta vähän eri tulokulmasta :) Meillä on unelma, joka toteutuu tai ei, todennäköisesti ei, mutta nojatuolihaaveilua on… – käy kurkkaamassa
    Laitoin sinulle haavehaasteen :D

    Niin sitten tuohon itse asiaan. Minä hukun tavaroihin. Kolme kuolinpesää on tehnyt tehtävänsä, mutta nyt on aika luopua, nyt voi, nyt on sille jo tila ja uskallus+rohkeus. Minulla on esimerkiksi 33 erikokoista salaattikulhoa, voitko uskoa? Käsittääkseni en niitä koskaan kaikkia elämäni aikana ehdi käyttää saati tarvitse. Nuoriso kotoa pois lähtiessä saattaa ottaa jonkin kipon, mutta tuskin kaikkia. Luovun. Kaikki tapahtumat matkan varrella ovat vahvistaneet sen, että sillä on merkitystä, keitä lähelläsi on ja se, että juuri heidän kanssa on hyvä olla. Niistä ihmisistä joiden kanssa pitää pönöttää, olen ottanut etäisyyttä.
    Mukavaa valoisaa pakkasmaanantaita :)

    • Kiitos Anu, kävinkin heti kurkkaamassa <3 Sä tulit sieltä mutku-mä-haluun tulokulmasta :D Todella kauniin näköisestä sellaisesta <3

      33 salaattikulhoa..? Voi hyvänen aika (meillä taitaa olla yksi tai kaksi..?). En tiedä, mutta voisin kuvitella muutaman olevan ylimääräinen :) Meillä ei (onneksi!) ole ylimääräistä kamaa. Ollaan molemmat tahoillamme jätetty lähes kaikki irtaimisto menneisyyteen ja tänne on hankittu vain se mitä tarvitaan. Eikä oteta tarpeetonta vastaan, ei rahalla eikä ilman. Ponnistelua ja jatkuvaa puntarointia tapa toki vaatii, mutta on hedelmällistä. Monesti olen ollut todella kiitollinen, ettei ole "romua" joka paikka pullollaan. Sellaisestakin on kokemusta. (enkä nyt sitten missään nimessä tarkoita, että sun salaattikulhot olisi romuja, vaan tarkoitin omiani :)

      Tavara on vain tavaraa, siitä luopuminen on hyvin puhdistavaa. Tai siis mulle on ollut, en tarkoita tuomita ketään joka haluaa tavaraa ympärilleen ja saa siitä iloa :)

      • Siinä vaiheessa kun niitä kuolinpesiä on roudattu tyhjäksi, on ollut vaikea sanoa, että joku romueemeli voisi hakea tavarat pois. Sen verran siinä kohtaa on ollut tuo vintti näköjään pehmeä. Olisi kyllä oikeasti kannattanut. Olen samaa mieltä, että luopuminen puhdistaa – nyt on voimia jo tyhjennysurakkaan ja nyt se on edessä siltä osin, mistä en jo ole ehtinyt luopua. Muutaman kaapin kurkkasin kodinhoitohuoneessa tuossa eilissäpäivänä ja totesin, että en ole kaappeihin kajonnut ainakaan vuoteen, joten eiköhän sisälmys siis jouda pois. Ajattele, miten on feng shuit kohdallaan sen jälkeen, kun hyllyt on tyhjät tai niissä on vain ihan vähän jotain tuikitarpeellista. Taidat jo tietääkin :)

        • Toi on täysin ymmärrettävää. Ja ehdottomasti tarpeellista sekä terveellistä. Ei pidäkään yrittää revetä kaikkeen.

