ruusu

Hämyisiä pysäkkejä uusilla linsseillä

Viime vuonna uhkailemani kuvausharrastuksen uudelleenvirittely uhkaa toteutua. Kalusto ainakin on nyt uusittu, lopultakin saatu aikaiseksi. En tyytynytkään pelkkään objektiivipäivitykseen, vaan vaihdoin myös rungon (EOS 7D Mark II). Vanha karvalakki järkkäri palvelikin jo seitsemän vuotta. Objektiiviksi valkkaantui kerrassaan mainio jokapaikan höylä Sigma EOS 18-300mm f/3.5-6.3 C DC OS MACRO. Eli yhdellä tötteröllä sekä lähelle että kauas, ei tartte vaihdella ees taas. Tykkään!

EOS_7D_Mark_II

EOS_7D_Mark_II

Uusi kamera on ollut hanskassa jo muutaman päivän, mutta testaukset on toistaiseksi jääneet vähiin. On nimittäin sellainen tilanne – älkää nyt pelästykö – että läheisemme on tajuttomana teho-osastolla äkillisen vakavan sairauden vuoksi. Noin kuuden ja puolen tunnin matkan päässä meiltä. Ei siitä sen enempää (liian raskas aihe) – mutta niin. Hetki kerrallaan täällä vain ollaan. Se ei pääse unohtumaan.

Hämyisiä pysäkkejä

Eiliselle, tähän aamuun asti venähtäneelle reissulle otettiin kamera kyytiin. Tietoisesti jotakin sijaistoimintaa välttämättömille pysähdystauoille. Osa kuvista meni kyllä aivan pipariksi, mutta ei näytetä eikä puhuta niistä. Ajoivat asiaansa kuitenkin.

Sää ja valo olivat harmaita ja osa postauksen kuvista on otettu keskiyöllä / aamuyöllä. Asetukset näin tutustumisvaiheessa täysautomaatti. En ole vielä perehtynyt 65 tarkennuspisteen saloihin ja muihin herkkuihin. Pikkuhiljaa paras tulee, kun aika on.

Hämyisiä pysäkkejä

^ Edellisen pusikon pönttö kaukaa zoomattuna

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

Tampereella heitettiin myös pientä kiekkaa. Paljasjalkaista (Miästä siis) hämmästytti, miten paljon oli taas rakennettu uutta. Äkkiä se käy.

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

^ Pyhäjärvi

Hämyisiä pysäkkejä

^ Nässy

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

^ Tuolla tapaamisesta kaikki alkoi silloin joskus

Hämyisiä pysäkkejä

Paluumatkan yritimme ottaa hieman mukavampana ´road-trippinä´. Sellaisena, kun kuljetaan hetki ilman surkeutta. Massiivisesta väsymyksestä huolimatta onnistuimme melko hyvin, eksymisineen päivineen. Kylläpäs taas suunnistettiin. Hih.

Hämyisiä pysäkkejä

Hämyisiä pysäkkejä

Kameran osalta mulla oli kaupoille mennessä päässäni, että tarvitsen EOS 6D rungon. Asiantuntevan myyjän kanssa keskusteltuani päätös meni kuitenkin sataprosenttisesti seiskan puolelle. (hintaeroa näillä ei ole, ovat vain kovin erilaisia ja eri tarkoituksiin sopivia). Jos edelleen sisustelisin vanhaan malliin ja ottaisin enimmäkseen sisustuskuvia, niin silloin 6D olisi ehdottomasti parempi vaihtoehto. Mutta kun kuvaan pääasiassa ulkona, luontoa / eläimiä / liikkuvia kohteita, on mm. säänkestävyys, paremmat sarjakuvaus- ja laajemmat tarkennusominaisuudet tärkeämpi pointti.

Ihan lämpimikseen myyjä ei kaiketi suitsutellut, koska 7D Mark II on näköjään saanut ainakin tuotepalkinnot Best DSLR Expert (Paras ammattitason digitaalinen järjestelmäkamera) sekä EISA award – Best Product 2015-2016 – Prosumer DSLR Camera.

