Niin justiinsa, väliäkös hällä?

fence-470221_640

.. ajattelin, kun luin äsken Katri Syvärisen artikkelin Mitä naapuritkin ajattelevat – ja mitä väliä sillä on? Ei kuulkaa yhtään mitään.

Kuten ko. artikkelissakin mainitaan, häpeää ja syyllisyyttä on usein istutettu ihmiseen koko kaaren ajan. Että on parasta olla ainoastaan tietynlainen, ettei kukaan vahingossakaan ajattelisi että olet jotenkin huono.

”Tottakai toimiva yhteiselo vaatii jonkinlaisia sosiaalisia normeja ja niiden noudattamista. Satakymmenenprosenttinen vapaus ja vallattomuus ei välttämättä onnistuisi. Mutta jos lakkaisimme huolehtimasta, mitä muut meistä ajattelevat, ja lakkaisimme tuomitsemasta muita silloin, kun he poikkeavat omista ihanteistamme, meiltä vapautuisi käsittämättömät määrät energiaa.”

”Mitä väljemmät mielikuvat meillä on ”oikeanlaisesta elämästä”, sitä vähemmän kuluu aikaa ja voimia toisten tekemisten taivasteluun sekä epäonnistumisten ja ulkopuolelta tulevien tuomioiden pelkäämiseen.”

Faktahan kuitenkin on, että ihmiset ajattelevat mitä ajattelevat, teit mitä tai miten hyvänsä. Joten: Mitä väliä?

Olen tietoisesti yrittänyt harjoittaa sitä, etten vetelisi pieniäkään johtopäätöksiä jostakusta oletusten tai vastaavien perusteella. Tai tuomitsisi kenenkään tekemisiä tai valintoja. Enhän tykkää siitä itseenikään kohdistuen. Kukapa varsinaisesti tykkäisi? Viitatkoon, vaikkei uskotakaan.

Energiaa säästääkseni olen harjoittanut / harjoitellut myös itsehillintää oletuksiin puuttumisen osalta. Tai että ylipäätään harmistun vähääkään iteksenikään, jos ”tuomitaan” luulojen perusteella. Että enpäs oikaisekaan enkä puolustaudu, vaikka havaitsisin näin tapahtuneen, tutummankaan piirin osalta. Who cares, ja jatketaan elämää. Reagoimattomuus ei aina ole helppoa, todellakaan, mutta onnistuessaan aika vapauttavaa. (No okei, vaikkapa miehelle kyllä sanoisin juurta jaksain, jos hän minut jotenkin väärinymmärtäisi ja syyttä suotta ”syyttäisi”. Tai olisi epäilystäkään moisesta vääryydestä. Hänen onnekseen hän ei koskaan tee niin, heh. Onnea on puolesta sanasta ymmärtäminen, puolin ja toisin ;)

Miten on: Onko sulle väliä mitä naapurissa ajatellaan tai tehdään?

– Taru

p.s. Reagoimattomuutta sivuavaa kirjoitti muuten Katjakin hiljattain, tässä postauksessa.

Kuva Pixabay.

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Google+ | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

Kategoria(t): oivalluksia

14 Comments »

  1. Olisi kiva vastata, että ei ole väliä mitä naapurit ajattelevat, mutta kyllä sillä jonkin verran vaan on :) Vielä. Niinkään paljon minulla ei kiinnosta naapureiden tekemiset/tekemättä jättämiset – tosin naapureissa asuu melko iäkästä porukkaa :D

    • :)

      Mä en jotenkaan koskaan ole ymmärtänyt sellaista perisuomalaista naapurinkyttäyskulttuuria. Mitä väliä sillä on, millä autolla se ajaa, mitä puuhastelee omalla reviirillään tai ketä käy kylässä. Ei mitään :) Merkittävä häiriökäytös on tietysti asia erikseen. Hmm, me ei edes tiedetä ketä lähimmässä omakotitalossa asuu, näin noin 7 vuoden jälkeenkään.. Joten ei taideta kumpikaan osapuoli olla kovin kyttääväisiä :D

  2. Heh hee, mehän saadaan suurta hupia siitä kun puuhastellaan pihalla milloin mitäkin oudolta vaikuttavaa ja naureskellaan, että mitähän naapuritkin siitä ajattelee :-D

