Potkukelkalla kuuhun

Untitled

Vuoden loputtua on tilinpäätöksen aika. Mutta voiko hätää, sumua, toivottomuutta, vitutusta ja lopenuupumusta esittää niin, että joku haluaisi sen tilintarkastaa..? En usko, joten sanon vain: Haista itse, vuosi 2014. Hyvä että läksit, toiv. syvälle mustaan aukkoon. Noin.

Tältä vuodelta ei oikein tiedä mitä odottaa tai ennustaa. Kestääkö fysiikat ja päät vielä? Vi ska se. Jossain vaiheessa olisi ainakin tarpeen saada maksettua viimeisen vuoden univelat korkoineen. Syvä väsymyspäisyys haittaa toimintakykyä aika paljon sekin. Noh, kaikki aikanaan ja kerrallaan.

Tavallaan (?!) on aika jännittävääkin, että koko setti pohjalta kolmion kärkeen on epäselvää ja epävarmaa. Yhtäaikaa mahdotonta ja mahdollista. Ei varmaa tietoa millaiseksi peruselämä muodostuu tai missä se tulee olemaan. Lankoja, jotka eivät ole omissa käsissä. Ei päivämäärää, jota odottaa. Ponnistellaan ja pinnistellään pimeässä, tietämättä auttaako se edes oikeaan suuntaan.

(Mitä tuohon vihjaamaani tarvehierarkiaan tulee, minulla on senkin sisällöstä ja paikkansa pitävyydestä omat mielipiteeni. Mutta siitä ehkä joskus myöhemmin..)

Ainoa täysin varma on se, että postiosoite tulee muuttumaan ennemmin tai myöhemmin, vaikka mitä utopistista tapahtuisi. Se oli kristallinkirkasta sillä sekunnilla kun nykyinen laitettiin myyntiin. Tänne ei enää jäädä loppuiäksi, ei vaikka tilanne tai olosuhteet muuttuisivat kuin taikaiskusta millaiseksi tahansa. Pitkään kestänyt vuosien työstä luopumisen tuska on ollut erillinen ja irrallinen asia, näillä kahdella ei ole tekemistä keskenään. Ristiriitaista? Tavallaan joo. Se on kuitenkin ollut koko kriisin ajan selvä, että The Tarkoitus onkin jatkaa matkaa.

Kunpa osaisin selittää, millaisia selkeitä valoja näissä raastavissa “tiloissa” tosiaan näkee, edellä mainitullakin tavalla. Siis ihan ilman kemikaaleja ;) Hyvänen aika, ensinnäkin miten pikkiriikkisen vähällä on paskankaan väliä. Miten vähän oikeasti tarvitaan. Todella. (ylimääräisen tavaran jne materian karsiminen on vain kärpäsen kakka). Kuinka keskeneräisiä voidaankaan vielä olla, vaikka on jo vuositolkulla karsittu ja kärsitty ja oivallettu ja mitä kaikkea. Isolla kädellä, joka ei kuitenkaan koskaan ole se viimeinen, oli miten iso hyvänsä. (Ei tosissaan tarvita edes sitä lottovoittoa, mistä oli edellisen postauksen kommenteissa enemmänkin puhetta.)

Omassa pienessä kuplassa, jonne olemme tarkoituksella linnoittautuneet, ei oikeastaan enää ole sellaista käsitettä “kun kaikki muuttuu hyväksi”. Ei ole enää hyvää, huonoa tai muutakaan vastaavaa. Ne sulautuvat yhteen. On asioita, jotka tapahtuvat, halusi tai ei. Sitten on asioita, joihin voi vaikuttaa omilla valinnoilla. Viimeksi mainittuja on kunkin asian suhteen yleensä kaksi: Hieman helpompi ja “yleisesti hyväksytty” tapa, sekä vaikeampi ja kivisempi, mutta lopulta palkitsevampi sivutie. Siellä me rämmitään kerta toisensa jälkeen, pysäkit pääsääntöisesti ( ) intuitiolla valiten. Kuitenkin tietyllä tavalla nöyränä ja säännöllisesti virheitäkin tehden. Keskenämme polulla, jolla ei koskaan ole ollut ainakaan tylsää. Mitä ikinä tapahtuukin, se koetaan yhdessä, täysillä. Se on aina ollut molemmille se huipuin ja tärkein juttu.