Kuvausolosuhteisiin nähden nämä 7D:n ensiräpsyt eivät ole lainkaan hullumpia. Kuvan rakennekin on aivan toista sfääriä kuin vanhalla härvelillä… Toivottavasti tulee vieläkin ilahduttavampia otoksia, jahka pääsemme oikein sinuiksi. Ja tuo objektiivi, voi jumatsuikka. Ihan mahtava, ainakin minun mittapuulla ja tarpeisiin.

❤️

– Taru

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Bloglovin | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

28 Comments

  1. Anu

    Mukavia tunnelmia ja ihania kuvia olet ottanut. Mutta nuo uutiset, joista ei siis sen enempää, ovat ikäviä. Ei muuta kun voimia jälleen.
    Niin ja onnea uuden kameran johdosta :) Tuollainen objektiivi olisi kyllä minullekin passeli, kun vähän olen laiskan sutjakka vaihtelemaan putkia ja sitten kuvat on, mitä sattuu…

    1. Taru

      Kiitos Anu ❤️

      En oikein tiennyt mitä sanoisin. Tilanne on Miähelle raskain, niin päädyin näin. Hetkonen kerrallaan mennään. Elämä on – kuten säkin hyvin tiiät ://

      Kiitos onnitteluista! Isäntä se minut ylipuhui, että osta nyt saakeli kunnon kamera, kerta. Minä olin pitkään mieltä, että vanhalla louskulla varmana vedän niin kauan kuin se pihisee. Että jos vain objektiiviosastoa kuitenkin. Vaan sitten tuli se pöllökin, niin aattelin että Hitot. Uskon että uudesta pelistä tulee olemaan vielä paljon iloa :)

      Toi joka paikan objektiivi on kyllä hämmentävän kätevä!

    2. Taru

      Niin ja ainakin Rajalalla ottavat vaihdossa vanhat kamerat ja / tai objektiivit pois kuleksimasta ;) Ihan asiallisilla hyvityksillä, on tuntuma. Vein kaikki mitä oli, vanhan pokkarinkin :)

        1. Taru

          Juu, ja he myös myy käytettyjäkin kameroita. Joihinkin uusiin on tarjouksia “mikä tahansa toimiva kamera vaihdossa x euroa” – siihen kantsii laittaa esim. vanha pokkari ;) ja neuvotella järkkärikamppeet erikseen. Ihan kätsyä, ei tarvinnut itse myydä vanhaa :)

  2. Annukka

    Eipä ole ollut sun kuvissa ennenkään moitteen sijaa, mutta jotenkin näissä on vielä jotain sellasta ekstratunnelmaa. Ehkä niistä välittyy sun ilo hyvästä hankinnasta. Peukut miähelle, joka puhui sut ympäri ostamaan sellaisen pelin kuin haluat. Niin kerta… :)

    Mutta miksi piti taas teille tulla niitä toisenlaisiakin uutisia. En käsitä :(.

    1. Taru

      Kiitos Annukka :) Vähän pönttöä kyllä tässä nyt mistään kameroista postailla, mutta sijaistoimintaa(kin) tarvitaan. Ehdottomasti. Pienenpientä iloa mistä vaan irti saa :)

      Niinpä :( En tosiaankaan muotoilisi että “onneksi” on kokemusta, mutta omalla tavallaan apua, että molempien historiassa sitä on vaikeista elämän ja kuoleman asioista ja niiden välimaastosta. Tietää ja hyväksyy miten on toimittava ja miten itse reagoi. Itketään aina kun itkettää ja first things first, oman jaksamisen mukaan. Kieltämisvaihetta ei ainakaan toistaiseksi ole ollut ollenkaan, tilanne on sellainen kuin on. Ikävä kyllä :/

    1. Taru

      Hei, kiitos kovasti palautteesta! Vaihdoinkin fonttia saman tien, kun tässä koneella juuri puuhastelen :)

      Tämä Ubuntu ainakin taitaisi olla selvempi, eiks vaan. :)

      1. Rillipöllö

        Kiitti. Nyt näkyy. Linkilliset ovat liian harmaat, vaan ei se kovin suuri haitta ole. Tämä on kiinnostava post-astuntounelmablogi.

        1. Taru

          Eipä hätää – linkkien väri koodaantuu muutamissa sekunneissa. Naps. Nyt on jo tummansinertävä :)

          Voi, kiitos kovasti!

