Kun hyväksyminen valtaa elämän

tree

Vai valtaako sittenkään?

Asiat, joita ei voi muuttaa, pitää hyväksyä. Eikö niin. Vanha viisaus, joka pitää aina paikkansa.

Mutta mitä tehdä sitten, jos vuorokaudet tuntuvat täyttyvän pelkästä hyväksymisestä?

Henkilökohtaisena esimerkkinä vaikkapa tämän kiinteistön myyntiprosessi. Jokaisena päivänä on psyykattava itsensä. Tyyliin, että me nyt vaan olemme täällä niin kauan kuin jokin mahdollistaa, että pääsemme pois. Se on hyväksyttävä. Se, ettemme pääse, aiheuttaa joka päivä sekä fyysistä että henkistä kärsimystä. Se on fakta, jolle emme voi mitään, vaan se on hyväksyttävä. Teemme joka päivä kaiken voitavamme minkä vain keksimme ja kykenemme, että olosuhde muuttuisi. On hyväksyttävä, että se riittää. Kukaan muukaan ei pystyisi parempaan, kuin parhaaseensa, emme ole yhtään sen huonompia kuin kukaan muukaan.

Näin on tehty jo noin vuosi ja seitsemän kuukautta. Joka päivä, vaikka miten toivottomalta tuntuisi. Ei ehkä joka päivä ihan näillä ajatuksilla, mutta sama periaate kuitenkin. Vaikka usein tarpeellisissa väleissä pitää tottakai kiukutella ja vastustaa ei-toivottua ja tuskallista, se lienee inhimillistä.

Ajoittain tulee epäilys. Missä menee pieleen, kun toimintakyky ei parane, vaikka miten hyväksyisi?

Mutta. Ehkä sen ei tässä kohtaa tarvitsekaan parantua, vaan olla edes olemassa. Pysyttekö kärryillä..? Jollei meillä olisi toimintakykyä psyykata itseämme, niin meillähän ei olisi enää minkäänlaista toimintakykyä. Emme pystyisi loputtomista pettymyksistä ja vastoinkäymisistä huolimatta innostumaan esimerkiksi jokaisesta näytöstä tai jokaisesta keksimästämme oljenkorresta myyntiprosessiin liittyen. Saatikka ylipäätään keksimään, tai toteuttamaan niitä ideoita. Emme kykenisi ajattelemaan, että ehkä tänään sittenkin voi tapahtua jotain hyvääkin, ainaisen pahan sijaan. Sen pahan hyväksymisen ja sen läpikäymisen ohessa, kesti se miten kauan hyvänsä.

Että toimintakyvyn rajoitteita ei ole vain hyväksyttävä, vaan toimintakyky onkin pirun hyvä olosuhteisiin nähden. Täh.

Tuli vaan ohimennen mieleen. Olenkohan nähnyt jonkin hetkellisen valon, vai valmista kamaa joko pyöreeseen huoneeseen tai parantolaan..? Jos jälkimmäistä, niin älkää vastatko ;D

Siedettävää päivää,

– Taru // ite zen (dream on ;)

[kuva Pixabay, vapaasti käytettävä]

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Google+ | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

20 Comments

  1. merihelmiina

    Valoa on, myös kuvankauniissa syysaamuissa! :)
    Sanailusi, Taru, on hyvinkin valoisaa! :) Kun kaiken kokemanne keskellä pystyy näkemään valoakin, on elämä elämisen arvoista ja valo antaa voimaa synkempiinkiin hetkiin. Kohta on vähemmän valoa, mutta onneksi on kynttilät ja teillä takkatulikin!
    Valoa tähänkin päivään! <3

    1. Taru

      Voi kiitos <3

      Huomattavasti parempi näin päin. Kuin esimerkiksi syytellä itseään, ei tapahtumista, sairauksista tms, vaan siitä, ettei kertakaikkiaan löydä ulospääsytietä täältä. Hyväksyminen on ajoittain tosi haastava laji. :)

  2. kaisakoo

    Hei!
    Löysin joskus edellisen blogisi vahingossa ja luin melkein siltä istumalta kaikki postaukset. Eniten innostuin kuitenkin kuvista, niin paljon tuttuja ja minulle rakkaita maisemia olit kuvannut. Olen viettänyt yli kolmekymmentä vuotta kaikki kesäni tuossa saaristossa. Siinä kohdin, kun te lauttamatkan jälkeen jatkatte eteenpäin, me kaarramme vasemmalle ja jatkamme matkaa veneellä. Aina silloin tällöin kuitenkin tulee autoiltua teidän ohitse ja muutamasti olen sinutkin pihalta bongannut.

