Sisäisestä rauhasta | osa kaksi

Pienen jatkiksen toinen osa.

Mitä se [sisäinen rauha] sitten käytännössä on? Ainakin omaani on tosi vaikea kuvailla. ’Siihen’ ei vaikuta mitkään ulkoiset tekijät, siis mitkään. Niinku tosissaan. Ei vain periaatteessa, muistilapulla tai suotuisassa tilanteessa. Se vain on, olemassa, nöyränä mutta vahvana. Rohkenisin liittää sisimmän löytämiseen. Ihan totta, ilman mitään hurmiohommia.

Untitled

Se ei tarkoita sitä, etteikö sairaudet enää huolettaisi, tai ettei enää lainkaan vaikeroitaisi. Tai vaikkapa hermostuttaisi kun pitää kiireellä raahautua jonnekin ja kaikki pissii (ketäpä se ei veetuttaisi), tai että olisi yhtäkkiä voimia ryhtyä sosiaaliseksi. Juu ei. Se tarkoittaa ehkä eniten sitä, ettemme enää pelkää mitään. Meillä on aina jotain, vaikka kuvainnollisesti hakattaisiin hengiltä päivästä toiseen. On jotain, mitä ei voi millään lyödä. Jotain, millä pääsemme kärsimyksen yläpuolelle. Voi ihmettä.

Untitled

Mistä tällaisia ”mielentiloja” saa ostaa..? Ei kaiketi mistään. Tai jos saa, ei taida olla ihan laillista kamaa ;) En ehkä myöskään muotoilisi mielentilaksi, vaan joksikin muuksi? Erilaiseksi kuin ”vain” mielenrauha, jonka minäkin olen toki kokenut. Mieli tekisi kuvailla sisäiseksi valoksi, mutta kehtaako sitä julkisesti heittää valinneensa tuosta vaan ennustavan blogin nimen ja osoitteen.. Vähän mystinen valo, joka tapauksessa.

Muutenkin tiedän vain sen, miten se juuri meille poksahti. Tai ehkä annettiin lahjaksi panosta vastaan. Käskemällä en oikein usko sisäisen rauhan tulevan, vaan vasta kun aika on. Ei välttämättä silloin, kun omasta mielestä on aika. Päätellen siitä, ettei ole näkynyt, kun meidän mielestä jonkinlaisen avun olisi ollut korkein aika ilmaantua. Tie ja kokemus lienee kuitenkin hyvinkin yksilöllinen, kuten mä ja säkin.

Täysin tietää voi tosiaan vain omasta puolestaan. Oikeastaan mistään, luulen ma. En (ollenkaan) väheksy esimerkiksi päämääriin johdattelevia sääntökirjoja (varmaan löytyy sisäisestä rauhastakin..?), mutta kannatan yksilön vapautta omaan polkuun. Juuri itselle parhain keinoin ja oivalluksin elää elämänsä. Kokonaisuus kun on loppujen lopuksi jokaisella erilainen <3

Jatkuu seuraavassa postauksessa, (viimeinen osa huomenna),

– Taru

Kuvat pölyisen arkiston kätköistä, Egyptistä vuodelta 2009.

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Google+ | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

10 Comments »

  1. moi ja hyvää Tapaninpäivän aamua Taru!
    Toi lista sisäisen rauhan löytymisen vaikutuksista on samanlainen,mitä hiljentyminen(=meditaatio,jos joku haluaa sitä noin kutsua)tuo tullessaan. Ja sitten kuitenkin mieli yrittää epätoivon vimmalla prosessoida ja ymmärtää tätä kokemusta,eikä se kykene siihen, koska ihmisen levoton mieli ei pysähdy juuri koskaan eikä voi ymmärtämällä päästä siihen tilaan,jota hiljentymiseksi kutsutaan. Summa summarum hiljaisuus on ainoa tila,missä voi hetkeksi irtautua levottomasta ja alituisesta mielen ”hallinnasta” ( että näin vaikeaselkoisesti tämä minunkin mieleni tämän selitti :):). Eli vain tässä hetkessä elämällä,ei jälkeenpäin analysoiden jo koettua. Mutta sellainen on ihmismieli,kuin hullu apina puusta puuhun alituisesti poukkoillen….

    • Moi Kiisu!

