viljapelto

Milloin on oikea aika?

Avoin kinttupolku

Vastaus on sekä aina että ei milloinkaan.

Koska elämänsä (oleellista) kulkua ei voi suunnitella, ei kesällekään ollut liian valtavia unelmia. Nyt kun katsoin tuota postausta, niin aika pitkälti ne ovat kaikesta huolimatta toteutuneet! Ja tuoneet paljon iloa. Vaikkei kevyt aarrekartta ollutkaan mikään to-do lista, jota sokeasti tavoitellaan (tai edes vilkaistaan kesän aikana..). Yllätyksiähän tulee jatkuvasti, niin hyvässä kuin pahassa. Se on aina 100% varmaa.

Heta ja Kerttu
Kaksi on kotona, kolmas ei.

Hedelmällisimmäksi olen havainnut vapauttavan hyväksymisen. Ei elämä ole kellekään luvannut reiluutta tai kohtuullisuutta. Se ei sillä lailla pääse vetämään jalkoja alta, kun toiveet tai mahdolliset, avoimet tahi salaisemmat suunnitelmat meneekin ihan lyttyyn. Riemua voi ottaa sieltä mistä irti saa, just tänään. Ainakin yrittää. Ja jollei saa, niin sekin on täysin ok ja luonnollista.

Kuksakahvit

Voi ottaa vaikka ihan tavalliselle ruokakauppamatkalle, jotka ovat täälläkin pitkiä ja harvoin tehtäviä, mukaan tötsällisen maitokahvia ja kuksat. Istahtaa ja venytellä matkan varrella kaikessa rauhassa, kuin olisi maailman onnekkain elävä. Tai pysähtyä ikäviä asioita toimitellessaan pariksi minuutiksi puhuttelevan metsän reunaan. Tai ottaa tunnin silloin ja toisen tällöin, ja mennä jonnekin itseä ilostuttavaan paikkaan. Se on se millä jaksaa porskuttaa ja luovia, ei se, että kuvittelisi tulevaksi sellaista ettei mikään enää iske munille, että kaikki muuttuu helpoksi ja aina soljuvaksi. Tai uskottelisi, että jostain eteenpäin kestää tyystin tunteettomasti tai kivuttomasti mitä tahansa. Taino, lobotomiasta tai vastaavista en tiiä :)

Yllätyksekseni kuulin, että Instasta päätellen me tehdään vaan paljon kaikkia kivoja reissuja. Noo, tavallaan joo ja tavallaan ei :) Kuvat on toisinaan niitä pieniä hetkiä, joihin keskitytään hetki, koska tahdotaan niin. Maisemien taustalla voi olla vaikkapa neljänkymmenen tunnin valvominen ja pitkin Suomea ajaminen, koska on pakko. Pohja-asiaa, jota ei voi muuttaa, ei kuitenkaan ole mikään pakko pitää päällimmäisenä tai katkeamattomana fiiliksenä (että voi voi meitä raukkoja, kun aina saadaan kärsiä). Aina ei ole helppoa ottaa edes hetkenpätkäksi kiinni ´jostain muusta´, mutta ei se täysin mahdotontakaan ole. Pitää vain katsoa ja nähdä ympärilleen, ei siinä mitään sen onnekkaampaa.

Rajavyöhyke
Toisella puolella on meidänkin nyt ollut tarkoitus alkaa rampata. Kunhan saadaan priorisoitua aikaa mm. rajalla jonottamiseen, eli pikku este enää.

Vaikka kyllähän kokemukset myös viisastuttavat, en kiellä. Tuskin osaisin vaikkapa olla joka päivä kiitollinen inhimillisistä asuin- ja elinolosuhteista, jollen olisi karvaasti kokenut jotain muuta. Moni asia on sellainen, ettei niitä voi täysin tajuta ilman omakohtaisuutta. Eikä pidäkään. Tiedon tai ymmärryksen puutekin voi siis olla onnekasta. Siinäkin suhteessa saan olla aina vain kiitollisempi, ettei ole aivan kaikella mahdollisella kokemus-tietämyksellä siunattu. Tietenkään tai kuitenkaan.

Tietynlainen luovuus kukkii kaaoksessa, niin merkillistä kuin se onkin. Niinpä aion tahkota sydämen töitä kuin viimeistä päivää, kuten viime vuosina on tullut tavaksi ja iloksi. Hommia, joista ei tarvitse pitää lomaa. Se viimeinen päiväkin voi olla milloin tahansa, elon kiertokulun kanssa olen ihan sinut. Sinänsä.

