Hyvä elämä, totta vai Tarua ?

Untitled

Olen henkilökohtaisesti tullut siihen tulokseen, että “hyvä elämä” on illuusio, jota ei oikeasti ole olemassa. Se on kuvitelma, joka rakennetaan itse. Joko tähän hetkeen taikka tulevaisuuteen kuvitellen. Jos niin tahtoo.

Samalla, kun olen omassani ikään kuin epätodellinen sivustakatsoja, olen alkanut monin kantein epäillä myös normaalimman elämän todellisuutta ja perustuksia. Kuulostaa varmaan hullulta, tai vähintään fokuksensa hukanneelta. En tunnusta kumpaakaan.

Tuo epätodellisuuden tunne, josta olen ennenkin jaakannut, on varmastikin jonkinlainen oman kehon suojausreaktio sietämättömiä asioita vastaan. Olen kuitenkin koko matkan tajunnut olevani epätodellisuuden tilassa, kuten miehenikin (siellä me nykyään kahdestaan hengaillaan, heh). Tiedostan myös täysin, millaista muilla on “todellisuuden” puolella. Senkin, miten siellä on toimittava ja miksi, vaikka itse olen tavallaan jossain muualla. How weird is that..?

Ja aina vain hullummaksi menee. Vaikka olen useista syistä sen sietokyvyn toisella puolella, en kuitenkaan edes tavoittele takaisinpääsyä hyvin muistamaani todellisuuteen, kaikkine ihanuuksineen ja normaaleine haasteineen. Se kun näyttää nyt epätodellisuudessa olemiselta myös, siltä tehdyltä illuusiolta, joka ei tavallaan ole “totta”, siis minulle. En enää voi palata sinne, koska olen jo matkalla jonnekin muualle. Tiedän aika selvästi minne, mutten osaa kuvailla sitä. Iso risteys, se on varma.

Useinmiten luullakseni pyritään keskittymään hyvään ja tavoitellaan ko. keskittymistilaa pysyväksi, jolloin siitä tulee se “hyvä elämä”. Se tottakai auttaa porskuttamaan eteenpäin, ettei hajoa kappaleiksi taakan alla, mutta periaatteessahan sekin on kuitenkin kuvitelmassa elämistä..? Eli epätodellisuutta? (en yritä sanoa, että siinä olisi mitään pahaa, ei missään tapauksessa)

Arvelen, ettei “hyvää” eikä “huonoa” elämää varsinaisesti ole olemassa, eikä tarvitsekaan. On vain elämää sellaisenaan, ei sitä ole pakko määritellä niin jyrkästi. Se joko tulee kantamaan tai on kantamatta, en näe sitäkään uskomisen asiana. Vedän kaiken ihan raakana vaan, niissä fiiliksissä ja “tiloissa” kuin tarve vaatii.

Taisin vahingossa juuri määritellä yhden polkuni viitoista. Raakana suoraan kurkusta alas, sellaisena liemenä ja niillä mausteilla kuin tarjoillaan, jollei saa erikseen tilata. Kuvittelematta, että lasissa olisi jotain muuta.

Cheers!

– Taru // himmeistä jutuistaan huolimatta ihan selvinpäin ;)

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Google+ | Blogkeen | Blogipolku

33 Comments

  1. Vanha Jäärä

    Elämä on. Sen joko hyväksyy sellaisenaan tai sitten ei. Jos hyväksytty olotila ei tunnu hullummalta, sitten se varmaan on hyvää. Joskus tuntuu itsestä aika tyhmältä kun ajattelee, että miksi musta tuntuu joskus niin kurjalta, vaikka kaikki on periaatteessa ihan hyvin. Jos ajattelee jotain intialaisia ja afrikkalaisia köyhiä ihmisiä, niin miten ne kestää hetkeäkään? Nehän naurais mut pihalle jos mä menisin niille valittamaan jotain.

