HSP eli erityisherkkyys

Erityisherkkyys on synnynnäinen, hermostollinen ominaisuus. Erityisherkän ihmisen (engl. Highly Sensitive Person, HSP) hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista laajemmin ja syvällisemmin. Käytännössä se ilmenee tarkkana havainnointikykynä, kokemisen syvyytenä sekä monipuolisena ja syvällisenä asioiden käsittelykykynä.”

”Herkän ihmisen voimakas kokemusmaailma on vaikeasti avattavissa ihmiselle, joka ei itse ole erityisherkkä. Monet erityisherkät tuntevat olevansa ulkopuolisia ja erilaisia tämän vuoksi. Erityisherkkyys lisää alttiutta kuormittua ja herkät voivat kokea ristiriitaa ympäristön vaatimusten ja omien tarpeidensa välillä. Tunnistaessaan ominaisuuden itsessään ja löytäessään vertaisiaan erityisherkän ihmisen itsetuntemus ja omanarvontunto lisääntyvät. Tällöin hänellä on paremmat valmiudet huolehtia jaksamisestaan.” [lähde: Suomen erityisherkät]

Untitled

Erityisherkkyys on yksi persoonallisuuden synnynnäisistä ominaisuuksista. Jos sellaisella kapulalla on siunattu, se on, siitä ei pääse mitenkään eroon. Asia kannattaa siis hyväksyä, ottaa huomioon, ottaa selvää, ja toimia omien raamien mukaan.

Itselleni aihe on hyvin läheinen, koska olen jo kauan tiennyt omaavani kyseisen ominaisuuden. Eli tiedostanut miksi olen erinäisissä suhtein erilainen kuin monet muut. En ole tainnut(?) aiemmin sen ihmeemmin erikseen mainita asiasta, vaikka olen jauhanut persoonallisuuksista noin muuten. Syystä että jotenkin on tuntunut siltä, että erityisherkkyydestä puhutaan nykyään niin paljon jo ’kaikkialla’, mikä on tietysti erittäin hyvä juttu. (Tosin olen ehkä vähän herkistynyt ja hermostunut siihen, kun ymmärtämättömät tuomitsevat tyyliin ”jaahas, taas joku muoti-ilmiö liikkeellä, nyt on kaikki niin erityisherkkää että”. You know. Mutta sehän on aina tiedon jakamisen sivuhinta.) Ja siksikin, että itselle erityisherkkyys on niin selvää ja luonnollista, osa minua. Kirjoitan nyt kuitenkin, ajatuksella josko tästä olisi apua jollekin, joka ei vielä ole löytänyt vastauksia joskus oudoiltakin tuntuville piirteilleen. Tai vaihtoehtoisesti tuottaakseni muuta vertaistuellista iloa, se on aina iso ilo itsellekin. Tiedän, että teitä on siellä ruudun toisellakin puolen :)

Henkilökohtaisesti en ole yhtään pahoillani tästä ominaisuudesta (ainakaan pääsääntöisesti ;), vaan ennemminkin koen olevani onnekas. Siitäkin huolimatta, että ihan todella joudun kokemaan myös ikävät asiat vieläkin ikävämpänä, versus sellainen joka ei ole erityisherkkä. Vaikka kuulostaa varmasti aika ristiriitaiselta esim. multiple-vaikean nyky-elämäntilanteen huomioon ottaen. Siltikin osaan arvostaa rikasta kokemus- ja havainnointimaailmaani, vahvasta intuitiosta puhumattakaan. No okei.. välillä kausittain useinkin joutuu pikkasen pinnistämään sitä arvostusta. *hammasten kiristysääntä*

Toisin kuin monesti saatetaan kuvitella, erityisherkkyys ei suinkaan tarkoita sitä, että henkilö jatkuvasti itkeskelee pitkin kyliä, säikkyy kaikkia ihmisiä ja heidän sanomisiaan, eikä kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Toki joku voi olla suoraan sellainenkin (eikä siinä missään tapauksessa ole mitään pahaa tai väärää), mutta kaikkien erityisherkkien lokerointi automaattisesti toivottoman yliherkäksi ihan kaikelle, on hyvinkin virheellistä. Kysymys on omasta tunne- ja kokemusmaailmasta, jonka kanssa oppii aivan mainiostikin elämään. Ymmärtämällä, oppimalla, sekä välttämällä tiettyjä asioita, pystyy jossain rajoissa säätelemäänkin sisäisiä reaktioitaan. Jonkin päällä olevan tilanteen lähes kokonaan poissulkeminenkin voi onnistua, ainakin itseltäni, mutta se verottaa toki usein paljon tahdonvoimaa ynnä muuta energiaa. Liikaa sen(kään) kanssa ei kannata ponnistella.

Sekin on puppua, että erityisherkkä ei pysty tekemään sitä tai tätä, tai toimimaan kuten muut, esimerkiksi että jokin ammatti olisi täysin poissuljettu. Mahdollisuudet ovat ihan samat, mutta keinot niiden saavuttamiseen erilaiset. Niin sanotusti ”maksettava hinta” on vain toisenlainen, monesti moninkertainen. Toki kannattaa aina miettiä, kantsiiko maksaa vai ei, onko jokin sen arvoista vai ei. Mutta mahdottomaksi en sinänsä luonnehtisi mitään, tämän ominaisuuden takia. Erityisherkkä on, esimerkiksi luontaisen analysointikykynsä vuoksi, varsin neuvokas etsimään ja ratkaisemaan niitä keinoja. Ei lainkaan mikään pillipiipari. (Ettäs tiedätte, heh, puolustuskilpi tanassa täällä kaikkien erityisherkkien puolesta ;D)

