Villit ja rehevät erakot

Töttöröö! Olen näköjään ollut kesäkuussa sitten tosi hiljaa, vaikka vähän ennakoinkin hiljaisuutta blogistanin puolella. Voisin vedota kiireisiin, mutta se olisi tavallaan tekosyy. Harvemmin on niin kiirus yöt ja päivät läpeensä, etteikö edes joskus ehtisi muutaman sanan sanoa… Siis meillä. Kyse on ehkä ennemminkin ´jaksamisesta´, kuin ehtimisestä. Kun on paljon, ei vaan jaksa muuta. Tai jotain sinne päin, eh.

Välillä on ollut myös hitto, kaikkihan on jo sanottu -tunnelma. Uudet tuulet on niin wanha juttu jo, itsessään. Vaikka vähän epätodellistakin, tavallaan. Olen viime aikoina havahtunut hetkeen pysähtymisiin, katsellut, että onko tää todella ja edelleen meidän elämä. Ei juhannusruusuilla tanssimista (vaikka niitäkin löytyisi pöllytettäväksi ;), mutta on pieniä-suuria iloja, mahdollisuuksia, tuoreita päiviä, paljon arvostamisen aiheita. Vahvoja syitä olla olemassa, sanoisin!

Erakkoudesta

Vaikka erakkous on ihan oma valinta, niin omalla laillaan on hassua olla ikään kuin yksin maailmassa. Ettei ole enää edes periaatteellista mahdollisuutta muuhun, kun ei ole ketään tuttua satojen kilometrien säteellä. Ollaan omillaan, tapahtui mitä tahansa. Jopa Miähen hoitavassa sairaalassa toivottivat lämpimästi ja sydämellisesti tervetulleeksi, mutta sanoivat suoraan ettei he oikeasti tiedä mitä tehdä tai määrätä näin harvinaisen sairauden kanssa. Että sanot sitten vaan mitä milloinkin tarvitset. Hyvässä hengessä siis, molemmin puolin. Tuttu toimintakulma, no problem.

Se on kyllä käynyt mielessä, että entäs jos meille molemmille sattuu yhtäaikaa jotain? Kuinka kauan menisi, että joku tulisi asiasta tietoiseksi. Ehkä (?) aika pitkään, koska käytännössä kukaan ei tiedä meidän tekemisistä tai liikkeistä. Osaa epäillä, että jotain voisi olla pielessä, jos olisi. Hmm.

Yksin pärjääminen ei ole ennenkään hirvittänyt tai jarruttanut, mutta onhan se vähän – erikoista. Ympärilläkään ei ole mitään tuttua, uutta ja outoa vain. Vaikka samalla on Niin Parasta, ettei mitään mennyttä ole lähelläkään näkökenttää. Himmeä selitys, eikö. Muttei tokikaan millään muotoa valitus :)

Villit ja rehevät

Rehevyydestä

Otos on uusimman kämpän takapihalta, näkymä työpöytäni äärestä. Sitäkin ihmettelen, että onko mulla nyt puutarha, häh, vaikken ole puutarha- tai kitkijäihminen ollenkaan. Minusta se on hurjan kaunis tuollaisenaan. Villi, rehevä ja vapaa kaikkine piirteineen, kuten elämäkin perimmiltään.

JA nyt pitää kuulemma taas kiitää ja vähän äkkiä. Okei, okei. Menkööt, vaikka yleensä se olen kyllä minä joka komennan, jos täällä joku komentaa ;)

Ihanaista keskikesää teille kaikille!

Puss och kram ღ

– Taru

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Bloglovin | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

Kategoria(t): elämänmuutos

27 Comments »

  1. <3

    Toi asenne teillä on ihan ihq. Ja puutarhat on parhaita, kun ne on villejä ja reheviä. Vähän niinkuin persoonallisuudetkin. Villeyttä ja rehevyyttähän on niin monenlaista, toisilla se on hiljaisempaa kuin toisilla. Aina silti ihan parasta, jos sen annetaan olla just niinkuin on.

