Pysyvyys vai vapaus

Olen aina ollut sitä mieltä, että asunnon omistaminen on ainut ”oikea” vaihtoehto. Se mitä haluan ja missä haluan pysyä, kun kerran olen saavuttanut. Asia, joka vain on niin, ilman kyseenalaistamista. Jos asuu, tai joku asuu vuokralla, niin se ei ole oma valinta, vaan pakko, josta siirrytään omistamiseen heti kun mahdollista. Tai tahdottaisiin siirtyä. (virheellinen yleistys, paljastan jo kättelyssä).

Omistusasuntoja on ollut suhteellisen helppo vaihtaakin, ostaa ja myydä, markkinatilanteesta riippumatta. Pääkaupunkiseudulla. Niinä aikoina mietin aina myös suhteellisen paljon arvojen kehityksiä jne, koska mikään ei koskaan ollut ns. loppuikäistä.

Sitten tuli pätevä syy, the talo, miksi uhrautua kaikin tavoin. Juurtuminen, koti, pysyvyys, paikka jonne kuuluin, isoja juttuja itselleni. Oi sitä tunnetta (ja rempan määrää), jota ei ole pointtia muistella edes näiden rivien vertaa. Tuli hengenhätä, myyntihelvetti, epätodellisuus ja ihmisarvottomuus, josta ei ollut ulospääsyä. Pysyvyys kääntyi itseä vastaan, hakkasi halolla nilkat paskaksi.

Pysyvyys vai vapaus

Pysyvyys vai vapaus

Kuvittelin itseni puuksi,
jotta pysyisin edes hetken paikoillani
Oikeasti olin tuuli.

Susanna Jussila

Pysyvyys vai vapaus

Heti siitä lähtien, kun lopulta pakenimme pieneen ja inhimilliseen vuokra-asuntoon, olemme fyysisten helpotusten lisäksi havainnoineet ja kokeneet suurta vapautta. Jos jostain syystä pitää lähteä, voi lähteä milloin vain. Jos jokin alkaa kyrsiä, voi lähteä milloin vain. Jos maisemat kyllästyttää, voi lähteä milloin vain. Pakkaa vaan välttikset kamat ja lähtee läiskimään, ei sen kummempaa. Hitsi, miten yksinkertaista!

Syrjäseuduilla, joilla me ehdottomasti halutaan asua, on myös naurettavan halvat vuokrat. Siitäkin kulmasta vuokralla asuminen on jopa velatonta omistusasuntoa järkevämpää. Asumiskuluihin ei tarvitse hankkia paljon (= tuhlata aikaa), kun ei ole omalla pussilla vastuussa kaikesta. Monet turhat paineetkin poistuvat: Ei ole niin väliä, millaiset esimerkiksi pinnat ovat. Ei tarvitse murehtia, että voi voi, kun pitäisi remontoida sen ja sen näköiseksi, mutta voi voi, kun ei enää kykene. Ei tarvitsekaan kyetä, kun niillä kuorilla ei ole merkitystä – hiphei. Kotoisuuden ja tunnelmallisuuden voi tehdä tosi vaivattomillakin sisustusratkaisuilla, minne tahansa. Jos haluaa, tai tarvitsee tunnelman luontia.

En olisi ikinä uskonut, että sanon näin, mutta en tahdo enää omistaa asuntoani. En tahdo enää asettua enkä juurtua, enkä rakentaa pesää intopinkeänä. En tosissani tahdo, emme kumpikaan. Olemme päättäneetkin ryhtyä ”vapaiksi kiertolaisiksi”, jotka saattavat olla yhdessä paikassa vuoden, kaksi, kolme, tai vaikka kuukauden. You never know :)

Tavallaan olisi hulluakin kulkea polkuaan ikään kuin taaksepäin, haluta vanhoja ja tunkkaisia, jo koettuja ja taputeltuja asioita, missään olomuodossa. Tavattoman dorkaa, jollei seitsemän vuoden helkkarista tajuaisi, ettei paikoilleen juurtuminen yksinkertaisesti ole juuri meitä varten tarkoitettu. Ettei olisi oppinut mitään siitä, mitä nokan eteen on lyöty. Paluu spontaaniin levottomuuteen ei tunnu yhtään hullummalta vaihtoehdolta, vaan oikealta. Se sopii meille, se on meitä varten, se soljuu ja kulkee kuin itsestään. Läksy, että jos ainavain pissii ja iskee käsille, tekee jollain tasolla itselleen vääriä juttuja (niitä on vain välillä pirun vaikea joko havaita tai hyväksyä). Turvattomuus on muuttanut muotoaan, sitä vastaan ei enää tarvitse puolustautua tai taistella.