Esimerkiksi monet minut oikeassa elämässä tuntevat, tai joskus tunteneet, eivät välttämättä ihan ensimmäiseksi ”luokittelisi” erityisherkäksi. Koska itselleen voi rakentaa todella paksunkin suojakuoren. Myös kova ympäristö voi kovettaa ulkopuolelta, ikään kuin imuroida mennessään. Joskus niin pitääkin tapahtua, vaikkapa tietyn tyyppisissä työtehtävissä. Vaikka kuoren tekoa usein myös kritisoidaan, niin tarpeen suuruinen kuori kannattaa ehdottomasti luoda suojakseen, sekä ihmisiä, tilanteita että vastoinkäymisiä ajatellen, sillä muuten tulee kyllä rankasti tauluun, se on varma. Jollei muutenkin, ilman herkkyyttäkin, jokaiselle tai useimmille meistä joskus.

Untitled

Minkälaista erityisherkkyys sitten on? Kuten alun lainauksessa kerrotaan, se on melko haasteellista avata muille kuin toiselle erityisherkälle, ainakaan kokonaisvaltaisesti. Erilaisuuttakin tottakai on, erityisherkkäkin on yksilö, kuten me kaikki. Ja kuten aiemmin sanottua, jokaisen persoonallisuus muodostuu monista palasista – HSP on, tai siis jos se on yksi ominaisuus, se on vain yksi niistä palikoista.

Yleisluontoisesti: [lähde: Suomen erityisherkät]

”Highly Sensitive Person, HSP, on ihmistyyppi, jota yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron on tutkinut vuodesta 1991 lähtien. Aronin mukaan noin 15–20 % ihmisistä on erityisherkkiä. Hermoston ominaisuutena erityisherkkyyttä tutkitaan nimellä sensory processing sensitivity. Erityisherkkyyteen liittyy keskeisesti autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston herkkä reagointi. Erityisherkkä voi reagoida hyvin voimakkaasti tilanteissa, jotka eivät herätä useimmissa minkäänlaista reaktiota. Myös keskushermostoa aktivoivat aineet, esimerkiksi kofeiini ja muut stimulantit, voivat aiheuttaa voimakkaita reaktioita. Usein reaktiot ovat varsin näkymättömiä, esimerkiksi sydämen sykkeen kiihtymistä.”

.. ”Aron luokittelee erityisherkkyyden piirteet neljään pääryhmään kirjassaan Psychotherapy and the Highly Sensitive Person. Luokittelun muistamista helpottaa alkukirjaimista muodostuva lyhenne DOES:

D – Depth of processing (syvällinen tiedon prosessointi)
Erityisherkkä ihminen käsittelee havaintoja ja tietoa syvällisesti. Hän miettii eri vaihtoehtoja, vertaa tietoa aiempaan tietoon tai kokemuksiin ja yhdistää ulkoiset ja sisäiset havainnot kokonaisuudeksi.

O – Overarousability (kuormittumisalttius)
Erityisherkkä ihminen stressaantuu liiallisesta aistimus- tai tietomäärästä. Monipuolinen, intensiivinen tai pitkäkestoinen tapahtuma voi viedä hänen voimansa, jotka palautuvat lepäämällä, rajaamalla aistimuksia tai poistumalla tilanteesta.

E – Emotional intensity (vahva eläytymiskyky)
Erityisherkän ihmisen tunteet ja tuntemukset voivat olla voimakkaita. Hänellä on kyky liikuttua, vaikuttua ja asettua toisen asemaan helposti.

S – Sensory sensitivity (tarkka havainnointikyky)
Erityisherkän ihmisen aistihavainnot ovat hienovaraisia. Hän tarkkailee sekä ympäristöään että sisäisiä kokemuksiaan, ja tekee niistä tarkkoja havaintoja. Herkän aistit eivät kuitenkaan ole paremmat kuin muilla, vaan kyseessä on hermoston herkkä reagointi.”

Eli ihan tavallisia ihmisen piirteitä, eikö niin :) Kysymys onkin näiden piirteiden volyymista, ei siitä, että erityisherkällä olisi jotain yliluonnollisia aisteja, tai että hän olisi jotenkin ”hullu” herkkyytensä ansiosta.

Untitled

Esimerkkejä: Harva tykkää jatkuvasta metelistä, mutta erityisherkkä kokee sen huomattavasti häiritsevämpänä. Sama hajujen kanssa. Harva varsinaisesti tykkää avokonttoreiden hälinästä, erityisherkälle se on iso päivittäinen ponnistus. Jokainen osaa havaita toisen ihmisen tunnetiloja, mutta erityisherkkä on äärimmäisen herkkä siinä, hän suorastaan ”imee” näkyviinsä ja itseensä sen toisen tilan ja tunteet, tahtomattaankin. Jokainen rähjääntyy reissussa, mutta erityisherkkä rähjääntyy moninkertaisesti kaikesta uuden havainnoinnin määrästä. Jokainen loukkaantuu esimerkiksi perusteettomasta arvostelusta, erityisherkkä verisesti, ainakin itsekseen. Jokainen osaa havainnoida ympäristöään, mutta erityisherkkä näkee ja kokee sen eri tavalla, löytäen erilaisia merkityksiä, tunnetilojakin ”näkien”, luonnossa tai missä tahansa. Jokainen voi traumatisoitua järkyttävistä tapahtumista, erityisherkkä, noh, arvannette kyllä. Sama elämänmuutosten kanssa, sekä isojen että pienempien, hyvien ja huonojen. Ja niin edelleen, tilanteet on samoja mutta luontaiset sisäiset reaktiot erilaisia. Myös vaihtelevasti, riippuen esim. kuormittavien tekijöiden määrästä (kuten tietysti myös henkilöstä).