          Me otettiin jonkin matkaa mun isän kuoleman jälkeen joitakin tavaroita. Ei tarpeettomia, vaan käyttöön tulevia, mutta tuolla ne olivat varastossa sekavissa läjissä piiitkän aikaa.. En vaan pystynyt järjestämään niitä paikoilleen. Sellaista se on, kaikki ottaa aikansa. Tärkeysjärjestyksessä <3

  2. Minä haluaisin päästä veloista eroon ja sitten toivoisin myös meille kunnollista autoa. Lisäksi tarvitsisin hoikemmat sääret ja isommat tissit, sievemmät kasvot, mieheni iästä kymmenen vuotta pois, samoin kissojen – ettei vaan tartte pelätä luopumista heistä(kin). Uusi sohvakin olisi kiva, ja sänky. Muutama remonttikohdekin löytyy, niin ja se lottovoitto olisi siitäkin kiva, että voisi jäädä hetkeksi pois töistä. Tarvitsisin myös kameraan tosi pitkän ja tehokkaan putken!

    Mutta vaikkein noita nyt tähän hätään saakaan hoidettua, niin olen kyllä aika tyytyväinen, ihan hyvin menee. Sitäpaitsi moni viime vuosina toivottamalta tuntunut asia on korjaantunut, eikä sellaisen jälkeen enää kyllä mieti tapetteja, verhoja tai uusia astioita… :) Sitä haluaa oikeastaan vain rauhaa ja pysyvyyttä. Halaus sinne!

    • No sä et sitten ihan vähään tyydykään! :D Hih. Toi isommat tissit on muuten tosi helppo juttu! Ne saa automaattisesti kun tulee vähän ikää ja painoa, tai mä olen ainakin saanut :D Ei tartte enää yhtään murehtia sitäkään asiaa :D

      En tiedä uskooko kukaan edes, mutta sanon kuitenkin kun se on totta.. Tuosta lottovoitosta nimittäin. Ollaan menty jo niin pitkälle, että meinattiin tässä yksi päivä ihan tosissamme laittaa ikipelit poikki. Mulla on ollut kaksi tavallista riviä samoilla numeroilla jo vuosikaudet, niinku varmuuden vuoksi. Aateltiin, että mitä helvettiä me jollain lottovoitolla tehtäisiin? Tarvittaisiinko sitä oikeasti? Ei tosiaankaan sillä, että tässä mitenkään rahassa kylvettäisiin, vaan muuten. Että mentäisiinkö jotenkin irti päästämme ja unohdettaisiin kaikki arvokkaat asiat mitä ollaan opittu? Kaikki upeat ja yksinkertaiset suuntaukset mihin ollaan matkalla (siitä myöhemmin lisää), menisivät hukkaan? Kun meidän henkilökohtainen onni ei ole rahasta riippuvainen. Ihan tosi :) (nyt joku varmaan lynkkaa mut, ettei kukaan voi olla oikeasti tota mieltä.. apua.)

      Eniveis. Rivit jätettiin juoksemaan. Olikin hauska kuvitella, mitä kaikkea hyvää voisi tehdä. Se jos mikä olisi iloa ja tyydytystä tuottavaa! Jos se nyt sitten tulee, niin omissa suitsissa on vaan pitelemistä, ettei lipsahda omien arvojen ulkopuolelle :D Lupaankin hetimiten sulle osuuden, sinä hieno ihminen!

      Ja olen sitten tosissani. Halauksien kera <3 <3

  3. Just eilen puhuttiin miehen kanssa lenkillä samasta asiasta, eli kuinka ihmisten pitäisi nykyään saada kaikki asiat kerralla. Sitten ollaan tyytymättömiä ja stressaantuneita, kun kaikki ei olekaan niin kuin haluaisi. Tämä mulle-heti-kaikki -ajattelu on jotenkin tosi surullista. Kukaanhan ei voi saada kaikkea, vaan jokaisen on tehtävä valintoja.

    • Kaikista surullisinta on se, että tuhlataan koko elämä jonkin sortin haluamiseen ja sen tavoitteluun. Tai arvotetaan koko minuus esim. omaisuuden määrällä. Yritin tässä hiljattain keskustella ”järkeviä” vanhan ystävän kanssa, jolla ei ole päässään juuri muuta kuin raha, sen kerääminen ja sillä mahdollisimman kallista hankkiminen. Ja niistä hankinnoista toitottaminen. Joka niin sanotusti kiviäkin kiinnostaa, niinku oikeasti.