    Mutta kaikki on suhteellista. Ei kai muuta voi tehdä kuin yrittää ottaa vastaan sen mitä tulee, “raakana kurkusta alas” kuten sanoit. Se on helppoa kun elämä tarjoilee hyviä asioita ja helkkarin vaikeaa kun elämä tarjoilee paskaa tuutin täydeltä. Siksi ehkä psyyke rakentaa sen epätodellisuuden tunteen kun paskaa tuppaa oikein runsaasti. Toivoisin kovasti että sulle ja miehellesi paistaisi välillä päiväkin paskasateen lomasta!!! Voimia!!

    1. Taru

      Niinpä, aina on niitä, joilla on ihan kaikki paljon huonommin. Joskus ajatus siitä voi vähentää omia ongelmia, varsinkin jos ne ovat suhteellisen pieniä. Tavallaan muuten vähän hullua, että jonkun toisen kärsimys helpottaa itseä..? Ihme juttu.

      Kiitos :) *klunk klunk*, kurkusta alas menee parhaillaankin :)

  2. Pilvi

    Todella hyvä kirjoitus ja antaa ajattelemise aihetta. Kiitos. Luulen ymmärtäväni, mitä ajattelet ja tunnet ja olet mielestäni hienosti ajatellut tämän asian omassa tilanteessasi.

    Itse, omalla kohdallani jotenkin uskon “hyvään elämään”, mutta en ole rakentanut tästä käsitteestä mitään “itseäni suurempaa” tai ihmeellistä “muuta”. Minulle elämä on hyvää silloin, kun olen sen kanssa sujut ja pystyn kannattelemaan itseni läpi vaikeidenkin asioiden. Tuli mitä tuli – meiningillä. Ehkä puhun samasta asiasta kuin sinä, mutta eri käsittein. Kukin määrittelee tällaiset kategoriat henkilökohtaisesti selvitäkseen elämästä. Jotenkin pidän sanonnasta “hyvä elämä”, paino tuolla ekalla sanalla. Pidän sen positiivisesta odotuksesta, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla mitään ihmeellistä. Mutta olen ymmärtänyt, että sinun tilanteesi on ihan toinen, ultimatum-tilanne… joten ymmärrän tuon epätodellisen ja todellisen välisen pohdinnan.

    1. Taru

      Voi kiitos Pilvi, myös hyvistä pohdinnoista :) Te olette kyllä ihme tyyppejä, kun aina ymmärrätte, vaikka mitä täällä horisen :) <3

      Niinpä, mihin sellaista "ihmeellistä" oikein tarvittaan? Parhaat ja tärkeimmät asiat kun ovat melko yksinkertaisia, verrattuna kaiken maailman ylihyvän elämän tavoitteluun. Höh.

  3. Mari

    Noin se vaan menee, Taru, että kun tietylle polulle on lähtenyt, paluuta ei ole. Välillä joutuu vähän sitä uutta suuntaa, omalla uudella polullaan hakemaan, toisinaan niin pitkään, että turhautuminen ehtii päälle, mutta kyllä se sieltä löytyy. Usko pois.

    Lainaan tähän suoraan toisen tekstiä, kun mitä sitä uudelleen kirjoittamaan, kun toinen on jo sen sanonut niin hyvin. En saanut linkkiä enää toimimaan tälle sivulle, joten kopipeistaan jutun kokonaisuudessaan.
    Halaus.

    ” InnerNet Weekly: Inspirations From CharityFocus.org

    Not Minding What Happens, Eckhart Tolle
    J. Krishnamurti, the great Indian philosopher and spiritual teacher, spoke and traveled almost continuously all over the world for more than fifty years attempting to convey through words – which are content – that which is beyond words, beyond content. At one of his talks in the later part of his life, he surprised his audience by saying, “Do you want to know my secret?” Everyone became very alert. Many people in the audience had been coming to listen to him for twenty or thirty years and still failed to grasp the essence of his teaching. Finally, after all these years, the master would give them the key to understanding. “This is my secret,” he said. “I don’t mind what happens.”