      Kuulostaa oikein loogiselta :) Ihan jo silläkin perusteella, että kun on paljon murhetta, niin ainakin mä / me ei voida sietää meteliä tai ”kohkausta” senkään vertaa kuin muuten. Silloin tarttee eniten rauhaa ja hiljaisuutta.

  2. Tällasta tää sitten on kun ei oo omaa blogia,niin käyttää toisen palstatilaa……
    Sallinet kuitenkin mun kertoa,miten elämä on mua viime aikoina kuljetellut. Vielä lokakuussa mä olin
    aivan romuna. Äiti oli nukkunut pois heinäkuussa(minkä sulle kerroinkin jo aikasemmin),mua ahdisti kokopäiväsesti aamusta iltaan (aivojen kemialla tässä osuutensa,ei välttämättä konkreettisilla ulkoisilla tapahtumilla),orastava ihmissuhde oli päättynyt , veljien kanssa täysin mahdoton tilanne ja oikeessa kädessä kiertäjäkalvosimen tulehdus/repeämä(lääkäri ei laittanu kuvaukseen,vaan piikitti kortisonia).
    Ja hokkuspokkus tilanne nyt: korvienväli kunnossa(toistaiseksi) ,käsi parantunut ”hoidosta huolimatta”,välit veljiin niin kunnossa kuin ylipäätään voi, ja eipähän tässä vielä kaikki(niinku ostoskanavalla) oon rakastunut.
    Täydeltä laidalta kumpaakin. Ja vähempi ei mulle riittäisikään. Osaapahan taas arvostaa elämää silloin,kun se on hyvää!
    Oikeesti oon ihan hypomaaninen(virallista diagnoosia en kyllä ole saanut :):)
    Perustelut: täysikuu,rakastuminen ja sukurasite( päänkuori on niin ohut,että tyhmyys paistaa läpi)
    Oon ennenkin kirjoittanut sulle,että sinä se osaat nostaa näitä tärkeitä asioita esille ja aina kolahtaa kohdilleen! Ihana kun oot olemassa ,oon niin iloinen teidän kummankin puolesta !
    Kun vaan päästää irti ja hengittelee vaan, kaikki järjestyy aikanaan!
    Lämpimiä ajatuksia sinne yhdeltä hattarapäältä

    • Ihanaa, että käytät! Täällä on aina kommenttilaatikko avoinna, any time <3

      Siis vau! Voi että, olen tosi, tosi onnellinen puolestasi! Olenkin välillä miettinyt, että mitenhän sulla menee <3 Siis huikeeta, että rakkauskin vielä, voi kauneutta. Melkein kuule sanattomaksi vetää. Olet niiiiiin ansainnut kaiken siltä paremmalta laidalta. Hittolainen.

      Heh, vai että "hattarapää" :D Sitten olen minäkin. Nih. Kiitos tosi paljon sanoistasi Kiisu <3

  3. Mulle tämä kirjoitus on täysin järkeenkäypää, mutta totta on, että sanoja on vaikea löytää ihan sopivia. Uskon myös, ettei sisäistä valoa löydä väen vänkää yrittämällä ja opiskelemalla. Omalla kohdallani sanoisin, että mielenrauhan rakentumiseen on kaksi elementtiä ja ne tarvitaan molemmat: 1) Kun elämä koulii, asia alkaa ylipäänsä kiinnostamaan. Haasteiden kautta sitä ikään kuin kysyy itseltään, mikä on tärkeää ja tätä kautta voi löytää elämästä jotain sellaista olennaista, mikä sitten kanavoituu sisäisenä mielenrauhana. 2) Samanaikaisesti sitä pitää mielestäni hieman itse myös avittaa, eli pitää olla halua etsiä sisäistä rauhaa tietoisesti – pitkällisenä prosessina. Se ei siis mielestäni ole mikään yhtäkkinen valaistuminen. En tiedä, mikä tässä on metodi, mutta kai kyse on jonkinlaisten isompien elämänarvojen pitkäjänteisestä pohdiskelusta ja opettelusta arvostamaan omia olosuhteitaan, elämää ylipäänsä. Tämä kaikki on varmasti hyvin yksilöllistä! Mutta minulla on näin ja uskon, etten ihan ole vielä maalissa; kykenen aika ajoin saavuttamaan totaalisen sisäisen rauhan, mutta kyllä se välillä myös horjuu.