  2. Kuulostaa, että nyt on kaikki niin hyvin kuin olla voi – tässä hetkessä. Bra! Ihasasti akileijat kukkivat pihalla ja muutenkin näkymä on kaunis. Kävimme muuten ex tempore tripillä ystäväpariskunnan kanssa (järjestivät meille yllätyspäivän) Pellingissä kesätorilla muutama viikko sitten lauantaina ja ajettiin sen jälkeen teidän vanhan talon ohi tien päähän ja siellä kalliolla syötiin eväät. Kovasti siellä teidän vanhoilla hoodeilla joku hääräili pihalla ja ajattelin, että teillä on nyt asiat uudella paremmalla tolalla. Hymy ja ajatus täältä sinne:)

    • Kyllä kyllä, aina vain :) Vaikka alitajunta välillä meinaakin salaa odottaa jotakin elämää suurempaa kakkaämpäriä niskaan kaatuvaksi hetkenä minä hyvänsä, niin ilohetkien sarjatulitus on kova :) Ottaa varmaan aikansa ennen kuin täysimääräisesti sisäistää, ettei jokainen päivä enää olekaan pelkkää selviytymistä. Iloista huojentuneisuutta monessa suhteessa :)

      Mun piti tiedätkö guuglettaa, että mitkäs ne akileijat oikein on ;D Nuo sinertävät mitä ilmeisimmin, kiitos kovasti tiedosta! Nättejä kyllä ovat.

      Oi. Tapasitko torilla ihanan Evan käden töineen? Villa Ylle on yritys. Niin kivoja juttuja tekee, että oksat pois. Ja jaa, näin vähän keväällä päättelinkin, että oli tulossa tontin vuoro kunnostautua. Yhteyttä ei pidetä, mutta kaikkea hyvää toivon siihen osoitteeseen :)

      Samoin sinulle Anu <3

  3. Ihana ja rauhoittava näkymä ikkunasta. Ja kuka niin muka sanoi ettei sulla voi olla kukkia tai puutarhaa? Ymmärrät varmaan pointin.
    Hyvää juhannusta ja keskikesää!

    • Just niin, ei kukaan :) Kukkaset vaan saattaa tykätä kyttyrää, kun joutuivat tällaisen rehottavan tyypin hoteisiin ;D

      Kiitos, samoin sinulle Helmi!

  4. Just ihana toi puutarha! Villi ja suojaisan näköinen. Tykkäisin – ite kun ollaan ihan keskellä aakeeta laakeeta eikä oikein mitään suojana mistään suunnasta. Toisaalta, eipä ole meillä juuri ötököitäkään, kun aina tuulee eikä ole puskia.

    Asioilla on siis puolensa. Hyvät ja huonot, melkein kaikissa jutuissa. Ihanaa kesän jatkoa teille! ♥

    (PS. Blogini on taas hetken kiinni… siivoustyön alla. Palaan kyllä.)

    • Täällä on kyllä ötököitä, varsinkin hyttysiä. Kummasti niihinkin tottuu ajan kanssa. Kun aikansa pistelevät, ei tule enää kummoisia reaktioita. Ihme kyllä, kun noin muuten olen hitokseen herkkä saamaan kamalia paukuroita.

      Kiitos Heli, samoin sinne teille <3 Ja intoa siivoustyöhön, jos siltä tuntuu. Itekin olen aika roisilla kädellä delennyt vanhoja postauksia, ja Saaristohuvilankin laittanut kokonaan kiinni. Puhdas pöytä paras pöytä :)

  5. Tiedän tunteen kun ei oikein jaksa kirjoittaa blogiin mitään, kun tuntuu siltä, että ei saa aikaiseksi mitään lukemisen arvoista. Mutta ei se mitään, välillä voi olla hiljempaa ja sitten taas kirjoittaa kun irtoaa!

    Onko se asuinpaikasta kiinni, että huomaako kukaan jos molemmat makaa henkitoreissaan lattialla useamman päivän? Mua ja miestä ruvettaisiin töissä kaipaamaan saman tien, mutta enpä tiedä lähtisikö kukaan töistä paikalle katsomaan vaan toteaisko ne vaan, että nuo on näköjään päättäneet ottaa omaa lomaa, pitääpä pitää kurinpalautus kun palaavat. Jos joku kaveri sattuisi laittamaan jotain virtuaaliviestiä sopivaan aikaan, hän alkaisi varmaan ihmetellä, että miksei tule vastausta, mutta pari päivää oottaisi luultavasti ennen kuin huolestuisi. Naapurit aattelis vaan, että kai ne lähti lomalle, jos ei mitään liikettä näy.

    Mukavan rehevä piha tosiaan!

    • Näinpä, sellaista se on. Toisaalta sekin, että Valossa on etsitty valoa tunnelin päähän, ja nyt kun valot on löytyneet, niin onko se ”the end of blogstory”, vai mitä. Ehkä pitäisi tännekin kehittää jotain ihan uutta.