Vaikeinakin aikoina ollaan takerruttu ainoastaan toisiimme. Lähes minkään tuttujen ja aikaisemmin iloa tuottaneiden asioiden perään ei ole hinkua, kiinnostusta tai kaipuuta. Vaikka elämän romahdus ja tähän asti suurimman elämäntyön menetys on ollutkin valtava shokki ja prosessi jatkuu edelleen. Merkillistä ristiriitaisuutta sekin.

Kyllä vaan: Tuhkasta noustaan taas, heti kun mahdollisuus on. Ihan uudeksi ja uudenlaiseksi parsittuina ihmisinä, jotka eivät taustapeileihin kattele. Se ei ole unelma tai tavoite, vaan suunta, joka on tietoisesti valittu. Kaikki tulee jälleen kerran olemaan aivan toisennäköistä kuin mikään mennyt tai ollut. Se meille oikea elämäntapa – vieläkin yksinkertaisempi, epäolennaisista pakoista ja tarvitsemisista entistäkin vapaampi – on edelleen vaiheessa ja oivallettavaa paljon jäljellä. Monessa asiassa ja monta kertaa.

Sitä intuitioni ei kerro, kauanko seuraavan mutkan taakse vielä ajaa, tai mitä siellä on, mutta matkalla ollaan.

Vaikka potkukelkalla kuuhun jos tarve vaatii. Prkl.

. . . . . .

Hyvää uutta vuotta, Ystävät Kalliit! Toivotaan salaa, että tämä olisi ainakin edellistä lempeämpi, meille kaikille!

Otsalamppu huurteessa eteenpäin potkottaen,

– Taru

p.s. Tuleeko yllätyksenä, ettei me juhlistettu vuodenvaihdetta millään lailla..? Tietenkään siksi, ettei oikeasti ole mitään väliä mikä vuosi on ;)

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Blogilista | Google+

18 Comments

  1. Susanna

    Sinä olet ollut blogissasi aina niin positiivinen, että vaikka tiedän teillä olleen vaikea vuosi, niin nämä sanat “hätä, sumu, toivottomuus, vitutus ja lopenuupumus” tulivat nyt kuitenkin ihan puskista.

    Minä niiiiiin toivon, että tämä vuosi on teille miljoonasti parempi, sillä johan te olette oman osuutenne paskasta saaneet kannettavaksenne.

    PS. Minäkään en juhli uuttavuotta! Olin onnellisesti unessa vuoden vaihtuessa, tyhmästä paukuttelusta huolimatta. :)

    1. Taru

      Positiivinen..? Oho. Tää tuli nyt mulle ihan puun takaa :) Olen pyrkinyt olemaan valittamatta valittamisen perään (se kun ei tilannetta miksikään muuta, valitettavasti), mutta omasta mielestä en ole oikein onnistunut.. Vanhasta blogista poistinkin jokusen postauksen väleistä, kun silmäilin ettei siellä paljon muuta sitten ollutkaan kuin valitusta. Hmph.

      Keskenämme me kyllä vapaasti kiroillaan ja valitetaan ja vaikka mitä, päivästä toiseenkin, se on meillä sallittua ja täysin ymmärrettyä & kompattua puolin ja toisin :) Onneksi, tulisin muuten varmasti todella hulluksi.

      Täällä blogissa yritän(!) pitää asiat irrallisina, vaikken aina ole onnistunutkaan. Esimerkiksi vaikkapa tuo DIY hääkortti -postaus. Asiahan on varsinaisesti se, että korttia (ts. taulua) oli loppujen lopuksi hauska väkertää, ja että olen tosi onnellinen hääpärin puolesta. Sen jätin mainitsematta, etten kyennyt menemään edes oman siskoni häihin.. Niin ihmisraunioita täällä ollaan. Vihkimisessä vain käytiin, ja sekin oli lähes mahdoton ponnistus. Että sillä viisiin.