Pysyvyys vai vapaus

Elämään on tullut myös paljon muuta(kin) uutta ja ihmeellistä sisältöä, erityisesti tämän talven aikana. Monetkaan ennen tosi-tärkeät asiat eivät enää merkkaa yhtään mitään, ehkä (?) siksikin olen voinut napata virrasta toisenlaista. Kammottava klisee taas, kuten elon lyhyyskin, mutta niin totta.

Olen löytänyt myös kotini. Mun koti on luonto. Ei seinien ja kattojen sisällä oleva tila, joka on joka tapauksessa katoavaista. Mun koti on siis melkein kaikkialla. Aika siistiä.

On kovin helppo sanoa, tai viisastella, että tietää tasan tarkkaan mikä on tärkeintä ja merkityksellistä, huomioinnin arvoista [elämässä ylipäätään]. Se on helppoa siihen saakka, kun/jos tulee riittävän huolella kuonoon. Hädässä oleva on yksin ja ilkosillaan, vaikka olisi miten sisukas. Siinäpä sitten tarkastelet tärkeysjärjestyksiäsi ihan keskenäsi. Päättäen, ettet enää ikinä viisastele, vaikka miten olisit tietävinäsi. Et tiedä kuin itsestäsi, jos siitäkään, muiden totuuksista tai prioriteeteista et oikeastaan mitään. Tai mää en ainakaan väitä tietäväni :) Elämä avautuu pala kerrallaan, kuten lienee tarkoituskin.

Olen tässä, toistaiseksi. Olen elossa. Miäs on elossa. Ja meillä on ny itse hankittu vapauskin <3

– Taru

Kuvissa rauha, valo, pihapuut, ilta-aurinko ja kuu.

| kommentoi

| seuraa blogia: RSS | Facebook | Bloglovin | Google+ | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

23 Comments »

  1. Niin sitä voi näköjään ihmisen mieli muuttua! Ja hyvä, että mieli on joustava. Jos ei olisi, niin hakkaisi päätään seinään kunnes henki lähtisi.

    Mä olen aina ollut ja olen edelleen omistusasumisen kannattaja, mutta myönnän mainitsemasi hyvät puolet vuokra-asumisessa – etenkin siellä missä se on halpaa. Se ei vaan ole mun juttu. Voihan toki mullekin tapahtua jotain, mikä muuttaa mielen ja elämän suunnan, mutta en kyllä usko. Meillä on kohta velaton yksitasoinen eli raihnaisillekin ihmisille sopiva omakotitalo alle 15 km päässä (linnuntietä) Helsingin keskustasta. Kyllä jotain hyvin merkillistä täytyy tapahtua, että me täältä lähdetään muuten kuin jalat edellä tai johonkin palvelutaloon. But never say never…

    Luonto on hyvä koti!

    • Naulan… eikun seinän kantaan :) Kun se henki on muutaman kerran ollut lähteä, niin aika paljonkin voi muuttua.

      Mä kanssa aikoinaan vannoin monet kerrat, että mitään niin kamalaa ei vaan voi tapahtua, että vihdoin-kotoani joutuisin lähtemään muuten kuin jalat edellä. Koska tolkuton itsepäisyys :) Vaan niin on elämä selättänyt senkin. Tai enpä tiiä – itsepäisyydelläkin on niin monia puolia, olen havainnut. Kuten kaikella kaiketi, puolensa ja peräpuolensa. Nyt ne peräpuolet sais luvan pysyä edes hetken poissa :)

  2. Mielenkiintoinen kirjoitus. Olen itsekin pohtinut omistusasumista/vuokra-asumista, mutta toki lähtökohta ovat erilainen kuin teillä, olen siis pohtinut lähinnä taloudellisia näkökulmia ja elämäntyyliä/laatua. Lisäksi teillä on halpa vuokra, mutta tilanne on täysin eri kaupungeissa.

