Kaija Juurikkala: Sielu ei nuku

[toim.huom. tämä kirjoitus on jälkeenpäin irrotettu toisen postauksen perästä]

Arvelin, että lähes koko ikänsä valvoneella henkilöllä voisi olla uusia näkökulmia meidän molempien ikuisuusongelmaan unen määrän ja laadun kanssa.

”Kuinka valvoa hyvin ja levätä nukkumatta? Kaija Juurikkala kärsi pitkään unettomuudesta, kunnes oppi lepäämään öisin ilman että nukkuisi sikeästi. Kirjassaan hän auttaa muita unettomuudesta kärsiviä löytämään keinot viettää yöt niin, että aamulla voi nousta sängystä levänneenä ja energisenä. Yö on portti alitajuntaan. Silloin ihminen on lähimpänä sellaisia henkisiä kykyjään, joita ei valveaikaan käytä aktiivisesti. ”Sielu ei nuku” rohkaisee tutkimaan näitä alueita: Miten mieleni ohjaa minua tietämättäni? Miten voin tulkita ja houkutella esiin alitajunnan lähettämiä viestejä? Miten erotan intuition ja mielijohteen? ”Rakastan öitä. Joskus nukun niin kuin ihmisen kuulunee nukkua mutta niin kuin yhä harvemmat nukkuvat. Nukahdan illalla ja herään aamulla. Silloin säikähdän: ’Oh, meni yö hukkaan!’ [lainattu täältä]

Ihan ensimmäiseksi ”huuhaa-varoitus”, jos opuksesta kiinnostuu :) Siinä mielessä vain, että avoimin ja suodattavin mielin, jos ei lähtökohtaisesti siedä sen tyyppisiä juttuja. Kaija viljelee huuhaa -sanaa avoimesti itsekin.

Kirjan tuomien omien oivallusten määrä riippuu varmasti hyvin pitkälti henkilöstä. Itselle päällimmäiseksi jäi ehkä se, mikä moneen muuhunkin mielestäni pätee, että jos et kertakaikkiaan voi muuttaa sitä, sopeudu. Etsi siitä uusia puolia, juuri sinulle sopivia. Loputon ja lohduton hanttiinlaittokin on pitemmän päälle melko kuluttavaa.

Muutakin kuin yön pimeyttä ko. teoksesta löytyy, kuten hauskoja intuitiivisia tehtäviä ja luovia ideoita (esim. nuo kalenterilauseet). Kaija kertoo myös paljon omanlaisen taiteensa maalaamisesta. Ensimmäiset luvut olivat pikkasen liian täynnä lapsuus- ja nuoruusmuistoja, puuduin jo hieman. (tosin, kepeästi elämänkertamaiseen tarinaan kuuluu myös lapsuus ja nuoruus). Pidemmälle edetessä joukkoon tuli kuitenkin enemmän muitakin tartuntapintoja. Ja niitä vinkkejä, kuinka nousta levänneenä, vaikka olisi valvonut koko yön. Ihan helppoa ja yksinkertaista se ei ole, sellaisesta keksinnöstä ei ole kyse, toim.huom. Perimmäinen ajatus on kumminkin myös järjelle käypä, ainakin minun mielestäni.

Joitakin lainauksia:

”Valvominen oli tehnyt minut erityisen sensitiiviseksi. Aistini olivat äärimmilleen avatut ja voimistivat reaktioitani. Minulla oli pökerryttävän hyvä olla, sillä pahin oli tapahtunut. Se mitä olin itkenyt, oli nyt totta, ja minä hengitin silti. Olin kuin Vilijonkka Muumilaaksosta. Hänkin rauhoittui vasta kun hänen pelkäämänsä myrsky viimein saapui. Sinä laskeutuvan valon hetkenä istutin elämänkaareeni intuition siemenen. Jonakin päivänä se puhkeaisi ja muuttuisi minun työkalukseni.”

”Lopulta päätin kokeilla, toisiko lääkitys avun, laantuisiko öitteni vimma. Vastoin odotuksia unipilleri ei tainnuttanut minua. Vaikka se oli silloisten markkinoiden vahvinta, tajuntani ei vain suostunut sammumaan. Keho kyllä antoi periksi. Se turtui, karkasi määräysvallastani ja muuttui kuumaan peittoon kiedotuksi jättimäiseksi uunimakkaraksi. [..] Olin hidas ja tahdoton, mieli vahti edelleen muttei laukannut, ja jos tulipalo olisi syttynyt, olisin tuijottanut raukeana liekin silmään, nähnyt oman paloni, haistanut oman palavan nahkani. Inhosin lääkityksen aiheuttamaa pököpäistä tilaa. Se varasti intuition. Se leikkasi herkkyyden, jota tarvitsin nopeassa päätöksenteossa. Se kuohitsi taiteellisuuden. Olin puolikas ohjaaja. Vaikka valvominen oli ollut kauheaa, se voimaannutti aistillisuutta.”

