Puhuvia pihalintuja ja muita enteitä

Pihapiirissä majaili muutaman viikon ajan musta lintu. En ole ihan varma, oliko mustarastas vai kottarainen. Lintu touhaili päivittäin nimenomaan meidän ikkunoiden alla, ja tuli hyvin lähelle jos oltiin ulkona. Oli selkeä fiilis, että mitähän se yrittää meille sanoa. Onko sillä hyviä vai huonoja uutisia. Viimeisenä iltana ajattelin rinta-alaa pistäen, että ei kai vaan äiti. Noh. Seuraavana aamuna tuli viesti, että äiti oli, mutta ei minun.

Lintua ei enää näkynyt.

Se läheinen, jonka kolmisen viikkoa sitten mainitsin olevan teholla äkillisen vakavan sairauden johdosta, on siis anoppi. Hän taistelee edelleen, vaikka on jo kahdesti käynyt rajan toisella puolella. Muija♥ on luonnoltaan sitkeä, mutta tila erittäin vaikea. Hitokseen raskas tilanne monin tavoin, vaikkei kirves toki kaivossa ole ennen kuin se on.

Kesäkuussa kirjoittelin, että erakoituminen satojen kilometrien päähän kaikista tutuista hieman huolestuttaa, pieneltä osin. Että jos molemmille käykin yhtäaikaa jotain, miten kukaan tietäisi auttaa tms. Noh. Anopille ja hänen miehelleen kävi juuri niin kahta viikkoa myöhemmin. Miehensä ei pysty hälyttämään apua ja anopille kävi köpelösti. Naapuri oli kuin ihmeen kaupalla epäillyt jotain ja tullut vara-avaimella paikalle. Ilman häntä ei olisi enää taisteltavaa.

Kyllä – meilläkin on nykyään oman naapurin kanssa molemminpuolinen kyttäyssopimus.

Nyttemmin pihalla on alkanut pomppia epätavallisen paljon muita lintuja. Erityisesti yksi räkättirastas, joka on pesiytynyt etupihan pensaisiin. Jotain erikoista siinäkin on, koska valjasulkoilun yhteydessä kollipoikamme alkoi ko. linnun kohdatessaan mouruta(!) sille. Kissa lintupaistille. Katti, joka on aiemmin ollut seitsemän vuotta vapaasti ulkona ja ollut kova poika metsästämään.

Mitä otsikkoon tulee, mielestäni linnut osaavat puhua. Vain eri kieltä ja eri taajuudella, jota meidän ihmisten on haasteellista ymmärtää. Harjoitella, tai yrittää kuitenkin aina voi.

Näillä mennään,

– Taru

Kottaraisen kuva Pixabaysta.

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Bloglovin | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

Kategoria(t): huuhaa, selviytyjät

Tagged as:

14 Comments »

  1. Minäkin uskon siihen, että linnut osaavat puhua. Uskon myös siihen, että ihminen voi saada eläimeen jonkinlaisen ”telepaattisen” yhteyden pelkän katseen avulla. (Taidan kuulostaa ihan hörhöltä. :-D)

    Jaksamista teille! On niin raskasta seurata läheisen ihmisen taistelua, kun ei itse pysty mitenkään auttamaan, vaikka kuinka kovasti haluaisi.

    • Et ollenkaan. Olen ihan samaa mieltä, myös kokemusperäisesti. (eli mitäs me hörhöt ;D)

      Niin se on. Onneksi TAYS:ssa on kiireestä ja paineesta huolimatta huikean hyvä hoito. Ei jää ainakaan siitä kiinni etteikö kaikkea voitavaa varmasti tehtäisi. Ollaan jopa saatu apua ja tukea juoksevien käytännön asioiden järjestelyihin. Ihmeissään ja kiitollisia ollaan, että omaisiakin autetaan.