    Olisi upeaa asua halvassa vuokra-asunnossa siten, että voisi kuluttaa pennosensa mielenkiintoiseen elämään (esim matkailuun), eikä kuluttaa suurinta osaa tuloista asuntolainan maksuun.

    Mutta haluan käydä kiinnostavassa, haastavassa työssä, joten on pakko asua pk-seudulla. Mun alallla, eikä miehen alalla löydy haastavia töitä muualta. Lisäksi mulla ei ole autoa, eikä ajokorttia, joten on vaikea muuttaa kauemmaksi.

    Lisäksi mulle on tärkeää elämässä olla lapsien kanssa, joten jos muuttaisimme kauemmas, olisin pois lapsien seurasta työmatkoineen ainakin sit 8h+1h+1h=10h päivittäin. Se on tosi paljon, kodista tulisi vain ”nukkumapaikka”. Etätyötä ei voi tehdä.

    Asumme sitten siis pk-seudulla lähellä työpaikkoja ja palveluja. Tykkään olla lähellä merenrantaa. En tiedä, onko se järkeää, koska jokatapauksessa Suomen kesä on niin lyhyt.

    Täällä pk-seudulla ei ole kyllä mitään järkeä asua vuokralla, jos on mitään kykyä ottaa asuntolainaa ja tietää tarvitsevansa asuntoa > 2v. Pitää vaan katsoa, että ostaa sen asunnon hyvältä paikalta, jossa on kysyntää.

    Vaikka Suomessa on tosi huono taloudellinen tilanne, vuokrat eivät ole tippuneet pk-seudulla. ”Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat kohosivat 4,0 prosenttia ja muualla maassa 3,3 prosenttia.” Lähde: http://www.stat.fi/til/asvu/

    AIka harvalla ihmisellä on varaa ”lihottaa toisen rahapussia” omista tuloistaan esim 40%, koska silloin ei jää ”säästöön” mitään. Sen sijaan jos maksaa asuntolainaan 40% tuloista, tämän saa takaisin ainakin tähän mennessä pk-seudulla, jos asunto sijaitsee hyvällä paikalla ja on normaali perhe-asunto tai pienempi.

    Nyt toki asuntojen myynti on toki todella haasteellista, koska pankeilla on taseissa paljon lainoja, joissa on maksuvaikeuksia, mutta asuntoa ei saa myytyä, kun ei ole ostajia. Uusille lainoille pankit ovat asettaneet aika kovia ehtoja. Tiedän, koska olen juuri käynyt pankissa. Pankit vaativat aika mielettömiä tuloja, että saa lainaa. Korkotaso lasketaan 6% mukaan, ei todellisten korkojen, koska tämä on FIVA:n määräys.

    Kysyntää on lähinnä edullisille pienille asunnoilla lähellä Helsinkiä, koska asuntopulahan täällä on, mutta maksajista on vaan pula.

    Mäkään en siis haluaisin sitoutua seiniin varsinki kun se on iso taloudellinen päätös, mutta ikävä kyllä sitä vähemmin haluan sitoutua maksamaan > 1200e vuokraloordille. Tuollaisen summan pitää pulittaa pk-seudulla perheasunnosta hyvällä seudulla (meidän työpaikkojen lähellä).

    Jos muuttaisin syrjäseudulla, silloin toki vuokraisin talon, en koskaan ostaisi sitä.

    Olen itseasiassa yrittänyt etsiä sellaista kivaa pientä mummonmökkiä vuokralle vuodeksi tai ainakin puoleksi, mutta tuntuu että niissä hintapyynnöt syrjäseudulla on kans kovia. Ei ole mitään kovia kriteereitä mökille (toivomus toki olisi että on max 150km Helsingistä), mutta ihan sellaisista lahoamiskuntoisista saunamökeistäkin pyydetään jo 5000e/vuosi. Ei oikein ole varaa enää selllaiseen, kun maksaa asumisesta ison summan pk-seudulla.

    Tämä on mielenkiintoinen aihe, mitä ihminen on valmis tekemään ja antamaan asumisensa eteen ja miten se vaikuttaa elämänlaatuun.

    • Kiitos hyvistä kommenteista MJ!