    He did not elaborate, and so I suspect most of his audience were even more perplexed than before. The implications of this simple statement, however, are profound.

    When I don’t mind what happens, what does that imply? It implies that internally I am in alignment with what happens. “What happens,” of course, refers to the suchness of this moment, which always already is as it is. It refers to content, the form that this moment – the only moment there ever is – takes. To be in alignment with what is means to be in a relationship of inner nonresistance with what happens. It means not to label it mentally as good or bad, but to let it be. Does this mean you can no longer take action to bring about change in your life? On the contrary. When the basis for your actions is inner alignment with the present moment, your actions become empowered by the intelligence of Life itself….”

    1. Taru

      Oo, kiitos Mari! Tuossahan “se juttu” tosiaan on. “Not to label it mentally as good or bad, but to let it be”. Mitäpä tuohon enää lisäämään :)

      Törmäsin taannoin ihan puun takaa (ilmeisesti tarkoituksella..?) erääseen artikkeliin, joka oli myös ilman sen ihmeempää suuntausta tai “hihhulointia” (jota en btw siedä yhtään). Kylmät väreet tuli viimeistään siinä kohtaa, kun sanottiin, että yhtäkkisellä kaiken romahduksella on “great meaning”. Esimerkiksi(!!) yhtäaikaa kuolemaa, vakavaa sairautta ja kodin menetys. Huh!? Että joidenkin osalta on tarkoituskin menettää ihan kaikki ja ajaa ihminen loppuun ja henkihieveriin. Jotta voi löytää todellisemman itsensä ja tarkoituksensa. Ja oli siinä aikas monta muutakin erittäin tuttua seikkaa, huuh. Diippejä juttuja kaikenkaikkiaan.

      Halaus sinne myös <3

      1. Mari

        Tai sitten joidenkin kohdalla vaan _tarvitaan_ riittävästi vastoinkäymisiä ennekuin alkaa yläkerrassa tuikkia. Nyt puhun puhtaasti itsestäni. Nimimerkki voisi olla Vastoinkäymisistään vilpittömän kiitollinen. 0:-)

  4. Annukka

    Pistitpä taas miettimään ja taas kerran lyö päässä lähinnä tyhjää, kun koitan kirjoittaa. Mutta tulin siihen tulokseen, että mulle “hyvä elämä” = “riittävän hyvä elämä”. Mutta sitä en osaa määritellä, mitä se riittävän hyvä oikeastaan tarkoittaa. Että eipä ollut kovin kummoinen analyysi…

    Toissapäivänä tapahtui jotain, mikä pisti kyllä taas ihan tosissaan miettimään tätä meidän lyhyttä maanpäällistä taivalta. Miehen ystävällä kun se päättyi niin karmealla tavalla, että sitä ei pysty edes käsittämään. Haluaisin kirjoittaa siitä (tai siis oikeastaan en todellakaan haluaisi), mutta koska olen melko varma, että tapaus päätyy jossain vaiheessa uutisiin asti, en tee sitä. Uskon, että voit silloin aavistaa, että se oli se tapaus, jota tarkoitin. Samalla kuitenkin toivon, että uutisointia ei koskaan tule, koska se vaan lisää ahdistuksen määrää.

    Olipahan nyt tahattoman synkkää tekstiä. Mieli on nyt vaan aika musta.