    Meidän yksiä naapureita ei kans tunnu paljon rassaavan mitä muut naapurit heistä ajattelee. Heillä on ollut pienoinen rakennusprojekti (joka on siis jo valmis) ja sen jäljiltä piha on jo kolmatta vuotta kaaoksessa, pitkin pihaa on epämääräisiä rompeläjiä, jotkut pressujen alla, jotkut eivät. Eikä heitä epäilemättä haittaa ollenkaan että esim me ajattelisimme, että ovatpas nuo Veteläiset (nimi muutettu) saamattomia. Niinhän me kyllä ajatellaan, mutta me ei sentään jakseta hermostua mistään maisemaa rumentavista pressukasoista. Tiedän kyllä ihmisiä, joilla olisi jatkuvasti herne nenässä moisten saamattomien naapurien takia…

  3. Juuri näin! Vapaus alkaa oman mielen esteiden purkamisesta. Yksi pahimmista esteistä on se, että ajattelee mitä muut ajattelee. Ei niitä ajatuksia (kasvatus, menneisyys huomioon ottaen) voi estää, mutta niistä voi olla välittämättä. Ne lipuvat kuin roskat joessa. Vilkaiset vain roskaa hetken ja annat sen olla. Se ei vaadi huomiotasi. Katso vain sitä kaunista, virtaavaa jokea.

  4. No mun on pakko sanoa, että mua ärsyttää ihan suunnattomasti meidän lähinaapurit :). En vaan kertakaikkiaan kestä sellasta huudon ja kiroilun määrää (enkä meidän puolelle karkailevaa koiraansa sen takia, että siitä seuraa lisää huutoa, kun koiraa komennetaan takaisin kotiin). Ja miestä taas ärsyttää se, että kukaan kyseisen talon asukkaista ei morjensta, vaikka käyvät samaan aikaan postilaatikolla (muuttivat noin vuosi sitten vuokralle meidän viereiseen taloon, jonka omistajapariskunnan mies kuoli yllättäen). Surettaa myös jotenkin nähdä se, kuinka nopeasti toisten huolella vaatima talo ja piha rapistuu näitten vuokralaisten käsissä. Vaikka se ei meille kuulukaan, niin silti mulla on surku.

    Mutta jos käännän asian toisinpäin, niin ei kyllä haittaa yhtään, mitä meistä ajatellaan, jos ylipäätään ajatellaan yhtään mitään :)

    Tässä ja Nyt – Katja hiljan kirjoittelikin tuosta reagoimisesta tai reagoimatta jättämisestä. Laiskuuttani kävin kopioimassa oman vastaukseni tähän :)

    Itse olen ollut just sellainen, jolla on ollut tarve ”reagoida” , jos omasta mielestäni tiedän puheena olevasta aiheesta jotain enemmän tai koen olevani oikeassa (ja muut väärässä). Ja vielä muutamia vuosia sitten olin valmis mielipiteeni vuoksi asettamaan itseni vaikka kuinka hankaliin tilanteisiin ja marssimaan milloin kenenkin pakeille, että saan sanottua sanottavani kasvotusten. Ja jotenkin siitä tuli silloin hyväkin olo, koska olin aina valmis seisomaan sanojeni takana, joka taas tarkoitti sitä, että olin omasta mielestäni ”rohkea” ja ”suoraselkäinen”. Sittemmin aloin ensin vähän pehmentää sanomisiani miettimällä aika paljon tarkemmin, miten saisin tuotua ajatukseni (ja tietoni…) julki, mutta niin, että se ei oikeastaan kuulostaisi siltä, että se on tavoite, vaan että saisin vastapuolen tuntemaan, että se olikin itseasiassa hän itse, joka hoksasi asian. Ja siitä tuli kyllä oikeasti parempi mieli kuin siitä totuuden torvena olemisesta, koska en asettanut itseäni vastapuolen ”yläpuolelle” kaikkine erinomaisine tietoineni, mutta silti sain tilaisuuden ”tietää” ja ”olla oikeassa”..