Pitemmittä puheitta (vaikka pitkästi tulikin jo turistua), testaaminen voi antaa osviittaa oletko sinä erityisherkkä:

Erityisherkkyyden testi / Elaine Aron (eng)
Ilse Sandin HSP testi (suomeksi, pdf)
Testaa herkkyytesi, Hesarin artikkeli sekä testi suomeksi

Muita hyödyllisiä linkkejä:

Erityisherkkyyden erottaminen sairauksista ja häiriöistä
Suomen erityisherkkien sivustolta, kannattaa selailla muutenkin

Heli Heiskasen kotisivut ja blogi
Heli Heiskanen on psykologi ja kouluttaja, itsekin HSP.

Erityisherkän elämää, sivusto ja blogi
Sivustoon on kerätty erityisherkän ihmisen hyvinvointiin liittyvää tietoa ja kokemuksia mm. itsetuntemuksen lisäämisestä, ravitsemuksen merkityksestä ja voimaantumisen keinoista.

. . . . . .

Tiedon hankkimisen lisäksi, sosiaaliseen verkostoonsa kannattaa ehdottomasti etsiä ainakin joku tai joitakin kaltaisiaan, joko henkilökohtaisesti tai vaikkapa täältä verkosta. Se, miten kohtalotoveri ymmärtää, on täysin ainutlaatuista. Trust me, minulla on sellainen erittäin läheinen ;)

Lämpimin terkuin,

– Taru

Lisäys: Kurkkaa myös kommenttilaatikkoon, juttu jatkuu siellä

p.s. Kuvilla ei ole mitään osuutta itse asiaan. Puolukoita pukkaa pihalla ja niin eespäin. Nuo viimeisen otoksen orvokit ovat olleet tuossa metsässä aina (eli vajaat 7 vuotta), niille koskaan mitään tekemättä. En ole siis edes istuttanut. Sitkeitä ovat he.

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Google+ | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

18 Comments »

  1. Moikka jälleen (: Hei suurkiitokset tästä postauksesta. Mäkin olen kuullut tuosta erityisherkkyydestä siellä ja täällä ja vitsikkäästi miettinyt, että epäilemättä meikäläinenkin lukeutuu siihen joukkoon, MUTTA en ole vain missään vaiheessa ottanut selville asiasta, että mitä sillä tarkoitetaan tarkalleen ottaen. Se siis on kuin onkin hermostollinen juttu eikä suinkaan mikään uusi asia, vaikka se nyt pinnalla onkin.
    Juu.. etenkin me suomalaiset ollaan sellaista sakkia, että kun jotain uutta tulee niin eka mollataan ja lytätään ja sitten ryhdytään pohtimaan, että josko siinä sittenkin oli jotain järkeä.. Karski yleistys mut no can do..
    Hahaa yhtä hauskaa on se, kun meille muuttuu joku käytäntö, niin se on ihan järkkyä kaikkien mielestä ja sitten pari vuotta mennään uusilla tiedoilla ja taidoilla niin kukaan ei edes muista, että purnattiin vastaan.

    • Moii! :) Hei mahtavaa, että tästä oli hyötyä ja iloa! :) Juttua kun tosiaan tuntuu olevan siellä, täällä ja tuolla, niin en ole aiemmin tullut tarttuneeksi aiheeseen. Sitten on vielä sekin, että jokainen erityisherkkä on kuitenkin erilainen yksilö, niin on ehkä vähän vaikeakin tempasta täysin objektiivista kirjoitusta :) Sellainen ei tämäkään ole, mutta ehkä kuitenkin suuntaviittaa sitä tarvitseville.

      No juu, just noinhan se on. Esimerkiksi tämän asian kanssa tarkoitus on antaa ihmisille tietoa, jotta se mahdollisesti helpottaisi elämää, mutta jotkut tottakai ottaa sen niin, että ”joku ryhmä” tässä taas haluaa olla niin erikoista että :D Hassua.

  2. Oi, miten sulla on ollut hyvää asiaa, enkä yhtään ole ehtinyt kommentoimaan. Huomannut vaan, että otsikko on vaihtunut.

    Jospa nyt sitten heittäisi vaikka tähän aiheeseen oman lusikkani ;) Olet niin oikeassa siinä, että nykyään on paljon yksilöominaisuustietoisuutta ja se sitten usein nähdään trendinä. On adhd:ta, on erikois sitä ja tätä. Näihin aika usein sitten kuitataan, että ei ennen vaan.. miten sitä ennen pärjättiin kun.. ja se on tavallaan sitten tottakin, mutta se jotenkin hukataan, kun lausuja tuskin tarkoittaa sillä mitään ystävällistä.

    Ennen ei ollut tällaisessa mittakaavassa masennuksia, erikois-jotain, ei adhd:ta, eikä muutenkaan suurta tarvetta todentaa itseään tai olla jollain tavalla korvamerkittyjä tässä mielessä. Toki ajat olivat erilaisia, monet ongelmatkin oivat erilaisia, ihmiset elivät toisella tavalla ja tietoisuus ihmisestä oli suppeammalla tasolla. Jokin punaisen langan pää kuitenkin tuossa ajattelussa on. Miksi ei ollut ja puhun nyt ihan yleisellä tasolla vaan – en lainkaan arvostellen tietämystä tai pyrkimystä ymmärtää ihmistä persoonatasolla tai vähätellä ihmisten mittavia haasteita ja ongelmia nykyaikana saati sitä, että me olemme erilaisia, tunnemme eri tavalla ja reagoimme maailmaan eri tavalla.