      Lämmin kiitos Susanna menneestä vuodesta! Te olette kyllä olleet niin ihania, että melkein itkuksi pistää. Nonni. Hyvää tätä vuotta sinä ihana nainen ♥ ♥

  2. Anu

    Postauksistasi on voinut aavistaa tuskanne. Olen jotenkin voinut aistia samanlaista kaaosta, jossa olen itse elänyt ja nyt siitä pikkuhiljaan selvinnyt. Asioita on tapahtunut, joihin ei ole piiruakaan voinut vaikuttaa ja yhden katastrofin jälkeen on vastaan tullut seuraava, ihan puskasta. Katastrofeja tuli päällekäin parhaimmillaan neljä ja kaikki liittyivät vakaviin kuolemaan johtaviin sairauksiin, jossa seisoin tiukasti vierellä tai kroonisiin sairauksiin, jotka siinä tilanteessa olivat kriittisiä ja vaikeahoitoisia. Vaikeaa oli luopua vanhemmista ja saattaa heidät rajan tuolle puolelle, liian aikaisin, liian nuorena. Erittäin vaikeaa on ollut oman lapsen sairastuminen ja sen hyväksyminen. Olin se, joka seisoi pystyssä ja autoin, kun muut lakosivat. Lakosin itse sen jälkeen. ihmisraunio, sellainen olin. Mustaa, harmaata ja sysymustaa. Tunnelissa seisoessa ei paljon valo vilkkunut. Hymy ei irronnut, uni ei tullut, mutta itku kylläkin. Pahinta oli kamala sisäinen kaoottinen olo ja totaalinen väsymys.
    Sen vaan voin sinulle lohtuna sanoa, että kyllä sieltä sittenkin pois pääsee. Ei tarvitse mennä kelkalla kuuhun tai maitojunalla siperiaan.
    Tuo aika opetti paljon. Ihmisenä muutuin ihan valtavasti. Opin itsestäni paljon. Tiedän nyt rajani ja sen, että itse ei kaikkea pidä jaksaa ja apua saa. Kauan kesti, että ymmärsin hakea sitä. Nyt tiedän, että vaikka kivi tippuisi päähän, selviän.
    Tekin selviätte, ihan varmasti – ajallaan, mutta selviätte <3
    Parempaa tätä vuotta :)

    1. Taru

      Voih. Kyllä on sinuakin valtavalla paskamäärällä “siunattu” :( Olen niin pahoillani puolestasi. :((

      Niinhän se on, että joka kerta muuttuu myös ihmisenä. Olen ollut vaikkapa viisi vuotta sitten niin eri tyyppi, ettei vanhat tutut enää varmaan tuntisikaan. Eivätkä tunnekaan. Sain joku aika sitten sellaiselta tutulta yllättäen viestin: “Huomasin että sulla on talo myynnissä. Tuliko mitta täyteen siellä perähikiällä?”. Hohhoijaa..? Olisin voinut (helpostikin) vetää hirmuiset herneet kärsääni, mutta sen sijaan en voinut kuin nauraa. Niin eri aaltopituudella ollaan, etten vaivautunut edes vastaamaan. Todellakaan :)

      Kaikki ratkeaa vielä jotenkin ja tästäkin selviydytään jollain lailla, se on varma, ei vaan tiedä milloin ja miten. Yritys on ainakin kova ja kerta toisensa jälkeen noustaan ylös, vaikka miten ammutaan alas. Vahva pitää tottakai jaksaa olla, mutta kaikella on rajansa. Noin 12 kuukautta putkeen päivästä toiseen sontaa päin naamaa alkaa olla jo liikaa yksien ihmisten kannettavaksi. Siltikin, olen ihan valmis kelkkailemaan vaikka kuuhun taikka Siperiaan. Nih! ;D