    Vähän sen jälkeen, kun olin ehtinyt koukuttua blogiisi, jouduinkin lukemaan, että elämässänne puhaltavat uudet tuulet, jotka ovat vähän ikävämpiä. En osaa mitään lohduttavaa sanoa, toivottavasti pian saatte jotain hyvääkin.

    1. Taru

      Hei! Hauska sattuma! :) Totta, viimeistään maisemista joku aina silloin tällöin tunnisti, jos täällä päin hengailee. Nyttemmin en ole enää kuvaillutkaan, se olisi liian tuskallista.

      Hyvin olet bongannut, jos näin on päässyt käymään ;) Ei me enää olla pihallakaan, kuin suunnilleen pakon edessä.

      Kiitos kovasti viestistäsi! :)

  3. Mervi Emilia

    Mun mielestä kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Tai siis, jos hyväksyy, niin sitten turtuu ja antautuu, ja sit onkin seuraavaksi arkkukamaa. Tarkoitukseni ei ole olla synkkä, vaan vastustaa hyväksymistä.

    Ja samaan hengenvetoon huomautan, että olen myös sitä mieltä, että myöskään ei tartte olla aina niin hitsin positiivinen. Sehän on ihan tylsää, jos ei koskaan viketuta. Tietty ainainen ahistus on myös pidemmän päälle ihan hanurista. Kauhun tasapaino.

    Siedettävää päivänjatkoa sullekin! :)

    1. Taru

      Olet mielestäni täysin oikeassa! Juuri näin.

      Ettei vaan virheellistä zen-kuvaa jäisi, niin huomattavasti enemmän on v*tuttanut kuin zeenittänyt (jollei joku ole sitä jo havainnut ;D). Mutta. Ehkä kaikki riippuu määrästä, tai ehkä eniten sen putkellisesta pituudesta. Välillä on ihan pakko zenittää ittensä, tai muuten ei enää näe mitään syytä olla olemassa, ellei lainkaan käy kärsimyksen yläpuolella, ikään kuin.

      Jos olisin vaikkapa eilen kirjoittanut millaista vihaa ja katkeruutta päässä liikkui, olisin ehkä hajonnut lopullisesti. Tai te olisitte ehkä hajonneet siihen shittiin. Huuh. Nomutta, tänään(kin) on taas päivä uus. Uusi päivä vuoristoradassa eestaas syöksyen :)

      Sulle kans! <3

  4. Airisrannan Päivi

    Ihailen asennettasi ja analyyttistä pohdintaasi. Kukaan muukaan ei pystyisi parempaan, se on aivan varma. Teillä on vain älyttömän huonoa tuuria. Asuntokaupan takkuamisen aiheuttamia ongelmia ette todellakaan olisi kaivanneet omaan elämäänne. Se on epäoikeudenmukaista ja aiheuttaa varmasti lisää kärsimystä. Ette ole kuitenkaan alistuneet, ja siksi teillä on myös ihan varmasti toimintakykyä. Lämpimiä ajatuksia sinne!

    1. Taru

      Kiitos paljon Päivi! Niinpä, ei tosiaan olisi kaivannut. Jollei olisi kyse niin vakavista asioista, täällä voisi vaikkapa kuvata tragikomedian, jossa tyypit lopuksi delaa näyttöjärjestelyihin, eikä suinkaan mihinkään muuhun. Olen näköjään mustaakin mustemman huumorin tuulella tänään :))

      Juu. Vaikka hyvinkin pohjilla ryömitään, niin alistuta ei koskaan. Nih. :)

  5. Anu

    On niin vaikea löytää oikeita sanoja- jotka eivät vain helise tyhjyyttä. Ymmärrän hyvinkin ajatuksesi. Jotenkin vaan jaksan uskoa siihen, että saatte talon myytyä – aikaa se varmaan näinä aikoina ottaa, kun kukaan ei oikein uskalla tehdä isoja taloudellisia ratkaisuja. Siihenkin luotan, että asioiden on vaan mentävä jossain vaiheessa parempaan suuntaan. Eikös sekin ole jokin luonnon laki? Voimia ja ajatuksia täältä sinne <3

    1. Taru

      Ymmärrän hyvin, että on vaikea sanoa mitään <3 Vaikea on myös kirjoittaa mistään, kun päivästä ja vuodesta toiseen menee vain syvemmälle, vaikka mitä tekisi. Se ei ole mukavaa luettavaakaan, aina samat jutut. Sonnasta on vaan haasteellista löytää kultaa. Mutta mehän jatketaan kaivamista, tottakai :)

  6. Vanha Jäärä

    Ihan täyspäinen kirjoitus ja ihmeen positiivinenkin. Jos tosiaan jaksatte joka kerta tsempata itseänne ja toivoa, että ehkä se NYT menee kaupaksi, niin kyllä sitkeitä sissejä olette.