    Miksi ennen ei ollut ihan näin, olen pohtinut niin monta kertaa peilaillen sitä aiemman elämäni (siis entisen ammattini) kautta, josta luovuin jo vuosia sitten. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ennen meillä oli yhteisöjä. Asiat olivat luonnollisia, elämään kasvettiin monen ihmisen mallin kautta. Ihminen kasvatettiin ihmiseksi. Pääsääntöisesti kaikilla oli tarkoitus elämälleen. Oli työtä, tavoitteita ja yhteisöllisyys, jossa kohdattiin syntymät ja kuolemat, haasteet, sukupolvet ja elämän koko kirjo raakana kuin pihvi ravintolassa. Nykyään taas olemme onnistuneet etäännyttämään itsemme monesta asiasta, ihmisistä, elämänkaaren luontaisesta kulusta ja myös ihmiselle luontaisesta ihmiselämälle tarpeellisesta lajiolosuhteista. Ollaan irrallaan vähän kaikesta.

    Me taidamme olla kaikki enemmän tai vähemmän erikois- jotain nykyään ja meillä on tarve ymmärtää itseämme, koska jokin meidän perusolemuksessamme kertoo meille jatkuvasti, ettei meitä ymmärretä ja jossain pohjalla on perusturvattomuuden tunne, josta emme saa kiinni, koska se on olemassa kaikkialla, eikä sitä kyseenalaisteta yhteisöllisesti. Me koemme helposti olevamme muista poikkeavia, että meissä on jokin sellainen ominaisuus, joka ei toimi kuten noilla muilla – ja kukin tahoillaan sitten kokee tätä enemmän tai vähemmän omalla kohdallaan.

    En nyt yhtään tiedä saatko kiinni siitä, mitä tarkoitan ;) En väheksy asiaa, mistä kirjoitit. Se on silkkaa asiaa ja juuri noin se on. Itseäni tuon taustani vuoksi kiinnostaa se, miksi niin on, miksi nämä asiat ovat nousseet tärkeiksi – tärkeitä ne ovat ja olleet olemassa ennenkin, mutta mikä on muuttunut meidän ihmisen olemisessa siten, että niiden merkitys korostuu? Ihminen tuskin on lyhyessä ajassa niin paljon muuttunut, että olisimme alkaneet kuplia erityisominaisuuksia, allergioita ja puhtaasti mielenterveyshäiriöitäkin tutkijoiden löydettäväksi tuosta noin vaan. Voisko olla niin, että jokin tässä ajassamme ja tavassamme elää nostaa näitä ominaisuuksiamme pinnalle ja jopa reaktiivisiksi oireiksikin (ja mitä tapahtui ruoalle, kun ollaan niin allergisia) ja nykyään sitten on tutkitusti lukiteltuja persoonallisuuden ominaisuuksia, jotka tässä ajassa nousevat pinnalle siinä missä ennen yhteisöllisyys teki nostamisesta tarpeettoman.

    Loppukaneettina sanottakoon, että olen meu- ja hälinäherkkä. En osaa sanoa olenko erityisherkkä, mutta hälinä ja melu aiheuttaa itsessäni suunnatonta tarvetta paeta tilanteesta ja jos joudun olemaan melussa ja hälinässä, olen siitä aivan puhki, voisi sanoa että kipeänä. Itse pidän sitä normaalina asiana. Melu ja hälinä eivät ole ihmisrodulle luontainen olotila ja meidän sisäinen rakenteemme tulkitsee sen uhaksi. Osa meistä ei ole vielä päässyt niin kauas puusta, vaikka sieltä aikoinaan rotuna alas tulimmekin (hahaa), joten jokin meissä vielä kertoo, ettei tämä ole hyvä juttu ja koko kroppa on varautumistilassa. Aivot surraa ylikierroksilla ja lihakset ovat valmiustilassa pakenemaan mahdollista hyökkäystä. Sellaista se on ;)

    Tulipas taas pitkä pohdinto. Mitäs puhut kiinnostavista aiheista, hähää ;)

    Erikoishyvää päivää sinne teille molemille <3

    • Oi, kiitos kovasti perusteellisesta pohdinnasta! Ainakin luulen, että sain hyvinkin kiinni langastasi :)

      Niin, miksi nyt on eri tavalla kuin ennen, vaikka ihminen on edelleen ihminen, siihen on varmasti tosi monta syytä. Osa lienee ihan mystisiäkin. Ainakin vaatimukset sille ”ihmisenä olemiselle” ovat muuttuneet, yksilöltä vaaditaan erilaisia ominaisuuksia kuin ennen. Eli juuri tuo yhteisöllisyyden muuttuminen mistä puhuit. Ennen sai jotenkin luvallisemmin olla oma itsensä, sellainen kun on. Nykypäivänä ajetaan nurkkaan puolustautumaan, jos ei syystä tai toisesta täysin hyväksytä. Voidaan huonosti. Jos pitäisi veikata, arvaisin että paljon huonommin kuin ennenvanhaan, vaikka kaikki on niin kamalan kehittynyttä. Sillä on puolensa ja puolensa, kuten kaikella muullakin kaiketi :)

      Niinpä, miksei rauhan ja hiljaisuuden tarve aina ole muka luonnollista? Höh. Olen itsekin kovin viehtynyt tuohon ”kyllä kroppa kertoo mitä se tarvitsee” -näkökulmaan, josta vihjaisit :) Kyllä luonto tietää. Nih.

