Aito vai kiiltokuva?

flower
[kuva]

Hyvä blogi-, meili- ynnä muu verkkoystäväni Mervi (jo vuodesta 2004, ellen väärin muista) kiteytti niin hienosti itselläkin paljon mielessä (ja ajoittain blogissakin) pyörineen asian, että tahdon jakaa sen teillekin: Authenticity is not glossy and clean. Kannattaa lukaista ja valaistua.

Elämä tai aitous ei aina ole kaunista. Oma kokemus on aina aito ja tosi, arvostelematon. Ihmiset ovat erilaisia ja suhtautuvat ja reagoivat asioihin eri tavalla. Riippuen esimerkiksi synnynnäisestä temperamentista, josta postailinkin taannoin. Saattaa olla ihan fyysisestikin epäterveellistä yrittää padota fiiliksiä täysin oman luonnon vastaisesti.

Olen tottakai monesti miettinyt, että kannattaako esimerkiksi kriisin keskipisteestä käsin avata suutaan tai näppistään ollenkaan. Sinänsä minulla ei ole esimerkiksi blogin kanssa mitään hävittävää, koska en etsi yhteistyökumppaneita tai mainostajia, jotka edellyttäisivät kiiltokuvamaisia lifestyle- tai sisustuspostauksia. En myöskään ole liiemmin kiinnostunut siitä mitä vaikkapa vanhat tutut minusta ja jutuistani mahtavat ajatella. Tämä on minulle oikeastaan yhteydenpito- ja pohdintojen vaihtoväline ystävien ja tavalla tai toisella samanhenkisten kanssa. Silloin saa olla oma raaka ja rosoinen itsensä, eikö vaan?

En ole perinteinen positiivisuuden lähettiläs, mutta entä jos iloittaisiin siitä että ollaan ja osataan olla aitoja, puolin ja toisin? Se jos mikä on taitolaji.

– Taru // kiitollisena ainutlaatuisista blogiystävistään, jotka ovat pysyneet kelkassa ja jaksaneet tukea niin ylä- kuin alamäissäkin, vaikka Rva Bloggaaja on välillä tosi rasittava. Kiitos.

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Blogilista | Google+

16 Comments

  1. Jovelan Johanna

    Jee, Taru! Taas loistavia aiheita eetterissä!

    Mun mielestä aitous on ehkä parhaiten läsnä kun sitä ei tarvitse määritellä, eikä nostaa pöydälle, ei erikseen korostaa kiiltokuvaksi tai rosoiseksi, puhtaaksi tai likaiseksi ikään kuin aitous olisi vain yhtä tai toista riippumatta miten sen kukin kokee. Aitous on, eikä siihen tarvita kuin piste loppuun. Teksti (linkkaamasi) oli tosi hyvä, kuten asiakin (wow), mutta olisin kaivannut otsikkoon sanaa always, joka olisi antanut tilaa juuri sille aitoudelle, joka syntyy subjektiivisista kokemuksista sekä kirjoittajalle, että lukijalle.

    Tämä ei enää liity mitenkään tuohon kirjoitukseen, mutta olen aina karsastanut näitä meidän ohjaavia sanalaskuja, jotka opastavat kätkemään onnen ja pitämään kakkaista nurkkaa puhdasta (joka tietenkin on helvetti) parempana. Aitouden määritelmä on kyllä vaikea. Otetaan vaikkapa karrikoidusti känkkäränkkä ja se positiivisuuden lähettiläs. Joskus tuntuu, että vaikka molemmat subjektiivisesti kokisivat itsensä siten, muut yhtä usein kyseenalaistavat näistä toisen. Harva tuntuu niin intensiivisesti kaipaavan känkkäränkille känkkisaitouden vahvistavia happy. happy, joy, joy -hetkiä, kuten ääripäässä iloisempi tyyppi joutuu kohtaamaan tullakseen koetuksi aitona positiivisuutensa vuoksi. Känkkiksen kaappi voi olla vaikka kattoon saakka vuorattu kiiltokuvin, mutta aito känkkis se silti on, kunhan muistaa vaan känkkäillä. Positiivisuuden lähettiläällä taas ei saa olla edes roskaa siellä omassa kaapissaan menettämättä uskottavuuttaan. Se on hieman outoa, mutta kaipa se niin on, että aitouden uskottavuus vaatii aina hieman kakkaa nurkkaan, vaikka oma nenä ei sitä haistaisikaan ;D

    Ps. mun mielestä sä olet tavattoman positiivinen.

