Hei me muutetaan taas. Häh?

Hei me muutetaan taas

Siitä se ajatus sitten lähti. Jaa mistä…? No ihan vaan siitä, että ´because we can´ :D

Piti helppouden takia pysytellä vastaisuudessa vuokra-asunnoissa; mutta päätettiin eilen illalla ykskaks, että hitto, muutetaankin itse hetkeksi sijoitusasuntoon, joka jonkin aikaa sitten hankittiin. Että eipäs vuokratakaan tuota vielä. Ja ylipäätään muutetaan sittenkin jo, vaikka hetki sitten aateltiin, ettei kai vielä jaksa mihinkään. Spontaani taitaa olla toinen nimi, vai liekö molempien etunimi…

Maakunta ja seutu pysyvät ennallaan, metässä pysytellään siis. Tottakai. Rivariasunto, joka on vieläkin pienempi, on juuri rempattu lattiasta kattoon, myös sauna ja kylppäri jne. Se on yksi edellytys myös vuokranantajan ominaisuudessa, ettei tartte ihan lähitulevaisuudessa maksaa, tai varsinkaan tehdä remontteja.

Muuttoaikataulut ajateltiin pitää sopivan leväperäisenä, kun on (tai olisi, kääk…) noin tsiljoona muutakin rautaa tulilla. Ihan ensimmäiseksi suunnitellaan ja toteutetaan uuteen kämppään lisää kiinteää säilytystilaa. Huisin näppäriä oivalluksia olisi tilauksessa, niitähän on hauskaakin pohtia :) Onneksi, isoksi onneksi, hankkiuduttiin jo eroon lähestulkoon kaikesta irtaimistosta. Koska edellytys olisi mahdollisimman helppoa ja kestävää, eikä suhteellinen edullisuuskaan haittaa yhtään, taitaa olla matkanteko Ikeaan edessä. Ruåttalaisen keittiökaappien rungot ovat mahdottoman hyviä muuhunkin säilytykseen kuin keittiöön, ja nykyisen Metodin kiskosysteemin kanssa ehkä(?) tuskitta ja kiroiluitta asennettavissakin. Klik klik vaan, ainakin kuvitelmissa.

Tätä(kin) se vapaus sitten käytännössä on, voi jee. Jos olen tulevina viikkoina välillä blogihiljainen, niin arvaatte miksi.

Kivaa perjantaita ja viikkaria tahoillenne! Järjestäkää itsellenne hauskoja ja yllättäviä yllätyksiä, pienenpientä, tai isoa, ihan mitä vaan, jos mahdollista. Suosittelen :)

– Taru

p.s. Please valaiskaa puutarhaihmiset tietämätöntä, mikä kuvan shokkipinkkirunkoinen puska on nimeltään..? Tartteeko leikellä tai jotain? t. viherpeukaloton tumpelo

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Facebook | Bloglovin | Google+ | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

Kategoria(t): elämänmuutos, koti, yksinkertaistaminen

Tagged as:

24 Comments »

  1. Hei, eikös tuo ole se korallikanukka. Jostain viherpeukalo-saitilta lunttasin, että leikkaus keväällä ennen lehtien puhkeamista ja muutaman vuoden välein leikataan alas asti…

    Onnea uuteen käänteeseen! ♡

    • No niin on, kiitos! Minä arvasin, että turhaan alan etsiä, kun moni varmasti tietää tuosta vaan :) On kyllä erikoinen pensas, ja kaunis, ainakin mun silmään. Ja leikkausaika menikin sitten jo, hups..

      Kiitos Merihelmiina <3

    • Kiitos Mervi!

      Käytettiin jo kissojakin uudella kämpällä. Ja voi että, kaikki olivat aivan intopinkeänä. Merkillisen epäkissamaista. Ehkä(?) on meistä tarttunut, että paikkoihin ei kiinnytäkään enää, en tiiä. Nyt sitten istuvat vuoronperään ulko-ovella maukumassa, että koska taas mennään sinne uuteen paikkaan (ovella naukuminen on ihan uusi ilmiö täällä, joten pakko liittyä tuohon). Voi ristus. Pitänee kuskailla palleroita mukana siis :)

  2. Korallikanukkahan tuo näyttää olevan. Se sietää hyvin leikkaamista jos haluat pitää sen matalana. Vapaasti kasvaen sen korkeus voi yltää pariin metriin. Onnea uusille suunnitelmille!

    • Kiitos paljon Marjatta!

      Aika korkea muuten onkin, varmaan just lähemmäs kaksi metriä tai niillä main. Muutama oksa on jo kaatunutkin (pituuden vuoksi?), eli on vissiin jäänyt muiltakin leikkaamatta…

  3. No häh tosiaan, mutta mikäs siinä :). Because you can :).
    Täällä on niin hitaat ja loivat kurvit elämässä nykyään, että hauska seurata tollasia nopeampia käänteitä. Kuulostaa kivalta. (Ja hyvä, että täällä löytyy tietoa. Itsellä ei olis ollu harmainta aavistustakaan, mikä kuvan kasvi on. Ainoastaan jotain hajua siitä, mikä se EI ole :))

    Onnea matkaan taas!