  3. Heli

    Voih, miten ihana kamera! Sun kuvat on hyviä aina, nyt ne onkin sitten superhyviä.

    Mä niin kovin kovin kovasti toivoisin, että oppisin kuvaamaan paremmin. Mulla on useamman vuoden vanha kamera, Sony alpha 200 ja siinä putki 18-200. En tajua mitään niistä kirjaimista ja numeroista siinä putkessa, mikä kertoneekin, miten paljon yleensäkään ymmärrän tuosta kamerastani… tai kuvaamisestakaan. Mutta tollanen lähelle&kauas-putki on munkin mielestä kaikista kätevin. Joskus vielä, vannon itselleni, mä opettelen kuvaamaan… ja hankin paremman kameran.. Toi mun oma putkineen maksoi 799€ mikä oli mielestäni sikapaljon, mutta ilmeisesti se ei ole juuri mitään, jos hyvän kameran tahtoo…

    Siihen toiseen mainitsemaasi asiaan toivon teille kovasti jaksamista. ♥

    1. Taru

      Oi kiitos Heli! :)

      Munkin tietämys objektiiveistä on aika laihaa… Noissa millimetriluvuissa pieni on lähelle ja suuri kauas. Eli sunkin objektiivilla pääsee sekä lähemmäs että kauemmas :) Mulla oli vanhassa kamerassa perusobjektiivi vain 18-55. Ne f-luvut taas meinaa valovoimaisuutta, joka vaikuttaa ymmärtääkseni esim. hämärässä kuvaamiseen. Mitä pienempi f-luku / luvut, sen parempi (ja aivan törkeästi kalliimpi). Mun uudessa(kaan) putkessa f-luvut ei ole mitään huikeita huippuja, mutta objektiivin hintakin oli alle viisi sataa. Mitä muihin tötteröiden ominaisuuksiin tulee, niistä olen ihan pihalla. Kuvanvakaaja jos on, niin se on kaiketi aika hyvä juttu :)

      Kiitos ♥

  4. Tuula / Oman katon alla

    Pahoittelut niistä ikävistä jutuista – jaksamista!
    Mutta voi ihanuus tuota uutta kameraa! :) Pikkuisen kamerakuumetta täälläkin. Olen tähän asti kuvannut Canonin 1100D:llä ja se ei oikein tunnu enää riittävän. Mutta ei riitä finanssitkaan, joten ootellaan… ;)
    Suloisia kesäpäiviä ja hyviä hetkiä kameran kanssa!

    1. Taru

      Kiitos Tuula ♥

      Mulla oli Canonin tonninen. Rajalan myyjä sille vähän naureskeli, että oli jo korkea aikakin. Mokoma savolainen ;) (kävimme Kuopiossa). Kyllä sillä mun mielestä ihan kelpojakin kuvia sai, ja aluksi tosiaan meinasin panostaa vain uuteen objektiiviin. Lopputuloksesta tuli nyt kuitenkin sen verran isompi lovi tilille, että aion kuvata tällä rungolla ainakin viistoista vuotta. Ainakin _aion ;)

  5. rautalintu

    Voimia teille! Välimatka kasvattaa huolta, kun ei voi olla fyysisesti läsnä ja lähellä.

    Hienoja otoksia jälleen kerran! Pidän etenkin tuosta Pyhäjärvi-kuvasta.

    Hih, tuo teidän eksyminen toi mieleen oman kotiseutumatkailumme tässä lähimenneisyydessä.

    1. Taru

      Kiitos ♥ Ja niinpä, välimatka(kin) kasvattaa avuttomuuden tunnetta. Monipiippuinen juttu kuitenkin, koska vierailu on sallittu vain muutamia minuutteja, eli vierellä ei ole mahdollista olla. Vaikka oltaisiin lähempänä, meistä ei ole hänelle apua. Hoitajakin käski lempeästi huolehtia nyt omasta jaksamisesta, kun ei voida tehdä muuta. :(

      Eksyminen on avartavaa ;) Löytää aina ihan uusia paikkoja. Heh.