    1. Taru

      Jee, kiva että aihe innosti! :)

      Aitouden, jos ihmisistä puhutaan, määrittely kokonaisuudessaan on aika hankalaa. Ehkä sitä ei pidäkään yrittää rajata liian tiukasti? Mun mielestä aito on oma itsensä, oli hän sitten positiivinen, negatiivinen, jotain keskiteiden väliltä tai jotain muuta. Vielä jos ymmärtää sen, että kaveri saattaa olla tyystin erilainen, ja se onkin mielenkiintoista eikä ärsyttävää, niin aina parempi. Tässä varmaan meillä kaikilla on parantamisen varaa :)

      Itsensä erinomaiseksi ja muita jollain lailla paremmaksi luokittelu on joo aina tyhmää. Mutta noin muuten kaikenlaisista asioista puhuminen on tosi hyvä juttu. Muutenhan ei opittaisi mitään toisista / itseen nähden erilaisista, ja sehän olis hirmu sääli :) Mun mielestä ainakin.

      Woot, minä tavattoman positiivinen? Vau, tää tuli ihan puun takaa :) Mä jotenkin miellän (ehkä virheellisesti?) positiivisen sellaiseksi, joka vaan porskuttaa elämäniloisena vaikka mitä tapahtuisi. Sellanen mä en oo, vaan käyn ennemminkin kaiken läpi hyvinkin syvästi.. Mutta objektiivisuuden hetkiäkin on aina välillä, ehkä se on sitten se positiivinen vire :)

      1. Jovelan Johanna

        No justiinsa noin! (teki mieli laittaa monta huutomerkkiä) ;D

        Ja joo-o, usko pois! Se positiivisuus on näin katsojan silmissä sussa tosi vahvasti läsnäoleva ominaisuus, tai siis siten miten mä miellän positiivisuuden. Kakkiahan sitä niskaan tulee elämässä melkein kaikille jossain vaiheessa elämää ja monelle useammin kuin kerran – harva moiselta välttyy, mutta sussa on vaan sellainen jännä fiba, että vaikka tuuletin posottaa sitä itseään ja polvilleen mennään, niin puhutaan välillä vaikka vitukkeista parempia päiviä odotellessa ;D

        Mun mielestä positiivisuuteen sisältyy jonkinlainen annos sisua ja sä olet sisukas <3

        1. Taru

          Nonni, näin nyt kuule muuttui munkin käsitys positiivisuudesta! Kiitos paljon Johanna <3

          Hehee. Mitä olisikaan elämä ilman vitukkeita sun muita rivouksia :D Aika tylsää ja surkeaa :D

  2. Vanha Jäärä

    Itsekin olen miettinyt näitä asioita…että mitä kaikkea ja millä fiiliksellä sitä tohtii blogiinsa kirjoittaa. Erityisesti kun erehdyin mainostamaan sitä työkavereille ja nehän rupesivat perhana koko poppoo seuraamaan mun horinoita. Yritän sitkeästi pysyä sellaisena kuin olen enkä ala valikoimaan sanojani sen takia että pomo lukee.