      Ei varmaan tarvi sanoa, ettei järkevää keskustelua syntynyt :D Tuon sortin ihmiset eivät lainkaan ymmärrä tällaisia, jotka ovat ”kääntyneet” täysin päinvastaiseen. Kuvitellaan vaan, ettei toi reppana vaan kykene parempaa hankkimaan. Hohhoijaa :)

  4. Elääkö ”sitt kun” -elämää vai elääkö ”tässä ja nyt?” Itse pyrin jälkimmäiseen. Siitä muistuttaa pari lempparibändini parin lempparibiisin parit sanat alla. Olisi ikävää jos aina kokisi olevansa jotain vailla. Terveys voisi olla parempi, mutta niin kauan kuin henki pihisee, en aio tuhlata elämääni haaveillen mistään höpöhöpöstä.

    All I ever wanted, all I ever needed is here in my arms.
    -Depeche Mode: Enjoy the silence

    What you don’t have you don’t need it now.
    -U2: Beautiful day

  5. Vanha klisee ”elämä on matka” unohtuu monilta. Eli totta kai on asioita, joita sitä tarvitsee, mutta tarvitseeko niitä saada heti tänne ja nyt -meiningillä. Mulla se on ollut ikäkysymyskin; olen oppinut arvostamaan sitä matkaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Ja viime aikoina olen oppinut myös toteamaan, että kaikkea ei tarvitse halutakaan, koska onnellisuus tulee kuitenkin ihan jostain muualta. Se vasta vapauttavaa onkin ollut huomata, että siten pystyy nauttimaan siitä mitä on, yhä syvemmin. Ja taas tarvii vähemmän tulevaisuudessa, kun tämän huomaa :)

    • On ihan pakko sanoa: Miäs lueskeli tossa ”salaa” näitä kommentteja. Tuumasi yhtäkkiä että ”Toi Pilvi on kyllä viisas nainen. Se tiesi heti mikä tää juttu on.”

      Mulla ei ole mitään lisättävää tai poistettavaa ;D Sanoin vaan että se ON.

      <3

  6. Hitsi kun nää sun aiheet on niin hyviä ja mielenkiintoisia! Pistävät ajattelemaan!

    Mun mielestä on ollut hyvä, että on suunnitelmia ja haaveita. Olen itse molempia, haaveilija ja suunnittelija. Halujakin on joskus ollut materiaa kohtaan, virattomiakin, niitä jotka ovat vaan silmään iloksi. Suunnitelmat ja haaveet tavallaan määrittelee omassa elämässäni sitä suuntaa, jonne haluan kulkea matkallani ja toisaalta tekevät siitä matkasta hallitumman. Haaveilu taas on halpaa huvia, ei aina niin vakavasti otettavaa. Olen silti ihan samaa mieltä sun kanssa. Monet suunnitelmat ja haaveet näinä päivinä ovat silkkaa rasti rastilta suorittamista tai sellaisten päämäärien tavoittelua, jossa kaikki elämä sen saavuttamisen aikana katoaa. Hetkellisiä iloja, saatuaan sammuvia. Sitten havitellaan suuria, ehkä kuitakin taivailta, petytään, havitellaan ja halutaan ymmärtämättä miksi ja mihin tarpeeseen.

    Olen joskus pohtinut sitäkin, onko haluamisten ja haaveiden välillä ihan niin todellisen hienoja eroja? Onko parempaa ja arvokkaampaa haluta vaikkapa hyvää lapiota kuin Vuittonin laukkua tai uusinta mallia nippelinappelilaitteesta jos sen arvon subjektiivinen mitta on henkilökohtainen hyvänolon tunne. Tai onko hienompaa (nykyään jopa trendikkäämpää) olla haluamatta kuin haluta? Vai onko niin, että olemme eläneet jo niin pitkään haluamisen ja nopeatempoisesti uutta himoitsevassa maailmassa, että olemme yksinkertaisesti tylsistyneet siihen luoden haluamattomuudesta uuden viihteen? Voisko olla niin, että siinä missä joku haluaa aina jotain uutta kokeakseen sen tuoman hyvän olon, joku toinen haluaa yhtälailla olla haluamatta tiedostavan usein, saavuttaakseen vertailukelpoisesti sen oman hyvän olon tunteensa haluamattomuudellaan?