      Pk-seudulla tilanne on aivan varmasti juuri tuollainen, edelleen. Duunin takia mäkin siellä aikoinani pysyttelin. Toki myös koska itse halusin molemmat, haastavan + mielenkiintoisen + kovapalkkaisen työn, sekä asumisen palveluiden keskellä. Sittemmin olenkin käännellyt kelkkaani aika lailla. Välillä ole meinannut pysyä kyydissäkään :))

  3. Kyllä on opettanut minullekin paljon nämä vuodet kun olen talon omistanut. Ensinnäkin, koti ei koskaan ole sijoitus. Sijoitus tarkoittaa että se tuottaa, mutta koti ei koskaan tuota voittoa (paitsi ehkä joissain hyvin harkituissa ja harvoissa tapauksissa), se ei edes säilytä arvoaan. On väärin ajatella, että kun ostaa lainarahalla talon, ”maksaa itselle” kun vuokralla maksaa jollekin toiselle. Asia ei ole niin yksinkertainen – omistaminen ei ole aina edes kannattavaa vrt. vuokraamiseen, ja tuottavaa se on ainoastaan jos omistamansa laittaa vuokralle. Tästä ”maksaa itselle tai maksaa vieraalle” -päättelyketjusta luulen, että tulee suomalaisten ajatus siitä, että vuokralla asuminen on väliaikaista niin kauan kun on mahdollisuus hankkia oma.

    Toiseksi tuo omistaminen, pysyvyys, vapaus… Ei ole sekään niin yksinkertaista kuin olen luullut. Siihen liittyy ristiriitaisia ajatuksia. Minäkin olen olettanut, että haluan pysyä kotona koko loppuikäni. Nyt en ole ollenkaan varma.

    • Ei toki omaa asuntoa pitäisi ajatella sijoituksena, koska sen ensimmäinen tarkoitus on tarjota koti ihmiselle. En itsekään toki ole koskaan ostanut kotia miettimällä sitä sijoituksena. Siinä merkitsee enemmän muut arvot (sijainti, valoisuus, piha, avaruus yms), mutta pakko sanoa, että jättäisiin varmaan ostamatta sellaisen kohteen, josta luulisin sen arvon tipahtavan tulevaisuudessa tai harkitsin pitkään. Mikäli toki kohde olisi muuten ihana ja soveltuva itselle ja tietäsini asuvani siinä pitkään, en välittäsi hintojen laskusta. En kuitenkaan halua sitoa itseäni seiniin, koska saatan vaikka parin vuoden päästä muuttaa ulkomaille. Joten tärkeää on, että itselleni, että alueella on kysyntää, jotta pääsen eroon asunnostani.

      Olen eri mieltä, että oma ei tuota voittoa tai edes säilytä arvoaan. 70% suomalaisista asuu kaupungeissa tai sen lähellä olevissa taajamissa, jossa asuntojen hinta on noussut huimasti aina vuodesta 1995.

      Suurelle osalle suomalaisista siis oma koti on tuottanut voittoa, jos sen on myynyt. Siitä on saanut rahaa enemmän kuin ostaessa.

      Mun mielestä voisi sanoa, että omistaminen on ollut kannattavaa ainakin tähän asti kaupungeissa tai taajamissa, koska vuokrataso on ollut kova kaikki nämä viimeiset 15v.

      Mä haluan, että mulla on koti ja haluan, että lapsillakin on ”pysyvä paikka”. Toki asunto voi olla myös riippakivi, jos siitä ei pääse eroon. Omistaminen on iso taloudellinen päätös, koska usea kuitenkin toivoo, että oma asunto olisi myös hyvä sijoitus (mikäli sen haluaa sitten myydä).

      Mun mielestä Suomessa asuminen on iso ongelma yhteiskunnalle, koska asuminen maksaa kaupungeissa liian paljon. Ihmisten elämää rajoittaa asuminen ja sen kustannukset. Nytkin on puhuttu mediassa, että työttömät eivät pääse työpaikkoihin käsiksi, koska he eivät saa myytyä asuntoaan muuttotappioalueella. Omasta kodista on tullut riippakivi, joka estää uuden elämän uudella paikkakunnalla. Ei se estäisi, jos siihen ei olisi sidottu liikaa lainaa/rahaa.