    Aitouden aina tunnistaa. Joskus kiiltokuvamaisuuskin on aitoa, jotkut ihmiset vaan ON sellaisia. Ehkeivät syvässä sisimmässään, mutta kiiltokuvan pinnan naarmuttamiseen tarvittaisiin varmaan kuukausikaupalla psykoterapiaistuntoja. Joitain epäaitojakin kiiltokuvablogeja on ihan hauska lukea kun suhtautuu niihin sellaisella kieli poskella -asenteella. Mutta aito ja ei-kiiltokuvamainen aina parempi. Kuten tää sun blogi Taru :-)

    1. Taru

      No perhana, mokomat :D Mäkin tiedän, että lukijoissa on esimerkiksi vanhoja duunikavereita, muita vanhoja tuttuja, sukulaisia jne. Joitain kammotuksen hetkiä toisinaan on (varsinkin jos käy ilmi, että kirjoittamani on ymmärretty ihan väärin), mutta siitä mäkin yritän pitää kiinni etten varo sanomisiani sen takia että joku tuttu lukee.

      Toi on ehdottomasti totta. Jotkut vaan on kiiltokuvamaisia ja se on nimenomainen tarkoituskin heillä (esim blogeissa). Sitten on varmasti niinkin, että joku kokee jonkun kiiltokuvaksi, vaikka se onkin ihan aito itsensä. Riippuu niin monesta asiasta, että tästä(kin) vois rönsyillä vaikka kuinka :)

      Oi kiitos Jäärä! Jatka säkin samoilla aidoilla ja suorapuheisilla linjoilla :)

  3. Saara

    Rasittava ei ehkä ole sana, jolla mä sua kuvailisin :) Rasittavia ovat yltiöpositiiviset tai toisia liiaksi neuvovat tyypit. Vaikka kyllä minä itsekin joskus tietoisesti yritän olla positiivisempi kuin mitä fiilis pohjalla antaisi tilaa, ja blogistani puhumattakaan – sehän on varsin siloiteltua todellisuutta ja siten itselleni myös yksi paikka kirjata ylös haaveita(kin).

    1. Taru

      Kuule Saara, mun mielestä sun blogi on yksi aidoimpia mitä tiedän! :) Sen verran mitä ollaan privaatistikin keskulteltu, tiedän ettet jaa ihan kaikkea koko maailmalle, kuten en minäkään, mutta se ei olekaan se juttu. Aidointa on mun mielestä se, että se mitä kirjoittaa ja jakaa, on aitoa ja sydämestä tulevaa. Esimerkiksi haaveet on juurikin sitä. On ihan mahtavaa (ja rohkeaakin!) että niitä jakaa. Sun postauksissa on myös aina jotain rivien välissä. Tykkään tosi paljon sellaisesta tyylistä, että lukijallekin jää pohdittavaa ja oivallettavaa :) Joten kiitos, että kirjoitat meille <3

  4. Merja

    “Elämä tai aitous ei aina ole kaunista.” No näin on.
    Jos sallit, otan omakäyttölainaan ihan elävässä elämässä, ton toiseksi viimeisen kappaleen: “En ole perinteisen positiivisuuden lähettiläs…”
    Moni nimittäin tulkitsee meikäläisen pessimistiksi, jonka yleensä oikaisen ilmoittamalla olevani inhorealisti. Jos olisin pessimisti, en jaksaisi koskaan innostua mistään uudesta mahdollisuudesta.

    1. Taru

      No toki! Ihan mahtavaa jos letkautuksistani on jollekin iloa :)

      Luullakseni tiedän mitä tarkoitat. Minuakin on elävässä elämässä joskus “syytetty” negatiiviseksi, jos satun pohtimaan miten huonosti jonkin (ison) asian suhteen saattaa käydä. Vaikka tiedänkin, että hyviäkin käänteitä saattaa tapahtua. Aina kun voi tulla tosi pahasti siipeenkin, halusi tai ei, oli asenne mikä hyvänsä, niin mielummin en rakentele pilvilinnoja joista tippuu korkealta ja kovaa. Silti minäkin innostun ja heittäydyn vaikka mihin, jos vaan sille päälle satun :)

  5. Annukka

    Rouva Bloggaaja on nyt väärässä, koska Rouva Bloggaaja ei todellakaan ole rasittava, vaan just niin ihana ja aito, että just sen takia täällä ollaan, ei minkään muun <3<3

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s