    • Niin ja piti vielä lisäämäni, vaikken tiedä saako tällaista täysin henkilökohtaista ja mutu mielipidettä ääneen sanoakaan, niin jotenkin tuntuu siltä, että ihmisen luonnolliset reaktiot johonkin ovatkin nykyään mielisairautta. Hoidetaan oiretta, ei syytä. Joissain tapauksissa. Saatko kiinni..? :) En tietenkään tarkoita, etteikö mielisairauksia olisi, vaan toiselta kantilta. (kääk, kivitetäänköhän mut nyt tästä.. ;)

      • Juuri niiin! Luonnollisesta on tullut luonnotonta, erikoista, jotain mikä tulisi ottaa huomioon ja mille pitäisi tehdä jotain, koska ei ole luontaisia keinoja toteuttaa sitä ihmiselle ominaisinta olemista.

        Ihmiset voi niin pirun huonosti ja me ollaan ajauduttu sellaiseen loukkuun jossa ihmiset ei enää itsekään ymmärrä, miten huonosti voidaan. Hieman karrikoidusti voi sanoa, että me harrastetaan ja shoppaillaan, pumpataan saleilla laitteita ja janotaan koko ajan jotain uutta tavalla ja toisella, koska me ollaan vapautettu itsemme kaikesta sellaisesta, jota me lajina tarvitaan voidaksemme hyvin eikä meillä ei ole enää juuri mitään kestäviä päämääriä tai tavoitteitakaan, saati kykyä nauttia itse elämästä. Se pitää saada täyttää tavalla tai toisella ostettuna tuotteena tai palveluna. Vaatimukset ovat kovia, kuten sanoitkin ja ne on sitä kaikilla osa-alueilla. Pitäisi olla samaan aikaan hyvä tai ainakin tehokas vähän joka suuntaan, pitäisi olla näyttävä ja esillä jatkuvasti ja joka paikassa. Keikaroinnista on tullut hyve. Eläinmaailmassa keikaroidaan kun haetaan suvunjatkokumppania. Jos eläin olisi siinä keikarointikiimassa ympäri vuoden, se sekoaisi ja todennäköisesti kuolisi siihen (tämä on ihan tutkittu juttu). Nykyihmisen pitäisi olla ”kaunis, rietas, onnelinen” ollakseen riittävä.

        Me ei olla riittäviä enää edes itsellemme. Our bad. So sad.

        Muuten syy, miksi en itse enää ole alalla, jota rakastin ja jota edelleenkin aiheena seuraan aktiivisesti on juuri se, että meillä on hädintuskin resursseja hoitaa oireita, eikä oikeen sitten sitäkään. Ei musta ollut hätäänsä huutavia ihmisiä hiljentämään lääkkeillä elämäntyöksi saakka. Ei vaan ollut. Se alkoi sotimaan niin kaikkea sitä vastaan, mihin uskon ja miten haluaisin hädässä tai huolessa olevan ihmisen kohdata. Meillä on lääkkeitä, joilla voidaan siististi vaientaa sopimattomat jutut tai muuttaa yhtä toiseksi, mutta meillä ei ole sitä tärkeintä, eli aikaa. Ei lääkkeissä aina vikaa ole, ne joskus ovat enemmän kuin paikallaan tasoittamaan tilannetta sellaiseksi, että ihminen itse jaksaa alkaa käsittelemään kohtaamiaan haasteita tai jopa sitten ihan sitä sairautta, mutta lääkkeistä on tullut jälleen yksi nopea ohituskaista päämäärään, jonne ei tarvitsisi ylipäätään purkiä jos olisi sitä aikaa, mahdollisuus kokea olevansa tärkeä edes jollekin ja jossakin asiassa. Nyt on vaan kiire saada oireet piiloon tai luokitella ihmisiä joksikin. Jotain sattuu, tulee paha mieli ja pelottaa, ota tästä pilleri niin se menee ohi. Saattaa mennäkin, mutta et koe jotain, mikä auttaisi kehittymään kohti sellaista, ettei jokainen pettymys veisi lääkepurkille.

        Juttelin tossa kesällä erikoisnuorisotyötä tekevän ystäväni kanssa. Oikeastaan juteltiin siitä ikävästä tapauksesta, jossa 15-vuotias tyttö surmasi samanikäisen toverinsa keskellä päivää. Ystäväni sanoi, ettei hän ole niinkään yllätynyt, tapauksia voisi olla enemmänkin. Nykyajan lapset kasvavat nuoriksi ja aikuisiksi maailmassa, jossa pettymykset siloitellaan, saavutuksia, toiveita ja haaveita ei tarvitse odottaa, eikä niiden eteen tarvitse kovinkaan paljoa tehdä.

        Meistä on tullut Pavlovin koiria, jotka eivät ehdi kuolata ;)

        • Just de! Olen niin samoilla linjoilla! Vaikka mulla ei tokikaan ole minkäänlaista ammattilaisen näkökulmaa, faktaa tai tietoa tähän, ”pimeä keittiöpsyko” vain :D

          Niin. Jostain käsittämättömästä syystä olemme itse luoneet jonkinlaisen ”ihanne-ihmisen”, jonka kaikkiin ominaisuuksiin, tekemisiin, luonteeseen, ulkonäköön ja mihin kaikkeen pitäisi pyrkiä, yksilöstä tai hänen luontaisista tarpeistaan välittämättä pätkääkään. Sitten jos / kun ei syystä tai toisesta halua tai pysty saavuttamaan sitä, voidaan huonosti ja lääkitään sitä huonovointisuutta. Sen sijaan, että vaihdettaisiin niitä pyrkimyksiä tai tavoitteita. Melko kummallista pohjimmiltaan. (kaivaakohan joku jo niitä kiviä esille.. noh, bannerissa on ensimmäinen kourallinen ;)