    Nyt on varmaan ikä tehnyt tehtävänsä ja välillä huomaan, että avaan suuni reagoidakseni, mutta laitankin sen saman tien kiinni ja ajattelen, että pääsen paljon helpommalla, kun en sano mitään. Etenkään silloin, jos ei justiin satu huvittamaan ajautuminen pitkiin jatkokeskusteluihin tai väittelyihin tai jotain. Jos ei vaan kertakaikkiaan jaksa. Ja edes se ei enää kaivele itsetuntoa tai jätä tunnetta, että en päässyt näyttämään, mitä tiedän tai osaan. Päinvastoin. Olen nykyään kiitollinen aika monestakin asiasta, mihin ei enää niin aktiivisesti tarvi osallistua :)

    Ehkä tää oli eri reagointia kuin mitä tarkoitit, mutta tulipahan nyt kumminkin käytettyä taas tätä palstatilaa. Soooriiiii :D

    • Juu, ehdottomasti sivuaa aihetta! Siksi linkkasinkin Katjan postauksen tuohon loppuun, kun tuli heti kirjoittaessa mieleen, että hän sanoi vasta niin osuvasti reagoimisesta. Tosi hyvä kirjoitus.

      Kyllä oikeasti häiriöksi olo saa ja pitääkin ärsyttää, kaiketikin. Mäkin olen taannoin ottanut aikas voimakkaasti yhteen yhden kauemman naapurin kanssa :D No hitto, kun pitää rottweilereita ihan itsekseen vapaana. Tykkään kyllä valtavasti eläimistä, mutta ei se kivaa ole kun hyökätään rähisten kohti ja 10 sentin päähän kintusta kun ohi kävelee, tai riehutaan koirat keskenään toisten pihoilla, kauempanakin. Se on ollut vähän pelottavaakin välillä. Kyseisestä yhteenotosta ja uhkailusta tosin kimpaannuin niin, että olen sen jälkeen yrittänyt olla välittämättä, toivonut vaan ettei kellekään oikeasti satu mitään. Ei jaksa tapella, kun ei se mihinkään johtanut. Koiriakaan ei ole nyttemmin pitkään aikaan näkynyt, ainakaan meillä.

      High five :) Oikeassa olemisesta avautuminen on verissä.. Mutta hämmentävää kyllä, onkin helpottavampaa olla sanomatta. Erityisesti juurikin mainitsemassasi ketjureaktiossa :D Sen vaan joissain tapauksissa tietää, että jos nyt sanon, niin pitkä väittely seuraa. Ei niitä enää useinkaan vaan jaksa :)

  5. Meillä on asialliset välit naapureihin. Tervehditään ja muutama sana vaihdetaan, kun kohdataan, mutta ystäviksi ja perhetutuiksi ei olla ryhdytty, eikä siihen ole tarvetta. Tuttavallamme on naapurit kylässä riesaksi asti ja aina lainaamassa jotain. Sellaista en itse kestäisi.
    Parempi vissiin pysyä vaan omilla tiluksilla ja pitää omista asioista huoli, niin saapi olla rauhassa :D

  6. Mielenkiintoista pohdintaa. Minua ei kyllä kiinnosta yhtään, mitä muut minusta ajattelevat vai ajattelevatko. Olen ylpeä omasta elämänmenostani, koska olen tietoisesti räätälöinyt sen sopimaan mulle.

    Itse kyllä huomaan arvostelevani mielessäni ihmisiä, joiden elämänmeno on sellainen, että en voi uskoa sen olevan aidosti onnellista. Kritisoin sellaisten ihmisen valintoja, jotka tekevät mielestäni liikaa töitä, omistavat liian hienoja autoja/kelloja/vaatteita/koruja, ulkoilevat liian vähän, remontoivat tai silottelevat kotiaan mielestäni liikaa tai turhaan, harrastavat kehittävien harrastusten sijaan aivot-narikkaan-harrastuksia tai suhtautuvat liian intohimoisesti liikuntaan. Jotenkin kuvittelen että nuo edellämainitut asiat kertovat ettei ihminen ole aidosti onnellinen, mutta mikä minä olen niin sanomaan? Enkai minä voi sanoa mitkä on sellaisia asioita joista saa tulla onnelliseksi ja mistä ei saa onnellisuuttaan hakea. Kai se on pääasia että ovat onnellisia.