    Miksei toimintakyky parane vaikka miten hyväksyy…Vaikutti vähän siltä, että olit hyväksymässä sen, ettei sen tarvitsekaan parantua, riittää, että on olemassa. Sehän kyllä riittää. Oleminen ja hyväksyminen. Jälkimmäinen on vaan joissain asioissa aivan v***n vaikeeta.

    Toivottavasti joku vähitellen ostaisi teidän talon, niin pääsisitte yhdessä asiassa eteenpäin!!

    1. Taru

      Kiitos! Ihmeen positiivinenkin – niin minunkin mielestä :)

      Niin, mietin myös, että miten toimintakyvyn voisi edes olettaa parantuvan tai nousevan, jos olosuhteet ja kunto vain huononee, vaikka voitava on tehty ja tehdään? Ruoskia vaan itseään loputtomiin, että kyllä pitää pystyä vaikka mikä olisi ja miten kauan? Ennemminhän on pieni ihme, että kykenee enää ylipäätään mihinkään. Yrittämään aina vaan uudestaan, vaikka joka päivä tulee turpaan. Ei sitäkään luulisi kenenkään jaksavan edes välttävästi, edes sellaisessa olemassa olevaisessa toimintakunnossa.

      Ihmettellään itsekin, että miten me oikein viitsitäänkin vielä innostua täpöillä mistä tahansa toivonkorresta. Talon suhteen se on niin, että hei, mehän voidaan vaikka ihan oikeasti saada edes sopivampi asunto! Että nyt saakeli viimeisetkin voimanrippeet irti. En tosin niin tarmokkaaksi väitä, että ihan muutaman tunnin varoitusajalla pystyttäisiin huonossa kunnossa kuuraamaan tämän kokoinen kiinteistö, mutta kuitenkin. Kaikista “hauskimpia” ovat muuten ne näytöt, joissa asiakas peruuttaa hetkeä ennen h-hetkeä, tai ei vain yksinkertaisesti tule paikalle. (meillä on ainoastaan yksityisnäyttöjä). Niille olisi paljonkin sellaista terveisiä perseestä ja hyvää päivää kirvesvartta ole hyvä -sanottavaa.. En viitti edes miettiä, poksahtaa suoni päästä tai jotain.

      Aivan v*tun vaikeaa, se on just sitä.. Ehkä annamme toisillemme mitalit, jos täältä vielä hengissä selvitään. Tai vedetään laatikollinen skumppaa huiviin. Miten riemastuttava ajatus! :)

      1. Vanha Jäärä

        Enpä kyllä usko, että kenenkään ostoaikeet karahtaisivat siihen, että katsottava kämppä ei olisi ihan viimeisen päälle kuurattu, kunhan nyt ei ole ihan totaalisen tavara- ja likaräjähdyksen kourissa! Joten ei siivousstressiä!

        Tuo ohareiden tekijä on tuttua minä-minä-minä -ihmistyyppiä, jonka lajityypillinen käytös ilmenee mm. liikenteessä, siten että ajetaan niin, että kunhan MINÄ säästän 10 sekuntia, niin ei väliä vaikka monella muulla matka hidastuu minuutilla MINUN kaistanvaihtokiilausteni takia. Tai parkkerataan niin, että viereiseen autoon ei pääse kuskin puoleisesta ovesta sisään. Pitäisi kai vaan tosiaan olla miettimättä, ettei poksahda suoni päästä, koska en usko että näihin ihmisiin järkipuhe tai edes sakkolaput tekevät minkäänlaista vaikutusta. Minä, minä, minä vaan rulettaa.

        1. Taru

          Juu, kyllä ne yleensä tökkää huomattavasti utopistisempiin asioihin, vaikka ihan vasta kuulin tositapauksen, jossa kaupat peruuntui kakkosnäytöllä tunkkaisen vessan maton takia, ei auttaneet mitkään selvittelyt vaan pilalla oli koko huusholli. Meitä on niin monella junalla liikkeellä, tälläkin pysäkillä valitettavan paljon nähty :/ Vaikkapa että “me ei yhtään tajuttu, että tää on näin kaukana Porvoosta” (miten ois esim kartta ymmärryksen avuksi, ennen kuin varaa turhan näytön..?). Yhdet kaupat peruuntui, kun henkilön sukulaiset(!) eivät ajatuksena innostuneet paikasta hänen mielestään riittävästi (tärkeintä ei suinkaan oma elämä, vaan muiden makuasiat, jes?). Yhdet ramppasivat täällä 1,5 kuukautta, kiristivät meidät teettämään ja maksamaan turhia asioita ennen kauppoja, ja sitten varma homma kaatui täysin vainoharhaisiin juttuihin. Esimerkiksi, että kun internetissä luki (hohhoijaa?), että Porvoossa on kuulkaa hometaloja, niin kyllähän _tääkin varmana on. (Massiivihirsitalo? Aivan..?). No niin, alkaa kohta ohimo pullistua ;D