    • Kyllä, elon raastaessa on vaan pakkokin alkaa palastella yhtä ja toista, mihin ei muuten ehkä heräisi tarvetta. Sekin on jännä, että jokaisella ”raastamiskerralla” kehittyy vähän eri tavalla, ainakin mä koen sen jotenkin niin. Just kun luulet olevasi ”valmis” ja niin kamalan viisas, niin et hitto vie olekaan lähelläkään. Hemmetti. Vähän ärsyttävääkin, varsinkin kärsimättömälle. Oppi siinäkin, että aina on keskeneräinen ja vajavainen, vaikka kehittyykin. Pistää sillain nöyräksi. Tai nöyremmäksi ;)

      Pitkä prosessi oli tämä viimeisin ”retki”, jonka lopputulos yllätti ihan puun takaa, juurikin yhtäkkisyydellään. (ja yhtäaikaa meidät molemmat, hääh..?). Tavoittelin, mutten tiennyt mitä. Pyrin ja pyrin, jotain kohti. Hetkittäin on kyllä tehnyt mieli vetää hanskat tiskiinkin, kun onnistumisen iloa ei paljon näkynyt. Mä ainakin tarvitsen välillä ”lohdutuspalkintoja”, jotta jaksan eteenpäin. Noh, nyt tuli vähän isompi sitten, jes :))

  4. Olen kanssasi samaa mieltä tuosta sisäisen rauhan ”tulosta”. Erikoinen juttu, että kokemukset ovat hyvin samansuuntaiset. Yks kaks huomaa olevansa levollinen, tapahtui mitä tahansa tai on tapahtumatta. Mikään ulkoinen juuttu ei siihen vaikuta, mutta jotain loksahtelee kohdilleen jossain, ehkä pääkopassa. Olen samanlainen prosessoija. Puhun (luottopakeille), kirjoitan (x-files) tai olen mietteissäni (olisikohan jotain meditaation tai mindfullnesin taiaisia hetkiä?). Pohdin asioita puhki, sitten poikki ja lopulta pinoon. Kaitpa se(kin) auttaa selvittämään pääkoppaa. En tiedä, millaista on tulla ns uskoon, sitä en omasta mielestäni ole kokenut, mutta voisin kuvitella olotilan jokseenkin samanlaiselta. Olen niin iloinen, että sisäinen valo on siellä ja olet löytänyt levollisuuden tai jotakin sinnepäin, mitä se sitten onkaan :)
    Ajatus täältä sinne :)

    • Anu, niinpä <3 Jännä, miten kokemukset ovatkin näin samansuuntaiset! Huisia suorastaan :)

      Uskoon tuloa minäkään en ole kokenut, ja uskallan luvata etten tule kokemaankaan. Siitä pitää huolen se, että on tuputettu pikkasen liikaa yhdelle ihmiselämälle. Mutta ei siitä sen enempää. Jokainen saa ehdottomasti uskoa mihin tahtoo. Erittäin hyvä niin jos on löytänyt itselleen omimman jutun, mutta jokaisella on nimenomaan oikeus siihen, omaan valintaan. Ugh :)

      Mutta joo, voisin kuvitella, että saman tyyppistä se saattaisi olla. Kun järjellä ei voi selittää. Jotenkin ei ole sillain tarvettakaan, merkillistä.

      Ajatus täältä sinne myös <3

  5. Tää on mielenkiintoista. Hyvin sä osaat kuvata sitä, mille mäkin oon miettinyt sanoja. Itse tosin oon matkalla vasta. Oon monesti miettinyt sitä, että mä oon saanut rauhaa, koska on potkittu niin paljon. Kai ny sitä hymyilyttää tasaisen tylsä elämäkin, kun on esin vedetty urakalla turpaan :D

    Mulle tuli hyvä ja levollinen olo, kun luin tätä. Terveisiä sinne ihana Taru <3

    • Oi kiitos <3

      NiinPä, aivan varmasti hymyilyttäisi joku tasaisen "tylsä" elo :D Se sama, mistä jollain menee ns. päivä pilalle. Eikä siinäkään mitään pahaa tai väärää. Tarvitaan / kaivataan vain erilaisia asioita, syystä taikka toisesta. Terv. nimim. Tylsyyttä ootellen ;)

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s