      Aika harvoissa maissa asunnon ostaminen on niin iso taloudellinen päätös kuin Suomessa, koska täällä rakentaminen, lämmitys ja kaikki byrokratia maksaa niin paljon. Asunnot ovat paljon halvempia vaikak Jenkkilässä, koska jo 150 000e:llä saa hienon tontin ja rakentaa upean omakotitalon. Tuolla hinnalla Suomessa ei saa edes pk-seudulta kunnon tonttia.

    • Annakreeta: Juuri niin. Kun asiaa alkaa ennakkoluulottomasti pohtia, niin raha-kulmasta velatonkin omistusasunto voi tosiaankin tulla asumiskuluiltaan kalliimmaksi (jos siis se kulma kiinnostaa juuri itseä). Koska itse maksat kaikki rempat, kodinkoneet, rakennuksen laitteet jne. Sen pikku paineen kanssa, että sitä ikiomaa on jostain syystä (?) koko ajan laiteltava, eli melko jatkuvasti hankittava jotain. En ollenkaan vihjaile, että siinä olisi mitään pahaa tai ”väärää” – olenhan itsekin toiminut niin suurimman osan aikuisiästäni – vaan että vaihtoehtojakin voi olla, jos tahtookin keskittyä johonkin ihan muuhun. Sijoitusasuntoa/-ja taasen harkitsen, jos jotain, mutta itse omaan asumaan en enää tähtäile.

      Se on kyllä jännä, miten jokin, jonka olet kuvitellut olevan hyvinkin yksinkertaista tai yksioikoista, saattaakin yhtäkkiä olla jotain aivan muuta. Muutos taitaa olla ainoa pysyväisempi ilmiö :)

  4. Mietin tota ”pysyvyys vai vapaus”-kysymystä ja tulin siihen tulokseen, että ihan kaikkein parasta on se, mikä teillä on just nyt eli Pysyvä Vapaus <3.

  5. Helsingissä olen aina asunut vuokralla ja mietin tuossa taannoin, että pitäisi tilanteen muuttua aika radikaalisti, että en/emme asuisi vuokralla. Mielenkiintoinen ajatus, että asunnon ostaminen tulisi halvemmaksi. Asumme tosi pienessä vuokra-asunnossa. Kun muutimme tähän, kaikki tiesivät paremmin, ettei siitä mitään tulisi. Jos ollaan tässä vielä syksyllä, niin tulee viisi vuotta.

    Tänne alueelle on tulossa paljon erilaisia työmaita lähivuosina (alueelle tulee uusia asuntoja, suunnitteilla uusi raitiovaunureitti ja läheinen entisen kaatiksen päälle kasvanut mäki kaivetaan luontosyistä uuteen uskoon), joten varmaan koitetaan päästä niiden alta pois jossain vaiheessa. Onneksi ei omisteta tätä kämppää. Voi lähteä, kun siltä tuntuu.

    Oikeasti olen tuuli.

    • Noi paremmin tietävät – uh. ;) Te olette kyllä onnistuneet niin loistavasti pienessä asumisessa, mitä olen ymmärtänyt. Pelkkiä järjestelykysymyksiä vain, eikö! Meillä on nyt vajaat kolminkertaisesti neliöitä mitä teillä, jos muistan oikein. Miksipä ei pienempikin toimisi vallan hyvin, huomaan nyt, kun lattioilla ei enää ole yhtään muuttolaatikkoa tms tiellä. Se on melkeinpä vain tavaran määrästä ja koosta kiinni, ja vähän logiikasta, mutta uskon että kaikenlaisista neliöistä voi saada erittäin toimivan.

      Niin määkin, näköjään.

  6. Mun mielestä koti on ennen kaikkea mielentila, state of mind. Eri aikoina ja eri elämäntilanteissa se voi olla aivan eri kuin se, mitä joskus aiemmin ajattelit sen parhaimmillaan olevan ja yhtälailla se voi olla jotain muuta sitten joskus tuonnenpana. On mahtavaa olla onnellinen siinä missä sillä hetkellä on <3