    1. Taru

      No riittävähän on just hyvä, sehän on enemmän kuin tarpeeksi :)

      Voi ei. Olen todella pahoillani :/

      Voimia sinne teille, ei ihme että vetää mustaksi. Tuollaiset tuntuu niin väärältä, kun ei niille ole mitään tarkoitusta. :/

  5. Saara

    Hieno pohdinta! Ja jälleen itselleni tuttujakin teemoja. Olen taipuvainen olemaan pikkuisen allerginen “hyvä elämä” -tyyppisille termeille, kuten monelle muullekin trendikkäälle “hyppää pois oravanpyörästä ja lähde Intiaan” -tyyppisille jutuille, muiden muassa. Vaikken siis minäkään näe sellaisten tavoittelussa mitään pahaa, mutta kun ihan aina ei voikaan noin vaan valita. Ärsyttävintä on jos tullaan kamalasti neuvomaan ahdingossa olevia ihmisiä (viittaan nyt esimerkiksi ihan työttömiin köyhyysrajalla eläviin lähiölapsiperheisiin) – että nyt vaan hyvää elämää tavoittelemaan siitä, muuttakaa maalle vaikka!

    Käsitykseni “hyvästä” elämästä sisältää myös ne paskat puolet, rästissä olevat laskut ja kuolemat, ja kaikki siltä väliltä. Ja kun on rankkaa, se epätodellisuus iskee. Voi se iskeä varmaan silloinkin kun kaikki on hyvin – ihmisen psyyke on outo (mutta mielenkiintoinen). Varmaan se epätodellinen olo liittyy juuri kuorman sietämiseen ja sen tehtävä on ehkä juuri saada elämä tuntumaan “hyvältä” myös silloin kun se ei sitä ole.

    (Muistan aina, kun isäni ihan yllättäen kuoli ja kuvailin tunnelmiani ystävälle puhelimessa kotiportaalla istuen. Oli juuri se epätodellinen olo. Selitin, että kun nuo alppiruusujen kukat – ja kaikki värit – näkyvät niin kirkkaina, ja tuntuu kummalliselta. Kaveri kysyi, että onko tuota jatkunut kauankin – tai jos jatkuu – niin pitäisikö mennä lääkäriin… Mielestäni reaktioni oli vallan terve. :) )

    1. Taru

      Kiitos Saara <3

      Ai vitsit, voisin jaakailla tuosta epätodellisuuden tunteesta vaikka kuinka, se on vaan niin merkillinen. Ei hauska tai miellyttävä, mutta hyvin mielenkiintoinen. Kaiketi sitäkin yrittää saada jotenkin siedettäväksi olotilaksi, kun koittaa ammentaa “mielenkiintoiseksi”? (Ihminen on kyllä Todella outo).

      Mulla, tai meillä molemmilla, se on enimmäkseen sitä, että on kuin katselisi sivusta jonkun toisen elämää, vaikka itse siinä toimiikin. Että oma elämä on kokonaan kadonnut johonkin, ja tätä "näytelmää" on vain pakotettu katsomaan, eikä se pääty. Ensimmäisillä kerroilla, muutamia vuosia sitten, oli vielä sellainen palo päästä takaisin vanhaan hyvään todellisuuteen, iloineen ja murheineen, ja välillä sinne päästiinkin. Tällä kertaa paluuta ei enää ole, sen vain tietää. Se tavallinen todellisuuskin on muuttunut merkityksettömäksi, ei sinne enää edes halua. Vaan jonnekin ihan muualle. (Kuulostan varmaan taas tosi omituiselta, mutta tiedäthän sä mut ;D )

      Niin justiinsa. Luonnolliset reaktiot on aina terveitä :)

  6. Anu

    Luin aamupalaa syödessä kirjoituksesi enkä kyennyt siihen mitään järkevää tuolloin kommentoimaan. Kirjoitus kuitenkin pyöri mielen sopukoissa päivän mittaan. Pohdin tuota hyvää elämää. Mietin, mitä se minulle on, vai onko mitään. Tulin siihen tulokseen, että rapsakat kymmenen vuotta elämä ei oikeasti ollut hyvää, se vain oli. Olihan niitä joitakin ilon hetkiä, mutta harmaata ja synkkää liian usein. Sitä eli, kun kerran eli. Muut ympäriltä sairastui vakavasti ja toinen toisensa jälkeen lakosi ja kuopattiin. Nyt tänä keväänä olen alkanut elää uudelleen ja omasta mielestäni nyt vihdoin parempaa elämää. Sitä ei määrittele nyt olkapäällä istuva kuoleman varjo. Ajattelin pitkään, että tunnelin päässä ei oikeasti ole mitään valoa, mutta oli kuitenkin. Pitkä oli valon matka tunnelissa.
    Ajatus täältä sinne :)