    Ehkä keskityn niiden arvoteluun, jotka eivät ole onnellisia, mutta eivät tee silti asialle mitään. Nimittäin niitäkin riittää. Niille tekis mieli kyllä joskus sanoa…….

    • Kiitos mielenkiintoisesta kommentista Annakreeta! Melkoinen ”syntilista”, heh.

      Siinäpäs se. Ihmiset on erilaisia ja tahtovat erilaisia asioita. Joku tulee onnelliseksi jostain sellaisesta mistä toinen ei. Joskus on vaikea ymmärtää, että miksi joku jotain, miksei se nyt muka voi tehdä niin tai näin. Olen tullut siihen tulokseen, ettei aina tarviikaan ymmärtää, tai tiedustella, miksi ei. Ymmärtää mielummin sen, että se on sen toisen oma asia. Huomattavasti helpompaa itsellekin :)

  7. Minä en todellakaan ole ”Mitä muut minusta ajattelevat” -huolen ulko- tai yläpuolella, oikein huolella saatan sitä joskus pohtia. Tekopyhyyteen saakkakin. Mutta sitten toisaalta, en ole oikein koskaan uskonut siihen, että kukaan oikeasti olisi KIINNOSTUNUT minun – vieraan ihmisen tekemisistä tai asioista. Olen ahtaissakin näköalaoloissa kaupungissa asunut esim. aina verhot auki, enkä sulje niitä nytkään pimeässä, vaikka meidän keittiön ikkunan alta menee koiranulkoiluttajien ja muiden suosima kadunpätkä. Koska inhoan peitettyjä ikkunoita. En voi uskoa, että olisin niin kiinnostava, että joku jaksaisi oikein kytätä elämäämme.

    Naapureita toki kunnioitan pitämällä yhteisen rajan joten kuten siistinä täällä esikaupungissa. Maalla siihen kuuluu laajennettu naapuriapu ja -sopu. Mökillä naapurissa on joskus riitaa ja melskettä, mutta niin on meilläkin. Mutta olemmekin ystäviä, ja näistä ilmiöistä puhutaan suht. avoimesti aina – jos koetaan tarvetta.

    Itse olen pyrkinyt enenevässä määrin eroon siitä huolesta, että mitä muut minusta ajattelevat… Lienee myös iän tuoma ilmiö, olen kuullut itseäni vanhemmilta ihmisiltä.

    Väitän, että ihmiset ovat toistensa asioista vähemmän kiinnostuneita kuin keskimäärin meillä Suomessa luullaan. Jos minä olen about keskivertoihminen, enkä ole kiinnostunut naapurin jutuista kovinkaan paljon, niin miksi siitä olisi myöskään muut. Jos ystävä tai perheenjäsen arvostelee tms. niin siihen on varmaan myös tunneperäisiä syitä taustalla – ihailen ystävissäni eniten rehellisyyttä, en sitä että minulle ollaan aina mieliksi.

    Jos olen jostain tekemisestäni/päätöksestäni varma ja omilla vesilläni, niin jätän kommentit todellakin huomiotta. Mutta jos kaipaan näkökulmia, niin vaikka naapurinkin – läheisistä nyt puhumattakaan – kritiikki voi tulla tarpeeseenkin. Näin. :)

    • Joo, mäkin kyllä luulen, että ihmiset on kokonaisuudessaan huomattavasti vähemmän kiinnostuneita kuin pienessä päässään saattaa kuvitella :) Jännä kuitenkin on, miten huomaamatontakin oletus muiden kiinnostuksesta voi olla. Hassua miten vaistomaisesti ”pitäisi” esimerkiksi selitellä kaikkea. Mulla on tänään tukka huonosti, koskaa.. / Meillä ei ole nyt siivottu, koska.. / Olen valinnut elämässäni näin, koska.. / jne. Ihan pöljää tavallansa. Miksei voisi vaikka olla ihan pokkana tukka huonosti sotkujensa keskellä :)

      Suoraa puhetta minäkin arvostan. Luulemisia ja arvaa-mitä-oikeasti-ajattelen leikkejä siedän melko huonosti :D

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s