    Itse olen ajatellut, että niin rakas kuin Jovela onkin, Jovelakin on loppupeleissä pitkälti sitä mielentilaa. Me kuviteltiin millaista se voisi olla, asua näin, löytää tällainen paikka. Jopa nimi Jovela on ajalta ennen kun Jovela konkreettisesti löytyi. Jos täältä joutuisimme lähtemään, se taatusti sydämeen kirpaisisi, mutta uskon ettei elämä siihen pysähtyisi tai menisi pelkäksi menneen haikailuksi. Voin hyvin kuvitella, että mekin myisimme pääosan kaikesta täällä ja seuraava etappi voisi olla yhtälailla vaikka asuntolaiva tai bussi, joka tuunattaisiin kodiksi ja se koti olisi sitten siellä, missä parkkiin vedetään täällä tai maailmalla. Kerrostalosta se koti ei enää löydy, ellei joku salaperäinen isotäti päättäisi jättää Ullanlinnan meren suuntaan aukeavaa kattohuoneistoa satavuotiaasta kerrostalosta meille ;D

    Kuulostat voimaantuneelta ja vapautuneelta. Se tekee iloiseksi ruudun tälläkin puolella :) <3

    • Kiitos ajatuksistasi Johanna <3 <3

      Kyllä, olen voimaantunut paljon :) Onnistumisen ilo on sellainen mitä ihminen tarvitsee. Se, että onnistuttiin ratkaisemaan keino jolla päästiin pois, oli niin suuri ilo, että ihan hetkeen ei taida kiinnostaa miettiä isoja eikä pieniä murheita :))

  7. Koti on siellä missä sydän on, niinhän sitä sanotaan. Minusta se pitää hyvin paikkansa. Olen puolestanne niin onnellinen, kun olette löytäneet omanlaisen uuden elämän, missä on ns hyvä hengittää.
    Vuokralla asumisessa on se hyvä puoli, että kun siltä tuntuu, niin kytkintä on helppo nostaa ja vaihtaa maisemaa.
    Mukavaa alkavaa pääsiäisviikkoa sinne ♥︎

    • Kiitos ihana Anu ♥︎ ♥︎

      Kovin tuo yrittää talo kiristää ja kyykyttää tännekin asti, mutta pidetään vaan kirkkaana ilona mielessä, että ollaan turvassa. Vähän hassuakin havainnoida, miten meinaa henki salpaantua pelkistä aiheeseen liittyvistä puheluista niin että ollaan molemmat suunnilleen beetasalpaaja-purkissa kiinni.. Muistin arvet, tai muistijäljet, on tiukassa, mutta en suostu uskomaan ollenkaan mahdottomiksi selättää. Uutta ja freesiä päin on menty ja mennään kovaa vauhtia :))

  8. Nyt ollaan ajankohtaisuuden äärellä minunkin elämääni koskien. Jos ei kissoja olisi, möisin irtaimistonkin ja ryhtyisin viettämään matkalaukkuelämää. (kirjastosta olisi vaikea luopua)

    • Matkalaukkuelämä olisi varpisti mielenkiintoista. Kiinnostuksella seurailen esim kyseistä elämäntapaa harrastavia blogeja. Oikeita nojatuolimatkoja, varsinkin jos puhutaan muistakin havainnoista ja tuntemuksista kuin maisemien upeuksista. Jos itse oltaisiin terveitä / vedossa, eikä olisi kissoja, niin… Mutta, eipä sillä, että olisi tarvetta harmitella tätä omaa uutta suuntaa. Ei ollenkaan. :)

  9. Ihan mahtavaa, että olette seuranneet teille parasta ratkaisua. Mä en ole osannut koskaan suhtautua kotiin muuta kuin kotina, on se sitten vuokralla tai omistusasunto. Asuminen ajatellaan usein järkiratkaisuna, mutta mä en vaan osaa. Asumiskriteerini ovat tosin nykyään hyvin järkeenkäyvät ”pientä ja yksinkertaista”, sillä haluan huolettoman kodin ilman turhia siivottavia neliöitä ;) Eli eräänlaista vapaudenkaipuuta sekin. Vapautta tehdä tilaa elämässä sille, mikä on itselle tärkeää.

    • Kiitos! On kyllä mahtavaa, kun polulla pääsee eteenpäin, rämpimisen ja upotuksen sijaan :)

      Näinpä. Joskus, tai yhden kerran, oli tärkeää johonkin juurtuminen ja loppuelämän koti, se fyysinen paikka. Varmaan osasyy sekin, kun tuli niin pahasti tauluun, että enää ei ole. Mitenkäs se yksi viisauskin nyt meni; Virheitä saa ja pitää tehdä, muttei sentään samaa virhettä uudelleen. Siitä koitan pidellä kiinni :)

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s