          Ihan pikkiriikkinen esimerkki, joka on jäänyt mieleen, vaikka ei mitenkään vaivaakaan, ihmetyttää ja oivalluttaa korkeintaan: Puhuin puhelimessa erään minuun nähden ihan päinvastais luonteisen henkilön kanssa, jo pitemmän aikaa sitten. Rutisin jotain turhautumistani, olisiko ollut remppaongelmiin tai remppauupumukseen liittyvää, muistaakseni melko lyhyesti kuitenkin. Noh, toisesta päästä tuli täysin puun takaa ja nenäkkäästi: ”Kai sulla on joku lääkitys tohon?”. Jumaleisson, että suutuin sisälmyksissäni, voit uskoa ;) Olin kyllä puulla päähän lyöty, että tähänkö saakka on tosiaan tultu siinä, että suu poikki ja muottiin siitä :D Huh huh. Todella surullista kaikenkaikkiaan.

          Tuo nuorten ilmeisen laaja pahoinvointi surettaa tosi paljon joka kerta kun sellaisesta kuulee tai näkee. Pistää niin tosi vihaksi, että tällaiseen on ajauduttu :((

  3. Äh, jäi kommentoimatta tuohon sun potentiaaliseen kivitykseen, että sitten sopii kivittää mutkin samalla ;D

    On olemassa psyykkisiä sairauksia ja niitä on ollut aina. Osa ovat vakaviakin, kuten esimerkiksi skitsofrenia, jonka syntyä ei vieläkään osata yksiselitteisesti löytää, eikä siihen ole jokaiselle sopivaa lääkitystäkään. Osa kuitenkin tästäkin parantuu, osa pärjää lääkkeillä riittävän hyvin ja osa sitten on sitä osastoa, jollaiseksi heidät tykätään elokuvissa kuvailla.

    Sitten on vielä erilaisia häiriötiloja, masennusta. alkoholismia, yksi juo liikaa ja toinen ei syö riittävästi, yksi leikkelee itsestään toisen näköisen ja kolmas viedään saamaan hoitoa, kun ei keskittyminen kestä paikallaan pysyä..

    Kaikkia näitä yhdistää se, että kaikkea on enemmän kuin koskaan. Meillä on koko kirjo erilaisia häiriötiloja, joita ei juurikaan esiintynyt ennen, joita ei ennen koettu häiriötilaksi jolle piti tehdä jotain ja joita ei edes käsitteenä tunneta ns. ei-sivistyneissä valtioissa, koska sellaista ei ole.

    Ei ole kysettäkään siitä, etteikö meillä olisi sairauksia ja häiriötiloja pilvin pimein ja kovasti on ymmärrystä ja hoitoa, lääkkeitä ja terapiaa jos jonosta onnistaa päästä naamakkain jonkun kanssa tunniksi kerran kuussa, mutta se miksi meillä on niin paha olla, siihen ei ole mitään rahkeita puuttua.

    Ja yksi asia on taivahan tosi, niin rumaa kun se onkin, me kasvatamme ihmisiä siihen suuntaan, että joku toinen jossain ottaa vastuun meistä itsestämme. Liika paijaaminen on sekin huono juttu. Yksikään perse ei ilmassa pysy muiden kannattelemana jos meinaat liikkeelle haluta, sanoi eräs alan ihminen kerran ja niin se on. Pitäisi itsekiin.. ;D Meillä on toisaalta hieman liian hyvin asiat viitsiäksemme tekemään kovinkaan paljoa asioiden eteen jos ne ovat vaikeita. Kyllä se niinkin on ;)

    Kiviä sitten vaan tänne suuntaan jos siltä tuntuu ;D

    • Hehee, otetaan viereiset häpeäpaalut sitten kun show alkaa ;D :D

      Tämä on ilman muuta arka asia, koska kovin helposti saatetaan ymmärtää väärin. Minäkään en missään nimessä mielipiteilläni tarkoita, että mielisairaudet olisivat itse aiheutettu ”kupla”, en missään tapauksessa. Mutta tosiaan sitä, että ainakin joissain kohdin voitaisiin hoitaa enemmän myös sitä varsinaista syytä, koittaa oivaltaa mikä se kunkin kohdalla voisi olla. Niin varmasti(?) tehdäänkin jo, mutta enemmänkin voisi. Jos tosiaan olisi sitä aikaa ja niin päin pois. Ja ilman muuta myös ihmisillä sitä omaakin tahtoa ja näkemysten hakemista, ilman valmiita paketteja kotiin toimitettuna. Mitään akrabadabra -keinoa ei varmasti kuitenkaan ihan äkkiä ole. Mutta yritetään edes kaikki kynnelle kykenevät hoitaa edes itseämme niin hyvin kuin suinkin voidaan <3 Ja toivotaan parempaa siinä sivussa, kaikille ja kaikkialle.

      • Ai niin, sekin piti vielä heittää kiukaalle, että monesti on myös korkeita kynnyksiä, ettei uskalleta edes keskustella, varsinkaan omista tuntemuksista, ettei kukaan vaan tuomitse hulluksi tai jotain. Siihenkin on tultu. Mitä tahansa muuta, mutta ei ”leimaa”. Höh.