    1. Taru

      Musta on alkanut tuntua siltä, että koko aikaisempi elämä, se reilut nelkyt vuotta, on jotenkin valheellista. Kaikki riemutkin. Ihan hyvin pienenä esimerkkinä tää kämppä. Että miten olen voinut olla niin tyhmä, että olen panostanut tähän esimerkiksi niin paljon omaa fyysistä työtä? Kuvitellut jotain pysyvyyttä. Kun mitään pysyvää ei edes ole olemassa. Phyh minua tolvanaa.

      Anu, paljon onnea oman valosi löytämisestä <3 Olen tosi onnellinen puolestasi <3 <3

  7. Airisrannan Päivi

    Taas olit löytänyt mielenkiintoisen asian pohdittavaksi! Minäkin olen monesti miettinyt, mitä tarkoittaa hyvä elämä. Välillä elämä saattaa tuntua ihan mukiinmenevältä, mutta taas hetkessä koko maailma meinaa sortua. Olen tullut siihen lopputulokseen, että hyvä elämä minun kohdallani on sama asia kuin hyvä mielentila. Elämä on kummallista, koska joskus vain pienen pieni muutos elämässä saa sen näyttämään joko hyvältä tai huonolta.

    Tuo Marin esittämä intialaisen filosofin lainaus on sitten niin totta. Itse olen ainakin aikaisemmin ollut ja olen kai vieläkin kova murehtimaan ja huolehtimaan asioista. Siitä yritän kovasti koko ajan päästä eroon. Vaikeaa se kyllä on. Sairaus ja kuolema ovat tietysti niitä elämän suurimpia kriisejä, joista ei voikaan ajatella, että en nyt vaan välitä. Niiden kohdalla joutuu kai vain toivomaan, että aika parantaisi, ja että joskus elämä kuitenkin vielä näyttää paremmat puolensa. <3

    1. Taru

      Kiitos Päivi!

      Itselläni olen havainnut “muistijäljiksi” ne tilanteet, kun jostain pienestäkin meinaa koko maailma kaatua. Kun se on jokusen kerran kaatunut isommin, jää se reaktio ikään kuin kytemään ja syttyy palamaan välillä pienelläkin raapaisulla. Vaikka kuinka olisi järkevänä ja tiedostavana. Omituinen juttu, sekin.

      Sanopa muuta, vaikeaa on olla välittämättä. Mutta juurikin niin, ei isommista asioista pidäkään yrittää. Tai en mä ainakaan yritä. Päinvastoin, pyrin päästämään kaiken ulos sellaisena kuin tulee, oli se miellyttävää tahi ei :)

  8. Jovelan Johanna

    Mun henkilökohtainen määritelmäni hyvälle elämälle on elämä, joka ei tarvitse mitään enempää ollakseen hyvää tai tullakseen hyväksi. Voi olla haaveita ja suunnitelmia, mutta yhtälailla ilmankin elämä tuntuu hyvältä. Voi olla asioita, joka voisivat olla toisinkin, ehkä paremminkin, mutta silti elämä on hyvää. Ei ole mitään niin suuria murheita, että elämä tuntuisi raskaalta ja huolien täyttämältä. Mun elämäni on sellaista. Mä koen elämäni hyväksi juuri nyt. Me eletään keskeneräisessä epätäydellisyydessä suunnitelminemme, arjen pienine haasteinemme ja joskus murheinemmekin, meillä on haaveemme, mutta tässä ja nyt on hyvä olla tällä tavalla, niiden kaikkien pienten harmien ja haasteidenkin kanssa. Ehkäpä juuri niiden vuoksi. Toisinkin voisi olla ja on ollutkin.