      ❤️

  2. Mä pidän kans lintuja jonkinlaisina ”varoittajina”. Siis kun ajan autoa, ja sitten yhtäkkiä lintu lentää edestä matalalla tien yli – mä joka kerta ajattelen, että se on varoitus ja nyt pitää hidastaa. Kun oltiin reissussa, mä sanoin kuskina toimineelle miehellekin joka kerta, että nyt hidastat, jos näin kävi… En tiedä mistä mulle on monen ajatus mieleeni joskus tullut. Mutta edelleen, ihan joka ikinen kerta, mä ajattelen näin.

    Voimia ja taistelutahtoa anopille!! Ja teille jaksamista asian kanssa. Hyvä että olette sopineet naapureiden kanssa tuollasesta. Ei voi koskaan ikinä tietää, mitä saattaa ihan kotosallakin sattua. Olis kauheeta, jos ei olis mitään toivoa avusta hädän hetkellä.

    • Noin voi hyvinkin olla :) Kyllä sitä vaistomaisesti hidastaa ja skarppaantuu entisestään, kun tielle ilmaantuu lintuja tai pupuja. Tai komeita kettuja, ne on sitten kauniita.

      Kiitti. Parempi vähän varautua mihin voi, kuin kuvitella ettei itselle voisi sattua.

  3. Ei voi muuta kuin toivottaa jaksamista.

    Ja keventää tunnelmaa kertomalla meidän pihalla koikkelehtivasta nuoresta mustarastaasta. Yhtenä päivänä istuttiin terassilla ja katsottiin ihmeissämme kun mustarastas mato nokassaan vaan köpötteli lähemmäs ja lähemmäs meitä. Tuoko se sitä matoa meille me ihmeteltiin!? Tuli ihan sellainen olo kuin olisi katsonut kissaa, joka tuo saalistaan näytille omistajilleen (tai mitä ne ihmiskumppanit kissoille nyt onkaan…). No, metrin päässä lintu sitten päätti pitää madon itsellään ja lähti pois.

    • Kiitokset.

      Heh, voihan se olla, että mustarastas teki kissamaisesti. Onhan se nyt kunnon mato kuule ihan esittelyn (ja toivotun kehun) arvoinen :)) Hauska. :)

  4. Useammassakin mytologiassa ja perinnetarinassa linnut ovat nähty juurikin sanansaattajina toisista maailmoista, menneistä ja tulevista sekä tuonpuoleisesta. Joillekin linnuille se on antanut toiveikkaita ja onnellisia merkityksiä kun taas toisten osaksi on tullut surullisten viestien tuominen. Maailmassa on niin paljon sellaista mitä ei osata selittää ja paljon sellaista mitä ei ehkä tarvitsekaan selittää. Ihminen kuulee jos haluaa. Kyllä eläimet ja luonto itse puhuu ihmiselle monella tapaa.

    Toivotetaan anopillesi taisteluvoimia ja sinne lintuja, joilla on hyviä viestejä toimitettavanaan :) Täällä meidän suunnilla linnut kertovat parhaillaan vuodenajanvaihdoksen alkavan. Ovat levottomia, laulavat välillä kuin viimeistä päivää ennen kun on taas aika pistää kesäpillit pussiin ja vaieta. Joutsenet kerääntyvät liki toisiaan ja kurkia näkee jälleen peltojen reunoilla kokoontumassa hiljalleen kesän viimeisille peltopippaloille ennen reissua etelään.

    • Näinpä juuri. Vastauksia ja viestejä on aina tarjolla sille joka tahtoo niitä kuulla.

      Kiitos. Anoppi on vasta kuusikymppinen, mutta huonokuntoinen. Vaan henkinen sisu on hurja, se me tiedetään vaikkei keskustelemaan pystykään. Poikaansa ja miniäänsä tullut, heh ;) On jo pieni suuri ihme, että hän edelleen on taistelemassa, joten tottahan muutkin ihmeet täysin mahdollisia on :)

      Luonto jatkaa kiertokulkuaan. Se on hienoa.

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s