  6. Satu

    Kauniita kuvia! Jos nämä ovat harjoitusotoksia, niin mielenkiinnolla jään odottamaan niitä ei-harjoitusotoksia. ;-D

    Uuden kameran hankinta on minullakin ollut mielessä jo pitkään, mutta ostokriteerit ovat hieman toiset kuin sinulla. Kameran pitää mahtua taskuun jne. :-D

    Voimia ja jaksamista teille ja parempaa vointia läheiselle! Minullekin tuli tuossa keväällä hieman äkillistä ajomatkaa, kun piti ajaa Itä-Suomen kautta Kuopioon, jossa iskä oli ohitusleikkauksessa.

    1. Taru

      Voi kiitos Satu! Joo-o, nää oli vasta räps sinne, räps tänne, sen kummemmin sommittelematta ja automaattiasetuksilla. Vaikka en kyllä tiedä, paraneeko tulokset sillä, että alan opettelemaan mm. noiden 65 tarkennuspisteen käyttöä ;D

      Voih. Ei ole sullakaan ollut kivat ajomatkojen syyt. :(

      ♥♥

  7. Mel

    Voimia teille sinne!

    Oho, ompas hienon näköinen kamera. Olisi ihanaa itsekin hankkia järkkärikamera ja opetella käyttämään sitä. Jos vaikka ensi talvena olisi tallaiseen mahdollisuus. Sähän voisit opettaa mua käyttämään sitten sitä kun olet nuin etevä ;)

    1. Taru

      Kiitos Mel ♥

      Emmää kyllä tiedä tosta etevyydestä… Kantapään kautta yrittämisellä pääsee (vain) alkuun ;) Ja oi, mielelläni neuvon jos musta vaan olisi apua :)

  8. Vanha Jäärä

    Mä en ymmärrä kameroista ja kuvaamisesta mitään…aina kun yritän oikein kuvata, kuvaan eksyy koirankakka tai jotain ;-) Joten en kommentoi muuta kuin että tykkäsin lehmäkuvasta ja sen alla olevasta kuvasta tosi paljon!

    Ja ikävää on aina kuulla, että joku on teho-osastolla. Toivotaan parasta ja toivotan jaksamista!

    1. Taru

      Mäkin tykkään lehmistä. Nyt niitä onkin kivempi kuvailla, kun pääsee putkella pellolle :)

      Kiitos! Sitä tarvitaan. On sen verran läheinen henkilö, ettei edes suru ja murhe ole riittävästi. Käytännön asiain hoito päälle, kykeni tahi ei. Niinhän se menee ja näillä myökin mennään. Pientä toivoa on vielä, se auttaa paljon :)

  9. Mielekäs miellekartta

    Saat aina niin paljon hienoja kommentteja, että niihin on vaikea enää lisätä mitään kovinkaan tähdellistä. Mutta paljon tsemppiä vaikeaan tilanteeseenne; toivottavasti kaikki menee niin hyvin kuin vain voi mennä! <3

    Upeita hämäräkuvia olet napannut! On varmasti tosiaan hyvin erilaista kuvata huonekaluja kuin luontoa ja lehmiä. Hyvä, että sait liikkeessä osaavaa palvelua. :)

    1. Taru

      Kiitos <3 Sinulle myös, todella vaikeaan tilanteeseen :/

      Ja oi kiitos. Hämäriä nuo vielä tosiaan ovat, mutta aikansa kutakin. I hope :) Ja joo, kun tahto on kuvata esim. lintuja ja lepakoita, niin sarjakuvaus ja tarkennusominaisuudet ovat ihan must, kuten myyjä valisti. Oli myös itse kuvannut about 10.000 kuvaa tuolla kameramallilla, niin sattui juuri oikea asiantuntija.

  10. Saara

    Onnea uuden kameran johdosta! Hyvä valinta. Ainakin jos kuvista voi jotain päätellä. Itselläni on 7D, himoitsen jo nyt tuota Mark II:sta. Ehkä sitten, kun ensin olen oppinut käyttämään tätä vaatimattomampaa versiota…
    Ja voimia teille!

    1. Taru

      Kiitos Saara <3

      Vai vaatimaton versio… Sun kuvat on kyllä aina ihan huippuluokkaa. Mistään ei tosiaankaan voi päätellä, ettetkö osaisi käyttää ;)

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s