  3. Saara

    Potkukelkkahan on mitä mainioin kulkuväline, kun niihin saa nykyään pyöriäkin alle. Että jos menee kuulento kevääseen, tai tuleekin leuto talvi, meinaan :) Kun olen seurannut omaa elämääni, sinun ja monen muunkin, niin alan oikeastaan ihmetellä enemmän sitä, miten jotkut saavat kulkea elämänsä läpi sillä tavalla (tylsästi?) seesteisessä pumpulissa. Kaikki tapahtuu – syntymät, kuolemat ja kotien perustamiset, raha-asiat – niin epäluonnollisen loogisesti ja oikeassa järjestyksessä, että eihän sellaista voi ollakaan! Vaikka tämä on välillä meille kirjavassa maailmanjärjestyksessä eläville niin hemmetin vaikeaa, niin on se ainakin mielenkiintoista ja kasvattavaa. Vaikka minä en kyllä välittäisi “kasvaa ihmisenä” enää yhtään, alan jo kaivata tylsää ja tasaista. Toivotaan, ettei ensi vuonna tapahdu mitään! Paitsi teille ja hyvää. Pelkästään.

    1. Taru

      Hehee, aivan! Apupyörät alle vaan jollei potkuri luista :D Musta huumori, tuo elämän suola. Paljon hedelmällisempää kuin pakkopositivia ;)

      Mäkään en välittäisi “viisastua” enää tippaakaan. Mutta totta kyllä, eipä ole ikinä ollut ainakaan tylsää tai tasaisen harmaata, ja kaikki naiviuskin on karissut viimeistä pisaraa myöten. Tai jos on joskus ollut, niin ei ainakaan kauan. Jotta pidetään nyt sitten vaikka rikkautena :)

      Iso kiitos edelleen sulle Saara, kaikesta henkisestä tuesta ♥ Se on ollut mittaamattoman arvokasta. Ehdottomasti myös teille kaikkea parhautta, vain ja ainoastaan ♥

  4. Mari

    Voi, miten tuttuja ajatuksia! Olen samankaltaisessa paskassa tällä hetkellä, tosin sillä erotuksella, että tiedän, että se ei kestä ikuisesti ja tiedän päivämääränkin, jolloin helpottaa. Tai ainakin kaksi vaihtoehtoa. Muuta ei voi todeta kuin, että tällä hetkellä kaikki, mitä minä itse voin asialle tehdä on tehty. Nyt vain voin odottaa ja yrittää tehdä olostani näissä oloissa niin siedettävän kuin mahdollista. Olo on kuin olisi (kirjaimellisesti!) saanut voimat vievän loiseläjän itseensä ja seuraava vapaa aika ammattiauttajalle, joka sen voi poistaa, on tod.näk. ja toivottavasti 15.1. eli vain kahden viikon kuluttua. Pahimmassa tapauksessa kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla. Oma työkunto on jo mennyt, mutta lääkärin kanssa todettiin sairausloma ei nyt tässä auttaisi, vaan vain pahentaisi – eli parempi kuin on edes työajan poissa saman katon alta. Ei tässä siis muuta voi kuin keskittyä siihen tärkeimpään: 1) lepoa, vaikka uni ei tulisikaan 2) syö hyvin, vaikka ei maistuisi. Oma napa, huolehdi siitä.

    Usein mietin niitä, jotka ovat selvinneet pahemmastakin, kuten keskitysleiriltä tms., mitkä ovat olleet heidän selviytymiskeinonsa. Ilmeisesti juuri tuo ikioma “onnellisuuskupla”, jonka sinäkin mainitsit.

    Mennään näillä eteenpäin. Tästä vuodesta teemme paremman. Kyllä! Voimia sinne etelärantaan!