    Musta tuntuu, että se on vähän molempia. Hyvä tilanne on kai, kun kummallakaan ei täytä sellaista tyhjyyden tai tylsistymisen tunnetta, jonka voisi toisella tavalla täyttää.

    Kuten varmaan tiedätkin, mullakin on enemmän sitä haluamattomuuden puolta elelyä. Tuntuu, että tavaraa on liikaa. En usko, että sitä on ollut tyhjyyden täyttämisen vuoksi. Enemmänkin koska tässä ollaan muutettu 5 vuoden aikana 4 kertaa ja vaikka muutot ovatkin hyviä putsauskatsauksia, aina sitä yhtä kotia varten syystä tai toisesta hankittua rojua tuntuu kasaantuvan. Nyt kun sitten asutaan tällaista taloa, valtava määrä tavaraa ja mööpeliä tuntuvat olevan ihan väärässä talossa. Koko huushollia taas on tuntunut hullulta lähteä kalustamaan kerralla aikalaisvakuuttavaksi, kun tavarat ja huonekalut sinällään ovat täysin käyttökelpoisia. Hitaasti siis luovutaan, mutta kyllä sanon ihan suoraan, että tämä tavarapaljous on ahdistavaa. Mitään uutta ei tee mieli, kun vanhoista pitäisi päästä eroon. Ei oikeastaan muutenkaan. Jotekin kaikki se, mitä näiden seinien ulkopuolella on tarjolla, riittää. Mä haluuuun siemeniä ja sen lapion. Joo, ja haluan puisia kapustoita, että pääsen lopuista muovisista eroon ;D

    Tässä raapustuksessa ei nyt taida olla päätä eikä häntää, mutta tällaisia on tullut pohdittua ;D

    Ja hei, haluan nyt muutakin! Toivottaa hyvää uutta vuotta sinne! Onpas meidän molempien elämät olleet tänä vuonna haasteita täynnä, mutta täällä ollaan ja eteenpäin mennään, vaikka paikallaan pysyen <3

    • No hitto, kun varsinkin näinä aikoina tulee pohdittua (vähän liikaakin?) jos jonkinlaista syntyä syvää. Se on sitten eri asia, saanko niitä jotenkin objektiivisesti ulos.. Ettei mene sellaiseksi minä-sitä ja minä-tätä ja nyt-mä-tiedänki-kaiken. Niin ei asia missään nimessä ole :) Mutta jatkoa seuraa joka tapauksessa, siitä voit olla varma! :D

      Mä olen joskus ollut sellainen varsinainen suunnitelmista eläjä. Se on (ainakin omasta mielestä) karissut aika laillakin ja tilalle on tullut enemmän tilaa ”yllätyskyykyille”. Varsinainen haaveilija en oikein koskaan ole ollut, kun mä alan heti ratkomaan että miten se haave toteutetaan ja kannattaako sitä ylipäätään toteuttaa. Siihen saatan tosin käyttää aikaa aika paljonkin, ottaen huomioon vaikka ja mitä yllätysmomentteja, vaikka kokonaiskuva muodostuukin yleensä melko nopeasti. Jos päädyn siihen ettei ole panostuksen arvoinen, niin roskakoriin vaan, se siitä ja uutta putkeen. Siihen kyllä uskon, että kaikki on mahdollista. On vaan se pointti, että onko just se asia niin tärkeä juttu.