    • Kiitos Annukka! Kurvit vedetään nyt suoriksi talla pohjassa, kun kerta voidaan :D Hih.

      Sama. Olisin keksinyt ehkä jonkun mikä tuo EI ole, mutta siihen jäi, hyvin vakaasti… :)

  4. Mitä sitä toppuuttelemaan, jos eteenpäinkin voi mennä :) Ei muuta kuin onnea muutoon!
    Smaa mieltä minäkin olen, että korallikanukka se siinä on. Leikataan ennen kuin lehdet puhkeavat ja ei ole moksiskaan leikkaamisesta.

    • Niin justiinsa. Kiitos Anu :)

      Ei voi kuin aina ihailla ihmisten kasvi- ja puutarhatietoutta :) Muutamista lumen alta ilmestyneistä kun olen laittanut äidilleni kuvia, niin vastaukset tulee kuin apteekin hyllyltä. Itse en tunnistanut edes raparperia (”joku sipuli”, epäiltiin Miähen kanssa :D ). Saatikka oudompia, joista en ole ikinä kuullutkaan. Nomutta, nyt on sitten kanukka. Ja tulppaaneita. Jos olen oikein päätellyt… ;D

  5. Todellakin: häh? :-D Minä olen salaa haaveillut siitä, että mulla olisi pari asuntoa (toinen ihan kaupungin keskustassa ja toinen jossain syrjempänä) ja että voisin vaihtaa paikkaa aina mielihalun mukaan. Muuttakkeehan työ, ja pitäkee haaskaa. :-)

    Ja ei voi olla totta, että kerrankin olisin tunnistanut yhden kasvin! Tosin viime viikolla meni vielä pieleen, kun yritin äidille, että eikös tämä ole se kallunki? :-D

    • Kiitos Satu :) Myöhän muutetaan, ja haaskaa pidetään, ehdottomasti. Nyt mennee jo helposti ja heittämällä. Kunhan ei aleta tekemään tiukkoja aikatauluja, vaan aina vähän kerrallaan. Ja naapuriapua pesukoneeseen jne, nyt ei selvitä kaksistaan (nyt en viitti myydä ihan uutta pesukonetta siksi ettei pysty kantamaan ;D). Vasta kesäkuun loppuun mennessä on ajatus, että kaikki muuttohommat olisi saatu maaliin. Ei pitäisi olla mittään ongelmaa. Kop kop. :)

      No mut toihan meni vähän sinne päin! Mä en olisi osannut arvata edes kallungin vertaa :D :D

  6. Siis täh? Eiku häh. Ei kerkiä kuin hetken käydä kääntymässä jossain reissussa, niin kotimaassa kuuluu jo ihan kummia uutisia. On teistä tullu vikkeläliikkeisiä kertakaikkiaan! No, mutta mikäs siinä. Todellakin: if you can, then why not?! :-) Tsemppiä kämpän laittoon ja muuttoon sitten vaan!

    • Heh joo, viikossakin voi sattua vaikka mitä ;) Tällasta tää on, kun ei ole missään pysyäkseen, voi tehdä siirtoja tosta vaan :)

      Kiitos ystävä!

  7. Olipa hurjaa löytää kaikki missaamani postaukset sinulta, kun WordPressin Lukija ei jostain syystä ole listannut kirjoituksiasi noin kuukauden ajalta, vaikka olen monet kerrat klikannut itseni blogisi seuraajaksi. Ties mikä siinä mättää. Luulin, että olet ollut hissukseen jonkin aikaa, mutta oletkin kirjoitellut joko kaikesta ihanasta (mm. aarrekartta kesälle) tai jännästä (kuten tämä postaus)! On ollut mukava seurata ajatuksenkulkuasi omistus- ja vuokra-asumiseen liittyen (ja mielen muuttumiseen, se kun on niin inhimillistä). :) Myös sisustushalun radikaalia (joskaan ei ilmeisesti kovin äkkinäistä) muuttumista pidän yhä tosi mielenkiintoisena. Kiva päästä kurkkaamaan uuteen kotiinne, jos/kun sen aika on!

    • Moiii! No johan nyt. Mitähän WP oikein temppuilee, hmph. Ärsyttävää.

      Vähän on nyt sekalaiset ja vaihtelevat fiilikset tuon asunnon suhteen minne tullaan muuttamaan. Että _ei _kai _vaan taas olla menossa jonkinlaiseen vankilaan, vaikka vain väliaikaiseksi asumukseksi onkin tarkoitus :) On tullut myös kaikenlaista mutkaa muuttomatkaan, lähinnä terveydellistä ongelmaa (yllätys).

      Kiitos kovasti ihanasta viestistä <3

  8. Hei, veikkan, että puskanne on korallikanukka, Cornus alba ’Sibirica’. Siinä on ypäri vuoden kauniit oksat.

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s