    1. Taru

      Niin vähän arvelinkin, että sinä ymmärrät <3 Siinäpä se, on vaan kestettävä se mitä ei voi juuri nyt muuttaa, ei vaikka päällään seisoisi. Vaikka ilkosillaan pakkasessa. Senkin voisin jo tehdä :D Eräänkin kerran on käynyt kielen päällä, etten kestä tätä helvettiä, jota elämäksikin kutsutaan, enää jumaliste päivääkään. Ja sitten kestän kuitenkin. Ihminen on omituinen otus. Juurikin tuo kupla on pelastanut, sinne paetaan heti kun tarpeeksi lujaa tuulee :)

      Kyllä! Näin me Mari teemme! Niin siellä kuin täälläkin. Iso halaus Mustasaareen <3 <3

  5. Saara

    Sanattomaksi vetää. Taas. Taidan kuulua noihin “seesteisessä pumpulissa” kulkijoihin tällä hetkellä. Omasta Jaakobin painistani on onneksi jo tovi aikaa. IlToivon teille todellakin parempaa ensi vuotta ja kaikkea hyvää.

  6. Pilvi

    Viime kommenttini vastauksesi/vastauksenne lisää aavistuksen nyt painetta, että osaanko kommentoida tähän yhtään mitään! ;) Tämän luettuani kun ensimmäisenä tuli mieleen, etten taida ehkä ymmärtää ihan kaikkea mitä kirjoitat, vain aavistaa jotain. Ja ehkä tarkoitan pikemminkin, että näen sumussa olon ehkä liiankin hyvin osatakseni sanoa siihen mitään järkevää, rakentavaa, kannustavaa… etten ainakaan tulisi banalisoidakseni tilannetta, jossa olette olosuhteiden armoilla.

    Siltikin haluan sanoa, että olette kovien tilanteiden ja tosiasioiden vuoksi (näin oletan) joutuneet opettelemaan itsessänne ja ajattelussanne jotain sellaista, mitä eivät ihmiset yleensä joudu elämänsä aikana raapaisemaankaan. Toivon siksi, että pääsette näissä työstämisissä sellaiseen olotilaan, että koette ylpeyttä voimistanne ja siitä, että mielenlujuudessanne kykenette sietämään enemmän kuin tavallinen vastaantulija, että kykenette siksi olemaan onnellisia ja löytämään sataman juuri siitä. Tekstistäsi löydän tätä kykyä ja tahtoa vaikka tiedän, miten vaikeuksien keskellä on hankalaa yrittää muistaa, missä suunnassa se valo on ja voimia kysytään joka käänteessä. Voi Taru, paljon voimia teille ja takertukaa ihmeessä toisiinne, kun teillä kerran on sellainen jalokivi, josta joku toinen puolestaan haaveilee koko ikänsä.

    1. Taru

      Hehee, ei mitään paineita! ;D

      Nonni. Sä olet taas viisauden kivellä :) Juurikin tuo olisi pyrkimys. Odotan kuin kuuta nousevaa, että saataisiin vielä joskus edes _yksi sellainen kokonainen iloinen ja murheeton päivä, 24 tuntia. Vaikken enää oikeastaan edes muista, millaista se on. Vaistolla kuitenkin tiedän, että se tulee vielä. Pakkohan sen on. Ja myöhemmin useampiakin, ihan varmasti.

      Monesti ollaan kiitelty itseämme, että ollaan alusta saakka osattu arvostaa jalokiveämme, jo ennen mitään vastoinkäymisiä. Niin harvinainen se on, ettei kumpikaan ole osannut edellisessä elämässä edes kuvitella sellaista olevankaan. Se kestää kaiken ja paljon enemmänkin.

      Kiitos Pilvi, kovasti <3

  7. eila

    “Taipuu vaan ei taitu.”
    “Kovimmassa paineessa syntyy puhtaimmat timantit.”

    Nuiden kahden lauseen avulla mie olen rämpinyt pahimmat hetteiköt. Jokaisella kuiten on omalla tavallaan samaa paskaa eri paketissa. Toisinaan olen kateellinen ns.tasasentylsäneläjille, mutta ei miusta, tai siusta/teistä siihen olis. :)
    Kyllä se ennemmin tai viimestään kesällä lähtee taas kulkemaan. Näin mie uskosin. ;)

    1. Taru

      Eila, sä olet sitten ihana <3

      Aivan, paketeissa on samaa paskaa, vain eri kääreissä. Meitähän ei siis sisältö pääse yllättämään! ;D Noilla samoilla ohjeilla ne paskat sitten vaan lapioidaan. Eihän siinä sen kummempaa. Ottaa vaan sen ajan minkä lapiointi tarvii, joskus vähemmän ja joskus pitempään :) (olenpas taas "runollinen", heh)

      Näillä mennään.