          Noi minä-olen-maailman-napa tyypit on ihan oma heimonsa joo. Heidän mielestään muilla ihmisillä tai heidän tekemisillään tai millään muullakaan ei ole vähäisintäkään arvoa. He ovat tyhmyyden ja raivostuttavuuden lisäksi myös erittäin säälittäviä. Ugh. :)

    1. Taru

      Noup. Kiitos kovasti vinkistä <3

      Sen perusteella mitä guuggeloin, menetelmä pohjaa kiitollisuuteen ja negatiivisen ajattelun välttämiseen. Kiitollisuuteen myös siitä, mitä itselleen tulevaisuuteen visioi. Näin ainakin ymmärsin :) Kiitollisuutta harjoitetaankin jo joka päivä. Että ollaan molemmat elossa, ja saadaan olla yhdessä ja rakastaa. Periaatteessa millään muulla ei pitäisi olla väliäkään, eikä sinällään olekaan, mutta usein sattuu silti aika lailla. Turhat kärsimykset, turha työ, lopenuupumus ja tietynlainen arvottomuus. Jos oltaisiin terveempiä, otettaisiin vain teltta ja kissat kainaloon ja kadottaisiin auringonlaskuun :) Siinä olisi olennainen matkassa ja vapaus kaikesta :))

  7. Mel

    Joo ymmärrän! Kirja varmaan käsittelee myös kiitollisuutta (en kyllä muista kiitollisuutta yhtään siitä), mutta enemmän se käsittelee mielestäni sitä miten ajattelemalla jotain, se tapahtuu. Siis en halunnut sanoa edellisessä kommentissani mitään ylimääräistä koska, hehee, miten pölvästiä suositella kirjaa josta ei hirveästi tykkää, MUTTA toi kirja on lukemisen arvoinen. Ja muuttanut monen elämän. Se vaikutti munkin elämään. Ajattelin mm. huvikseni kokeilla rahan ajattelemista joka päivä (liimasin setelin jääkaapinoveen jne. )ja parin viikon päästä postiluukusta oikeasti tipahti shekki :D 300 puntaa puhtaana käteen, kun vaan jaksoi hakea pankista.
    Jenkkityyli kirjassa tökki (oikeasti se ei edes ole Jenkki vaan Aussi), mutta toi kirja on kyllä aikamoinen yksinkertaistettu pakkaus siitä, miten vedän asioita puoleeni ajattelemalla niitä. Jos toivon(/ajattelen) jotain (hyvässä ja pahassa), se on muutaman kerran tapahtunut.. Niin isosti, että olin hyvin hämmentynyt. Pahimissa tapauksissa menin ihan rikki ja parhaimmissa olen ollut onneni kukkuloilla. Kunnes hyväksyin sen :) Että niin se menee.

    Sun suositteleman kirjan saan muuten lukuun ensiperjantaina. Odotan innolla. Mulla on hyvät vibat siitä.

    1. Taru

      Kiitos Mel <3

      Pistin kirjan jo heti seuraavaksi harkintaan ;) On nääs vähän kausiluontoista ja ennalta arvaamatonta, milloin keskittyminen ja inspis riittää lukemiseen. Ei koskaan tiedä, vaikkako jo heti huomenna :)

      Tuokin on varmaan niitä kirjoja, jotka koetaan vahvasti eri tavoin. Joku oli kirjoittanut, että koko juttu perustui pelkkään kiitollisuuteen, joku jotain muuta. Visiointia ollaan yritetty kovasti ja pitkään, mutta tekniikassa voi olla jotain pielessä, kun toimii melkeinpä päinvastoin. Vaikka kuinka ollaan nähty itsemme esimerkiksi asunnossa, joka helpottaisi elämää monin tavoin, ja iloittu siitä jo etukäteen, niin plääh ja läts. Ehkä sekin on kuitenkin omalla tavallaan kantanut hedelmää, kun jaksetaan kumminkin vielä toivoa :) Eihän näistä tarkoituksista aina tiiä, ovat joskus hyvinkin kieroja, kaiketikin.

      Jee, toivon, että siitä olisi sulle iloa <3 Itselläni oli tarkoitus löytää rivien välistä omia oivalluksia, ja niitä löytyi kyllä runsain mitoin :)

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s