      Toisaalta taas saatan hyvinkin spontaanisti tarttua isoihinkin asioihin ja toteuttaa ne ihan tuosta vaan miettimättä. Kuten aikoinaan Saaristohuvilan hankinta ja sen tuoma suuri muutos, joka on ollut varmastikin elämäni isoin juttu monelta kantilta. Että ota tästäkin nyt sitten selvä ;D

      Kiitos tosi, tosi paljon hienosta ja oivaltavasta kommentista! Ja paljon kaikkea mahdottoman mukavaa ja ihanaa ensi vuodelle! Olette mielessä <3

  7. Tuota lottovoittoasiaa pohdittiin myös meillä menneellä viikolla. Todettiin myös isännän kanssa, että menisikö pää sekaisin ja huomio vääriin asioihin, haluttaisiinko ylipäätään moisia summia? Sekoittaisi vain tämän hetken hyvät jutut.
    Romujen kanssa kappailu ei näköjään olekaan vain minun ongelmani. Minkään perään en ole haikaillut, mistä olen raaskinut luopua, raivaaminen jatkuu… Hyvä periaate tuo, että ei oteta tarpeetonta vastaan – ei rahalla eikä ilman. Sitä samaa yritän itsekin noudattaa. Toisinaan valitettavasti vähän huonolla menestyksellä – kieltäytyähän ei voi kaikesta. Esim. äidin rakkaudella meille tekemä seinälle laitettava pitsilamppu tai isotädin virkkaamat pikkuruiset pöytäliinat, joita meillä on jo kymmeniä. No ok, omatkin haaveet ottavat jokus ylivallan.

    • Ihana kuulla, etten ole yksin hieman omituisten aatosteni kanssa! Jes. Mä olen monesti myös toivonut, että jos nyt tulee täysosuma niin ei sitten please mitään liian suurta.. Matala kuusinumeroinen on jo enemmän kuin tarpeeksi :D Jotkut Eurojackpottien kymmenet ja kymmenet miljoonat olisivat jotain sellaista mitä ei yksi ihminen tosiaankaan tarvitse.. Huhhu :)

      Toi on niin totta. Tavarat joilla on valmiiksi tunnearvoa, ovat niitä vaikeimpia tapauksia. Joskus tulee sellaisia, jotka on vaan ”pakko” ottaa vastaan. Silloin se ”tarve” onkin se tunnearvo. Eikös sovita niin ;)

  8. Mäkin haluun!

    Mutta juu, hyvin kirjoitettu. Olen kyllä tosi haaveilijatyyppi, mutta ne haaveet ei välttämättä ole kaikki sitä haluun-sarjaa. Minulla ne ovat lähinnä ajanvietettä ja mielenvirikettä. Aina ei edes oikein uskalla oikeasti haluta mitään. Jos sen sitten saa eikä se olekaan sitä mitä haaveili. Tai jotain. Tai jos ei saa, niin sit harmittaa. Kyllä on monimutkaista.

    :)

    • Kiitos Mervi! :)

      Just näin, mä sain heti tosta kiinni. Itsesuojeluvaisto on ihan terveellistä, mun mielestä ainakin. Ei sinänsä mitään uskonpuutetta tai negatiivisuutta, vaan ihan tosiasia jota ei tarvitse sen enempiä kääntää pakkopositiiviseen suuntaan. Tai miettiä sen kummempia. Noh, kyllä sä tiiät mitä mä tarkotan :)

  9. Sarjalukija täälä hei, (luen yleensä monta ohimennyttä postausta kerralla.. ja kommentoin niihin mihin luulen mulla olevan sanottavaa.) :D

    Lottovoitto on näkyy mietittynä muitakin kuin minua viime aikoina. Mie kyllä haluasin voittaa (se taitas vaan vaatia muutakin kuin kupongin ostamisen about parin kk välein). Mie en ite rahalla tekis paljoakaan tässä vaiheessa, mutta mitä se mahdollistas miulle tulevaisuudessa esim. kolmen-kahenkymmenen vuojen päästä, se ois Se Juttu. En mie mitään isoja muutoksia haaveile elämään vaan jonkin näköstä vaihtoehtoa sille tulevalle/tälle nykyselle rahanhankkimistavalle. :)

    Muuten mie olen sitä mieltä, että tavarassa vähempi on enempi (paitsi käsityötarvikkeissa :p), kokemuksista (enkä tarkota pelkästään extremeä) jää käteen paljon enempi ja kaks maailman rakkainta ja tärkeintä tuhisijaa (joiden vuoksi mie osittain sitä lottovoittoa kaipailen) on vallannu tällä hetkellä miun sängyn. :)

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s