  4. Jopas oli ankaraa ja mielenkiintoista keskustelua aiheesta! Ei mulla sitten oikeastaan enää mitään sanottavaa ollutkaan… ;-)

    Mutta joo, luin aikoinaan ton Hesarissa olleen jutun ja jotain muutakin kautta olen joskus asiaan törmännyt. Itse ajattelin, että oon kans HSP mutta mun tapauksessa lyhenne tarkoittaa ”Hiukan Sensitive Person”. Eli en kyllä varmastikaan ole oikeasti HSP enkä edes voi täysin ymmärtää mitä se tarkoittaa. Tein huvikseni sen Hesarin jutun yhteydessä olleen testin, sain 16/23 pistettä, mutta funtsattuani asiaa tulin siihen tulokseen, että ne mun vastaukset, jotka viittaa HSP:hen ovat oikeasti seurausta siitä, että mä oon aika introvertti. Lisäksi oon varsin meluherkkä, mutta en muiden aistien suhteen sen herkempi kuin kukaan muukaan.

    Tuotakin näkökulmaa ois hauska pohtia – onko HSP väkisinkin suht introvertti? Tai jos HSP on ekstrovertti, onko hänen elämänsä ihan kauhean uuvuttavaa kun tuntee suurta tarvetta seurustella monien ihmisten kanssa ja paljon, mutta väsyy siitä aina kauheasti? Jaa-a.

    • Kiitos! :D Niin minustakin! Meillä lähti Johannan kanssa mopot käsistä.. :D Ei vaan, silkkaa innostavaa asiaa vain :)

      Juu, kyllä ekstroverttikin voi olla erityisherkkä siinä missä introverttikin. Ilman muuta. Ne ei sinänsä liity yhteen, vaikka käsitykseni mukaan HSP onkin kait(?) useammin myös introvertti.

      Hitsi. Aiheen avaaminen on melko haasteellista, vaikka mielenkiintoista :) Kun ilmeneminenkin on niin yksilöllistä, en ehkä korostanut sitä riittävässä määrin. Olisi ehkä pitänyt käyttää postauksessa myös mm. näitä lainauksia, ovat tosi hyviä kuvailuja myös:

      ”Yksinkertaistettuna esimerkkinä voisi sanoa, että erityisherkän ihmisen näkökyky ei ole parempi kuin muilla, mutta hän huomaa enemmän ja analysoi huomioitaan tarkasti – sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Erityisherkän hermojärjestelmä ja keho saattavat olla jatkuvassa hälytystilassa aistiärsykekuormituksesta johtuen.”

      ”Kahta täysin samanlaista erityisherkkää ei ole olemassa, sillä herkkyyksien painottuminen, voimakkuus ja kokemukset ovat yksilöllisiä, riippuen mm. muista temperamenttipiirteistä, elämänkokemuksista, ympäristön ja elämäntilanteen kuormittavuudesta sekä kyvystä ja mahdollisuudesta huomioida omat tarpeensa. Kasvu- ja toimintaympäristössään kohtaamastaan tuesta tai haasteista juontavat suuretkin erot siinä, miten eri henkilöt erityisherkkyyspiirteensä kokevat: lahjana ja ilona vai enemmänkin taakkana.”

      ”Erityisherkkyys ei siis tarkoita allergiaa tai yliherkkyyttä, eikä erityisherkkä ihminen ole oletusarvoisesti itkuinen, emotionaalisesti epävakaa, hauras tai heikko. Erityisherkkyys ei myöskään ole sairaus tai oireyhtymä.”

      Lähde: http://www.hspelamaa.net/#!itsetuntemus/c1cj3

      • HSP:nä olemisessa (kuten monessa muussakin asiassa) on varmasti puolensa ja puolensa. Vaikka jotkut asiat ovat tosi rasittavia ja väsyttäviä ja ahdistavia kun ne kokee niin voimakkaana, niin toisaalta taas voi sitten saada tosi hyviä positiivisia viboja jostain, minkä kokee kauniina ja hienona. Normi-sensitiivinen ihminen ei kauhiasti herkisty millekään – jos nyt mikään ei kovasti rassaakaan, niin mikään ei ihmeemmin sävähdytäkään. Museossa katsotaan vaan että ”Kas, taulu!” ja luonnossa ”Kas, puita!” ja musiikista ”Kas, poppia!” jne ;-) Mä oon itse ainakin aika lailla tollainen, mikään ei juuri tee muhun kovin ihmeellistä vaikutusta, ei hyvässä eikä pahassa.

        • Juuri näin :) Mä olen selvästi havainnut kokevani ja näkeväni esimerkiksi luonnon ja luonnonvoimat hyvinkin eri tavalla kuin aika moni muu. Senkin vaan näkee, vaikka kuulostaa varmasti vähintään oudolta. Ihan vaikka tavallisessa puuklapissa on hienot muodot ja pinnat ja sellaista :)

          Ja jottei tosiaan liian helpoksi menisi, niin voimakkuudet myös vaihtelee, riippuen muusta kuormituksesta (ja myös niistä kokemuksista, mistä on ollut muutakin puhetta). Ainakin mulla joskus myös ”kerrostuu”. Joku jokaiselle iso asia voi välillä mennä ihan että hohhoijaa, jos vaikka sattuu olemaan kovin fokusoitunut johonkin muuhun, parempaan juttuun. Mutta aina ei tokikaan sekään vaikuta. Kuten voi ajoittain mun postauksistakin ehkä päätellä ;) Hyvin merkillistä, mutta toisaalta ihan hauskakin havainnoida omia(kin) touhujaan :)

  5. Moikka Taru!
    Hieno blogipostaus. Käsitteellisiä asioita on tosi vaikea pukea sanoiksi, mutta sinä onnistuit hienosti. Kiitos!
    Nauroin makeasti tuolle kommentille: ”Kai sulla on joku lääkitys tohon?” :D

    Minä olen ainakin iloinen siitä, että olen erityisherkkä ja koen juuri noin, että olen ”sellaisella kapulalla siunattu”. On upeaa aistia asioita syvällisesti. Joskus tuntuu kuin se olisi taikaa. Olen herkkyyden ansiosta oppinut noudattamaan intuitioita ja uskaltanut tehdä toisenlaisia elämänvalintoja.