”Silitin kipuilevaa miestäni. Hänellä oli vuoden kestävä lääkitys, joka aiheutti joka toinen päivä flunssan oireet, kuumeen ja lihassäryn. Kun kuoleman varjo oli pyyhkäissyt halkeaman arkeemme, teimme yllättävän päätöksen. Olimme käyneet ajatuksissamme elämästä luopumisen. Sen jälkeen oli helppo tunnistaa, mikä oli tärkeää.”

”Sähkö vei yöltä tilan olla. Televisiot, tietokoneet ja kännykät pitkittävät päivää. Lepo ei näytä enää välttämättömältä. Niin nuoret kuin aikuiset saavat polttoainetta energiajuomista. 24h-jaksaminen on ajan hyväksytty vaatimus. Kaukana takana on aika, jolloin nainen istutti juurikasvit laskevan kuun aikaan, jotta kasvu voimaantuisi alaspäin maan sisään ja lehtikasvit nousevalla kuulla antamaan kukoistuksensa maan päälliseen osaan. Nyt emäntä laittaa kemian peliin niin kasveihin kuin itseensä ja lapsiinsakin, ja kasvavathan nuo vaikka väkisin. Ruuan ravinteikkuus on tutkimuksen mukaan vähentynyt minun lapsuudestani 70 prosenttia. Miten ihmisten on käynyt?”

”Olin antanut väärän kuvan. Hän luuli, että olin perillä. Itse arvelin puhuvani siitä, miten hurmaavaa oli sallia itselleen keskeneräisyys, matkalla oleminen. Sain kuulostamaan helpolta hetket, jolloin olin halunnut kuolla. Antaakseni lohtua. Olin ojentanut illuusion.” [oivallus kirjaston keskustelutilaisuudessa]

”Aikani touhuttuani ymmärsin lopettaa yötyöt. Oli suurenmoinen oivallus tehdä päätös, että huuhaa-akkakin tarvitsee yönsä yön itsensä vuoksi. Että on terveellistä ja luonnollista antaa itselleen lepo. Kiertää luonnon sykleissä mukana. Uneen en sillä päässyt. Näin harvoin niitä. Ehkä kevätunen, toisen kesällä, hyvässä lykyssä syksyllä kolmannen ja talviuni sai minut jo riemuihin. Olin katsellut miehen uppoamista utuun. Hän näki katastrofiunia, joissa pelasti milloin ketäkin. Kuuntelin vieressä outoja ulvahduksia, joita ei milloinkaan päiväsaikaan pullahtanut hänen huuliltaan. Tunsin hänen kehonsa äkkinäiset liikahdukset ja nykimiset. Jaoin villit sankaritarinat. Itse elin yhä ilman tuota salaperäistä maailmaa, jossa hän säännöllisesti piipahti ja josta uuteen päiväänsä heräsi. Silti asenteeni alkoi vaikuttaa. Kun päätin viimein lopettaa lepoajan hyväntekeväisyyden, minun piti tehdä jotain muuta mieleni hallitsemiseksi. Kun en halunnut enää tehdä palveluksia, piti huomioni kuljettaa johonkin. Mihin? Ymmärsin yön itseisarvon ja myös sen, että se oli olemassa minua itseäni varten. Se oli säännöllinen vieras talossani. Ojentaisinko käteni ja sanoisin: – Tervetuloa!”

”Kivun voi kesyttää.
Ajatukset voi kesyttää.
Yön voi kesyttää.”

”Unettomuuden lilluvassa maailmassa kehon vihlaisut kuuluivat herkästi. Toisinaan annoin niille huomioni.
– Mitä asiaa, kipu?
– Mitä koetat kertoa, puukko, minkä tapahtuman saada minut muistamaan?
– Miksi tulit, keihäs, näit suuren vaivan päästäksesi luokseni, koskettamaan tietoisuuttani?”

– Kaija Juurikkala: Sielu ei nuku

Sinänsä en sanoisi kirjaa oppaaksi unettomuuden ratkaisuun, vaan yhden ihmisen tarinaksi. Miten hän ratkaisi ongelmansa ja miten päätyi näkemään tapahtumien merkitykset. Loput on keksittävä itse, kuten pitääkin.

– Taru

Kategoria(t): huuhaa, kirjat

Tagged as:

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s