    Me puhuttiin äidin kanssa elämästä niinä äidin viimeisinä viikkoina, kun äiti pystyi vielä puhumaan sellaisista asioista. Äiti ei surrut mitään, vaikka elämä joskus olikin heittänyt murheita matkalle. Äiti sanoi hänellä olleen hyvä elämä ja tietoisuus siitä, ettei se enää todennäköisesti pitkään jatkuisi, ei painanut mieltä, “johan tässä on oltu”, äiti tuumasi ja hymyili. Äiti oli onnellinen siitä mitä oli ollut ja mitä oli vielä olemassa ja kiteytti sen seljään sanaan: “meidän pieni onnellinen perhe.” Äidin onnellinen elämä oli tietoisuus rakkaudesta :)

    1. Taru

      Samaa mieltä Marin kanssa, ihanasti ja tyhjentävästi kiteytetty! <3

      Me ollaan vapautettu itsemme kaiken ulkoisen määrittelystäkin. Ei ole valmista tai keskeneräistä, täydellistä tai epätäydellistä. Kun ei sellaisilla ole mitään merkitystä. Jos pysytään molemmat elossa ja saadaan olla yhdessä, se riittää. Jos vielä olisi vähän vähemmän fyysistä ja henkistä kärsimystä, ja pieneksi asiaksi päälle jonkinlainen kotirauha, se olisi jo lottovoitto. Muulla ei enää ole väliä. Ei tarvitse olla edes suunnitelmia, tavoitteita eikä mitään. Tuntuu, että vasta nyt ollaan ikään kuin "olennaisen ytimessä" :)

  9. kiisu mäki

    Hei Taru!Oon jo pitkään lukenut sun pohdintojasi ja pidän siitä rohkeudesta,jolla tuot asioita esiin,just niitä kipeitä ja keskeneräisiä ja ilman vastausta olevia.
    Mulla on ollut kova kynnys kommentoida,mutta nyt halusin puolestani vinkata sulle sellasesta ihmisestä,joka on auttanut mua oivaltamaan jotain olennaista elämästä,rakkaudesta, pelosta,irtipäästämisestä,hiljentymisestä,olemisen tilasta.Yksi tärkeimmistä ajatuksista mulle on,että ei meidän tarvitse ” kasvaa henkisesti ” ,vaan riisua pois kaikki se kuona,joka on kertynyt ihmisen aidon olemuksen ympärille.Mietin,että miksi mun on niin vaikea kirjoittaa tätä ja tajusin,että en itsekään halua,että kukaan yrittää syöttää muhun mitään,mikä ei resonoi mun sisälläni,eli joka ei oo totta mun oman kokemuksen kautta.Tässä kirjoittaessa mun mieleni yrittää sabotoida koko kommentin ,mutta kurkkaa Lauri Siiralan sivut,siellä on paljon artikkeleita eri otsakkeiden alla ja myös päiväkirja , kuullostele resonoiko …..lämpimiä ajatuksia,uskoa ja valoa!

    1. Taru

      Hei Kiisu! Kiitos tosi paljon, että kommentoit! Voi että, miten hauska kuulla, että olen antanut jollekin jotain näillä kummilla jutuillani :) Täytyy myöntää, että jokusen kerran on hetken epäilyttänyt julkaisu-napin kohdalla.. Mutta olen painanut kuitenkin, aatellen, että katsotaan mitä tapahtuu. Syteen tai saveen, tällainen minä olen, tykätään aatoksistani taikka ei tykätä :)

      Ja hei vau, kiitos, klikkauduin heti noille sivuille. Tykkään jo ensi vilkaisulla :)