    Aina en osaa selittää miksi toimin kuten toimin tai mitä tarkalleen ottaen aistin, mutta jokin vaisto kertoo jotakin ja sitä viestiä sitten rohkeasti seuraan (intuitiota ei saa sekoittaa egon ääneen). Paljon kummastelua valinnoistaan ja aistimistaan asioista saa osakseen, mutta siitä ei kannata välittää. Erityisherkkyys tuo niin paljon hyvää ja ihanaa taianomaisuutta elämään.

    Olen samaa mieltä: erityisherkkä pystyy tekemään ja toimimaan ihan samalla tavalla kuin toisetkin, mutta tosiaan siitä maksettava hinta voi olla tavallista suurempi. Siksi ”kaatuu kuolleena” sänkyyn ylikuormittavan (työ)päivän jälkeen, koska kaikkea prosessoi paljon kauemmin ja syvemmin ja miettii miten kaiken voisi tehdä paremmin tai järkevämmin ja pohtii toimiko tilanteessa oikein vai pakottivatko ulkoiset tekijät toimimaan itseään vastaan jne. Parasta olisi, jos näitä pohdintoja voitaisiin käyttää työn (tai elämäntilanteen) kehittämiseen, mutta kuten puhetta olikin, tänä päivänä on liikaa vain oireiden hoitoa. Syihin ei paneuduta ja tilanteet jatkuvat kuormittavana.

    Ehkä erityisherkät palavat toisia herkemmin loppuun tai masentuvat, koska eivät pysty toimimaan itseään vastaan niin kauan kuin vähemmän herkäksi virittyneet? Uskon, että erityisherkät ihmiset ovat tärkeitä elinpiirinsä ilmapuntareita ja meillä olisi paljon tärkeää kerrottavaa ja annettavaa ympärillämme oleville ihmisille ja yhteiskunnalle. Usein vain samoille henkilöille kuuluu taipumus sisäänpäinkääntyneisyyteen ja se estää meitä saamasta ääntämme kuuluviin. Me kun mieluiten olisimme hiljaa. Hih! :D

    Voi hyvin Taru ja kaikkea ihanaa erityisherkkää elämääsi! :)

    • Moi ihanainen Kaarina! Kiitos kovasti! ♥︎

      Hih, onneksi itseäkin enemmän jo ihmetyttää kuin sieppaa tuo mainittu tapaus :D Kaikkea sitä.

      Niinpä, kyllä tästä on loppupeleissä enemmän iloa kuin taakkaa. Vaikka se kaksi puolta onkin, kuten tietysti yleensä kaikessa :)

      Sekin on muuten jännä, miten aistit herkistyy ja kehittyy entisestäänkin, kun niille antaa ”luvan” ja rauhan suuremmilta häiriötekijöiltä. En tiedä arvaisiko sanoakaan esimerkkejä, ettei suunnilleen polteta roviolla tai jotain (heh), mutta otan riskin: Välillä jos vain ajattelen jotakin, tunnen yhtäkkiä sen asian tuoksun ihan oikeasti, vaikkei sitä olisi missään lähistöllä. Esimerkiksi männäpäivänä kun ajattelin lähteä keräämään kanervan kukkia, tuli samantien tuoksu nenään kuin niitä olisi ollut kimppu nokan alla. Samoin saatan tuntea tosi selvästi jonkin maun suussani, jos ajattelen syöväni sitä. Kerran lautasella oli sellaista ruokaa, joka edellisellä kerralla poltti suuni, niin eikös tullut niin vahva palaneen tuntu kieleen, että hyvä kun pystyin syömään, vaikkei se sillä kertaa liian kuumaa ollutkaan. Tosi merkillisiä juttuja, jotka toisinaan oikein hätkähdyttävät. Ilman ”kapulaani” jäisin näistäkin kokemuksista paitsi :)

      Kiitos, sitä samaa sinne ♥︎ Oikein paljon ♥︎

  6. Täälläkin yksi erityisherkkä, moi :) Sen jälkeen, kun löysin nimen ”kaikelle tälle”, on ollut niin paljon helpompi hengittää ja olla. Aika pitkään ehdin tuomita itseäni huonoksi, vääränlaiseksi, pikkusieluksi ja ties miksi. Erityisherkkyys selitti kaiken sen ja avasi oven ihan erilaiseen itsensä (ja muiden) ymmärtämiseen. Senkin hoksasin ensimmäistä kertaa, että kaikki muut eivät ehkä koekaan asioita yhtä voimallisesti kuin minä, ja siksi heidän on helpompi kohauttaa olkapäitään, kun minä taas jumitun yhteen ja samaan pikkuasiaan viikoiksi… :)

    Olen omassakin blogissani kirjoittanut erityisherkkyydestä. Tervetuloa kurkkimaan!

    • Moi! :) Niinpä, tieto ei suinkaan aina lisää tuskaa, kuten tavataan sanoa, vaan päinvastoinkin. Vaikka kaikki ollaan kuitenkin erilaisia, niin tämä(kin) on hyvinkin avaava ”ominaispalanen” :)

      Kiitos kutsusta! Poikkesinkin jo, kuten ehkä huomasit :)

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s