  8. Vanha Jäärä

    Vuosilla ja vuodenvaihteilla ei tosiaan ole mitään väliä, mutta aina välillä on mielenkiintoista pysähtyä tutkailemaan minkälaista paskaa on niskaan satanut ja kuinka se on “kasvattanut ihmisenä”. Hah, lisää paskaa oli tuo sanavalinta! ;-) Mä en Taru voi väittää tuntevani sua ollenkaan enkä tiedä kuin blogisi kautta himppasen siitä missä teillä mennään, mutta toivon sulle ja miähellesi kaikkea hyvää. Parempaa luistoa potkukelkan alle tai jotain…Ja kiitokset toimimisesta mun blogin ansiokkaana kommentaattorina, se on tosi piristävää!

    Itse huomaan kauhukseni että omat erinäiset murheet näyttävät pieniltä aina siinä vaiheessa kun kuulee jonkun muun paaaaljon isompia murheita…kirjoitin tähän ensin muutamia kammottavia esimerkkejä omasta tuttavapiiristi männävuoden ajalta, mutta deletoin ne sitten, kun alkoi tuntua liian teatraaliselta. Aina on jossain joku jolla menee vielä huonommin :-( Tosi piristävää…

    Joskus menee paremmin ja joskus ei, elämään vaan mahtuu kaikenlaista. Ei muuta kuin eteenpäin!

    1. Taru

      Sehän on silleen, että paska on paskaa vaikka voissa paistaisi. Samalta maistuu, oli sitä enemmän tai vähemmän, tai millä maustettu :) Vaikka mäkin kuvittelen viisastuneeni ja kovettuneeni valtavasti, niin ihan satavarpisti tulen vielä hermoontumaan jostain kärpäsen kaakankin kokoisista asioista.. Tarkoitin, että kaikilla on oikeus veetuuntua myös pienemmistä paskoista, tuntemushan on silleesti subjektiivinen. Sinänsä olen vähän pahoillani, että tulee jaettua kaikenlaista ikävääkin, mutten vaan jaksa / halua esittää sellaista kukkaketo-ihmistä. (sehän pistäisi luukut kiinni ja palaisi vasta sitten kun kulissit on taas pystyssä. ei oo mun juttu :)

      Juuri näin. Kelkka rasvaukseen ja menoksi. Niin ja eipä kestä! Me ollaan selkeesti samoilla aaltopituuksilla :)

      1. Vanha Jäärä

        Musta se on hyvä että jakaa niitä ikävämpiäkin asioita ja tuntemuksia – sekä jakajalle itselleen että lukijoille. En mä ainakaan jaksa lukea kenenkään kiiltokuvaelämästä. Enkä jaksaisi itse pinnistellä kirjoittaakseni että “jee jee, aurinko paistaa ja vastavahatut lattiat kiiltää” kun oikeasti kaikki on ihan syvältä.

        Samoilla aaltopituuksilla tunnutaan tosiaan olevan – elämän mukaviin puoliin kuuluu kun löytää “vielä vanhoilla päivillään” jostain ihan sattumoisin jonkun, jonka kanssa harjoittaa samaa logiikkaa :-)

        1. Taru

          Voih, kiitos ihanasta kommentista <3 Totta, maailma ja blogistan on ihmeitä täynnä :) En voisi olla kiitollisempi blogiystävistä joilla ajatus kulkee samoilla radoilla. Tässä on kuule oletettavasti vielä ainakin puolet elämästä jäljellä, ei ollenkaan vanhoja päiviä ;) Tiedä mitä ihmeitä vielä löytää :)

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s