      “En kuulu mihinkään puolueeseen, etujärjestöön, uskontokuntaan tai aatesuuntaan. Tiedän, mitä tiedän ja luotan tietooni, kunnes toisin todistetaan oman kokemukseni kautta. Oikea ja vasen, hyvä ja paha ovat minulle menettäneet ennalta määritellyt merkityksensä; mielummin katson suoria eli selkeitä tai vääriä eli kieroja vaihtoehtoja ja sitä, mitä tarkoitusperiä ne pyrkivät palvelemaan. Luotan tekoihin, en sanoihin. Katson kauas ja suureen, parhaani mukaan.” http://www.laurisiirala.com

      Hyvin mielenkiintoista ja samaistuttavaa. Jatkankin tutustumista :)

  10. kiisu mäki

    Just toi munkin mielessäni oli,ettei tulis se tyrkytysreaktio ekana….hyvä kun tiivistit sen tohon ylös ja linkitit,mullakun ei vielä ole omaa blogia,suunnitellu kyllä oon….
    olipa kiva,kun olit kommentoinu näin pian,olin täs välissä koiran kans metsässä ja ilokseni sain heti palautteen :)

    1. Taru

      Sulla kävi tuuri ;D Olin justiinsa pienellä vastausmaratonilla, kun en eilen kyennyt.

      Mä olen kanssa tosi allerginen kaikenlaiselle tyrkyttämiselle. Kuten säkin tuossa aiemmin sanoit, pitää jollain tasolla rimmata oman kokemuksen kanssa. Asiat voi myös esittää niin monella tavalla. Jos vähänkin yritetään syöttää “väärällä” lailla, loppuu kiinnostukseni kuin seinään. Eikä palaa toista kertaa :)

      p.s. Ilmoitathan, jos / kun perustat blogin? Samoilla linjoilla olevan juttuja lukee aina erittäin mielellään :)

  11. Taikakivi

    Synkimmänkin pilven takaa paistaa aina lopulta aurinko ja joskus voi nähdä jopa sateenkaaren. Tämä voi tuntua juuri tällä hetkellä kliseeltä, mutta jonakin päivänä voit huokaista helpotuksesta ja todeta, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

    1. Taru

      Kiitos kauniista ajatuksesta <3 <3

      Täytyy myöntää, että lähtökohtaisesti mua kyllä aina sieppaa tuo viimeinen sanonta. Koska siinäpä se, entä jos tappaa. Siihen loppuu vahvistukset kuin seinään.

      Olen myös noin muuten miettinyt tuota "vahvistavaa vaikutusta". Minusta kaikki kärsimykset ei vahvista, vaan ennemminkin hajottaa pieniksi palasiksi. Ne palaset, jotka itsestä on jäljellä, sitten opettavat kaikenlaista, esimerkiksi nöyryyttä monin tavoin.

      Mutta luovuus kukkii ryöpsähdellen, aina silloin kun aika on. Esimerkiksi sen minun kirjani aihe ja kokonaisuus tupsahti eilen päähäni kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sisällysluettelo oli valmis noin kymmenen minuutin kuluttua :)

  12. kiisu mäki

    Joo,blogin nimeksi oon suunnitellu jo ajat sitten puu- ja luutarhurin palstaa,toi seropi Väinö on tietty se luutarhuri.Se muuten piilotti just yks päivä luun yhteen kukkaruukkuun,ehta koiruus!
    Mä oon tällanen (erityis)herkkä sosiaalinen(pieninä annoksina) erakko ja kummasti samankaltaisten bloggaajien klaani on vetänyt puoleensa.Oon ollu sivustaseuraajana/lukijana ja jo se on ollut tosi antoisaa ja ravitsevaa…mutta kyllä mä tästä vielä rohkaistun…..
    Niin ja en mä kyl ihan loppuun asti oo puutarhakoulua käyny(vielä),joten oon sitten kai vähän vajaa puutarhuri….