      Ei tokikaan ole asuinpaikasta kiinni. Ainakin meidän osalta tuo tilanne on ollut sama jo monta vuotta :) Ehkä nyt vaan vielä vahvemmin, kun ei pidetä enää juurikaan mitään yhteyksiä mihinkään. Edes osoitetta ei tiedä kuin meidän äidit ja sisarukset. Kylään ei liene kukaan tulossa, ilmeisesti edes edellä mainitut. Aikas sosiaalista meininkiä siis :D

      Kiitos :) Rehotus rocks! :)

  6. No olipas toimiva telepaattinen yhteys. Usko tai älä, mutta juurikin tänä aamuna mietin, että pitääköhän Tarusta jo alkaa olla huolissaan, kun ei kuulu mitään. Mutta ei näköjään tartte <3

  7. Tuollaisesta puutarhanäkymästä minäkin pitäisin. Jämptit ja viivasuorat puutarhat ovat aika ahdistavia. Parempia tuollaiset puolivillin rehevät :)
    Hyviä kesäpäiviä! <3

  8. Se on melkein cottage garden, sano. Noin niinku ammattilaisena sanon, että piperrys on ihan hölmöä hommaa ja kasvit jotka enimmäkseen tappelee oman tilansa ovat parhaita. Pensaat ja perinneperennat, en paremmin sano. (helppoja, kun alkuun pääsevät) Yleensä homman pilaa liikaa paapomalla. Hallittu laiminlyönti on paras tapa hoitaa (eli siis vatut, pajut ja horsmat hemmettiin, muuten kasvu vapaa)

    • Kiitos paljon Kaisa! Mahtava ajatus, etten välttämättä olekaan ”vääränlainen” puutarhuri :)) Jotenkin on niin iskostettu, että kitkeä, nyppiä ja rehkiä pitää, tai muuten kaikki on pilalla. Heh.

      Toukokuussa nappasin penkistä vanhoja kuivuneita heiniä, mutta siihen se kitkeminen jäi… Siksikin, etten erottanut mitkä ovat ns. rikkaruohoja. Minusta kaikki ovat myös kauniita, oli istutettuja taikka villikukkia.

      Tällainenkin pulpahti justiinsa: https://www.instagram.com/p/BG_hjY6LccI/. Sitkeä ihme ;)

      • Saksankurjenmiekka eli Iris germanica jotain… Luulisin.

        Mulla jää mun puutarha taakse viikon päästä ja tiedän ettei seuraajastani ole hoitajaksi. Mutten mä sitä jaksa surra, parhaat kasvit jaoin jo naapureille ennen myyntiä. Maksoihan ne taimet jonkin verra, mutta hupia on ollut koko rahalla. Esim jos olisin nauttinut kyseisen rahamäärän verran alkoholia, tupakkaa ja suklaata, samentumat aivoissani olisivat kökköisemmät. Näinpähän kerrankin todellisuuden miten kehittyvät ja osaan sitten hamaan tulevaan himoita eri tavalla, en vain haalia haalimisen himosta (pätee kasveihin ja muuhunkin romuun).

        (mutta jos jotain haluaa näyttävää laittaa suosittelen kukkivia puita ja pensaita. Sellainen kirja kuin Kukkapuut on olemassa, josta saa ihan pätevää kotimaista vinkkiä. sori, mä en vaan osaa kuvitella tilannetta, jossa puutarhurointihimo uupuisi, mä synnyin sen kanssa)

        • Onkohan kurjenmiekka ja iiris sama asia..? Iiriksestä mulle vinkattiin, mutta jotenkin sain googlauksella myös sellaisen käsityksen, että voisivat olla. (Heti pitää kysellä tyhmiä, kun on tietävä henkilö linjoilla ;) :)

          Voin kuvitella, että myös puutarhasta luopuminen on varmasti tuottanut tuskaa. Jokin, mihin on laittanut omaa aikaa, vaivaa, iloa ja rakkautta, aiheuttaa sellaista kyllä.