    1. Taru

      Mainio blogin nimi! Ja mainio koiruus :D

      Mäkin muuten olen HSP :) Vaikka ehkä sen on jo huomannutkin, kyllähän sitä useinmiten lajitoverinsa tunnistaa. En ole tainnut(?) koskaan kirjoittaa aiheesta, mutta vuosia olen jo tiennyt. Ehkä se on jotenkin niin, että kun se on itselle niin päivänselvää, ei siitä sillä tavalla ammenna näitä ihmettelyjä, joihin olen tupannut keskittymään :) Se vaan on, olemassa oleva ominaisuus. Hieno ja rikastuttava ominaisuus mielestäni, joten onnittelut sinullekin sen johdosta <3

      Hei kyllähän sitä voi ihan täysimääräinen puutarhuri olla, vaikka koulut olisi keskenkin. Jos sulla on vahva taipumus, niin sitten sä olet, mun mielestä ainakin :)

  13. kiisu mäki

    Joo ehkä täysmääräinen voi olla mutta täyspäinen en kyl oo..:).
    Mä seurasin jossain vaiheessa tota HSP keskustelua,Susanna tais kirjottaa siitä ja sinne kommentoi kyllä ne blogistit,joita ite seuraan,muistelin,et sinäkin olisit…ja joo,itselle se on kyllä päivänselvää,mutta montaa ihmistä se voi auttaa tajuamaan,ettei ookkaan ainut “outo”.
    Tuo ihmisen mielen tarve määritellä kaikki hyvään-huonoon..ihmisen mieli on muutenkin kuin hullu apina,joka hyppii puusta puuhun….kun pystyisi olemaan enemmän puhtaan havainnoinnin tilassa ilman mielen kommentointia,pysyä enemmän aisteissaan läsnä,olla vaan ja levätä…
    Mutta kuule,musta kuullostaa siltä että olet oikealla tiellä,ehkä lauseesi olen elämän epätodellinen sivustakatsoja kertoo siitä irtautumisprossessistasi.Maailma on hullu,mutta elämä sykkii aitona luonnossa,eläimissä,lapsissa…

    1. Taru

      Heh. Kuka sitä nyt täyspäinen haluaisi ollakaan! :)) Eikös kaikki historialliset merkkihenkilötkin ole olleet jollain lailla irti päästään. Pidetään vaan siitä kiinni, ettei pyritäkään sinne liian tiukkaan järkevyys-lokeroon.

      Se on mustakin tosi hyvä, että erityisherkkyydestä puhutaan nykyään niin paljon. Tai sitten vain tuntuu, että puhutaan, koska se koskettaa itseä. Juu, muistan sen Susannankin postauksen, ja kyllä, olin siellä kommentoimassa :)

      Juuri niin. Vaikka välillä analysoitsen itsekin pohjia myöten, niin kaikenlainen määrittely on alkanut kyllästyttää aika paljonkin. Ehkä se on justiinsa se seuraava askel, joka on syytä ottaa!

  14. eila

    Mun piti sanoa jotain, mutta ne on tullu jo näissä kommenteissa melko tarkkaan. Ulkopuolisuus/lasin läpi kattominen/vanha todellisuus kuin unta… tuttuja kaikki eri elämän vaiheista. Niistä selviää ja jos ei selviä niin ei ole tarkoituskaan. “Elämä jatkuu, muistot jää ja muistoissa säilyy aika tää. ”

    Siun blogissa on juttujen jälkeen parasta nämä jälkipuinnit, kun ne jatkaa postausta ja avaa siitä taas ihan uusia juttuja. <3

    1. Taru

      Kiitos Eila <3

      Täällä kommenttiosastollahan on järjestään paljon paremmat jutut kuin itse postauksissa ;D Saan kyllä olla tosi kiitollinen, että mulla on niin upeita ja viisaita blogiystäviä. Ja olenkin, kovasti <3

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s