          Musta ei taida olla istuttajaksi, puuttuu juuri tuo synnyinlahja, intohimo puutarhaan :) Ehkä vähän sekin, että jos alan ”laittelemaan” jotain, olisi se pysyvyyden piirre. Ja se taas, noh, sattuisi liikaa. Onneksi siis joku muu on tehnyt mulle cottage gardenin :))

  9. On sulla puutarha. Puutarhat ei kysele sopiiko olla, ne vaan on ja sanoo, että deal with it ;D

    Olen pohtinut samoja asioita, kuin sä. Mekin ollaan paikkakunnalla, jossa meitä ei kukaan osaisi kaivata siten, että heräisi huoli jos viikkoon tai muutamaan ei mitään kuuluisi. Kun meistä kumpikaan ei harrasta sometiedottamista arjen käänteistä (ja blogikin päivittyy epäsäännöllisesti), ei kukaan pitäisi mitenkään eriskummallisena jos meistä ei kuuluisi mitään toviin. Töiden puolesta muutama ihminen ihmettelisi kyllä, jos mitään ei musta kuuluisi muutamaan päivään, mutta silloin se voisi olla jo myöhäistä jos jotain vakavaa sattuisi ja jos ajankohtana olisi loma tai jokin juhlapyhäaika, olisi enemmänkin normaalia, että me ollaan hissukseen. Ei mua oikeastaan lainkaan huoleta me kaksi. Jos oikeen pahasti kävisi, niin siinä ei itse olisi enää murehtimassa tapahtunutta, mutta nuo meidän eläimet. Niistä on kyllä huoli. Olen lievittänyt sitä pelkoajatusta siten, että jos sattuisi vaikka paha kolari ja molemmat olisimme siellä tuusan nuuskana, mulla on lompakossa lappu, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä tiettyihin ihmisiin, jotka voivat huolehtia meidän eläimet turvaan kotoa ja kännykässä on ICE:t merkitty ihan tyyliin xxx yhteys tässa tapauksessa ja xxx yhteys taas tässä tapauksessa jne. Minä, joka en enää osata montaakaan asiaa pelätä, huolestuu aina eläinten vuoksi. Täytän kaikkien juomakupit ennen kun lähdetään kauppaan, ihan vaan, jos.. ;D Ehkä vähän överiä, mutta niin se vaan on.

    Hyvää keskikesää, suuria-pieniä ja kaikenlaisia iloja sinne teille, Taru :)

    • Ei ollenkaan överiä kuule, me tehdään aivan samoin :D Laitetaan kauppareissullekin kaikki kuntoon, että jos meille vaikka sattuukin jotain, ettei vaan ruoka, vesi tms lopu ihan heti. Karvakorvat edellä, aina :)) Eläimen hätä (tai sen pelko) on jotain, mitä en kestä kyllä yhtään.

      Kissat on ainakin kerran pelastaneet meidän molempien hengenkin. Yhdesti viime vuosien aikana päätettiin tosissamme päivämäärä, jolloin kärsimykset loppuu ja yhdessä lähdetään tästä maailmasta. Mutta – kissiäiset. Se homma jäi sitä myöten siihen, ihan välittömästi.

      Hei hyvä idea, toi lappu lompakossa ja merkinnät puhelimessa. Täytyy ehdottomasti toteuttaa kans! Samaa mieltä minäkin, että jos käy pahasti, niin eihän sitä enää ole itse murehtimassa, mutta ne eläimet <3

      Kiitos samoin sinne, oikein paljon iloa ja valoa! <3

  10. Mun piti jotain muuta kirjottaa, mutta tuo vastaus Johannalle pysäytti. Mie oisin ite nakannu joku kerta hanskat tiskiin, mutta niin hemmetin vahva ajatus ”Vain luuserit luovuttaa ” on pitäny miut hengissä. Jotenkin mie aattelen, että pohjimmiltaan jäämisessä oli sama syy, kissat oli sillä kertaa riittävän hyvä syy jäädä. <3 Miut piti viime vuosina pinnalla pojat.

    Erakkoushan se oli syy kirjottaa. Tuota jos jotain sattuu pohdintaa on ilmeisesti liikenteessä. Miun katoamisesta huolestuis ekana ex-anoppi, kun ei sais yhteyttä lastenlapsiin. Mutta milloin, se vähän riippuis. Ja mie olen tullu siihen tulokseen, että onneksi on myös naapurikyttääjiä…;D

    • Niin – kuka jäljelle jää. Mä luulen, että kaksi ryhmää. Vahvimmat ja onnekkaimmat. Vaikka vahvakin horjuu riittävän kovilla rajoilla, niin niitä myö ollaan, niin siellä kuin täälläkin <3 <3

      Totta, naapurikyttääjillä on / olis hyvätkin puolensa :D Ehkä meidänkin katoamiseen havahtuisi joku naapuri :) Milloin, se kans vähän riippuis, mutta lopulta kuitenkin :)

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s