On vaan keskitettävä fokus tärkeimpiin, omiin ja meidän juttuihin. Joka päivä uudelleen. Ihan sama, vaikka taivaalta sataisi esimerkiksi persoonallisuushäiriöisiä(?) sukulaisukkoja, kun kuolemansairaan asioita pitäisi hoitaa. Välillä on kyllä meinannut päästä ihon alle, mutta tovin kiehumisen jälkeen tulee vitut idiooteista -tunne, noin niinku ronskisti sanottuna. Ei siihen tartte lähteä mukaan, vaikka tosi, tosi likellä on ollut takaisin riehuminen, luu kurkkuun ja jauhot huiviin -hengessä. Noitahan on älyllisten ihmisten ohella maailma täynnänsä. Huhhei ja tuuli vei.

Saimaa

“One day you will wake up and there won´t be any more time to do the things you´ve always wanted to do. Do it now.”
Paulo Coelho

Tuosta olen sataprosenttisen varma ja samaa mieltä!

– Taru

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Bloglovin | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

14 Comments

    1. Taru

      Voi Kiitos. Kyllähän ne rutinatkin täytyy käsitellä, kun päälle puskevat. Täälläkin tulevat välillä voimallisesti, ja menevät. Eikö mikään riitä -fiilikset onneksi nopsaan. Koska tiedän vastauksen, joka on ei. Ja sitten vaan etiäpäin, just silleen että ruori käteen ja menoksi :)

  1. Vanha Jäärä

    Ootko huomannut, että sulla on jonkinlaista nyt-niin-suosittua mindfulness-aatosta noiden pienistä hetkistä iloitsemisen taustalla? Mindfulness taitaa olla ainoa koskaan hypetetty asia, jossa mä näen jonkinlaista järkeä.

    Hyviä aatoksia muutenkin. Itse yritän ajatella, että miksi murehtia sitä ja tätä, hukkaan menee hyvä murehtiminen kun huomenna voi tulla auto ja ajaa päälle ;-) Pessimismin kautta voittoon :-)

    1. Taru

      Jaa? Mun mindfulness “tietämys” rajoittuu vain yhteen siltä pohjalta nimettyyn värityskirjaan, eli ei mihinkään. Hih. Joskus on ollut mielessä, mutta en vaan ole saanut perehdyttyä. Ehkä siksi, että vastustan kaikkia valmiita “oppeja” tai rutiineja, joita pitäisi noudattaa :) En tiiä.

      No mut hei, jos näin on, niin sittenhän näissä munkin jutuissa voi olla jopa järkeä ;) Ei pelkästään vain omina selviytymiskeinoina oivallettuja psyykkauksia. Hiphei ;)

  2. Mielekäs miellekartta

    Olipa mukavaa pohdintaa!

    “Vapauttavan hyväksymisen” olen minäkin huomannut parhaimmaksi keinoksi saada sisäistä rauhaa. Itselläni luopuminen kulkee käsi kädessä hyväksymisen kanssa. Välillä on kamalaa hyväksyä ikäviä asioita ja luopua sellaisesta, mitä eniten haluaisi, mutta lopulta ne ovat ainoita toimivia keinoja, mikäli tavoitteena on edes jonkin tasoinen henkinen hyvinvointi.

    Hieno elämänasenteesi tuntuu olevan pitkälti menneiden kärsimysten tulosta, ja siitä on nyt paljon apua erilaisten haasteiden edessä. Toivotan sulle silti paljon lisätsemppiä kaikkiin kaaoksiin! <3

    1. Taru

      Niinkin on, että hyväksyminen tosiaan kulkee aika usein luopumisten ja menetysten kanssa yhdessä. Minunkin mielestä hyväksyminen (kun on aikansa ja tarpeensa asiaa käsitellyt) on ainoa vaihtoehto millä pysyy jotenkin tolkuissaan. Tai ettei uppoa katkeruuteen. Niin kamalaa kuin se toisinaan onkin.

      Kiitos, samoin myös sulle <3

  3. Satu

    Fiksuja ajatuksia! <3

    Nauratti tuo, kun sanoit tuossa edellä, että vastustat kaikkia valmiita oppeja ja rutiineja. Minä olen ihan samanlainen! :-D Mieluummin keksisin ihan omat opit kuin noudattaisin jotain valmiita. Ja vaikka jossain opissa olisikin jotain järkeä, niin en voi sitä myöntää, ihan vain periaatteesta. :-)

    1. Taru

      Kiitos Satu! <3

      Juu, se on semmonen homma, että minäite tai ei mittään ;D Vaikka kyllähän joistain jonkun muun luomista palasistakin voi saada omia oivalluksia. Mutta ennakkokäsitykset, eikun periaatteet pitää tottakai olla :D

  4. Jovelan Johanna

    Itse huomasin jossain vaiheessa odottavani aina sitä oikeaa aikaa, vaikka kovin impulsiivisesti olenkin elämääni elänyt. Voisi sanoa jopa pelottomasti, mutta silti tuli mutkuteltua ihan turhaan monta kertaa hyvässä ja ei niin hyvässä. Oikea aika mun mielestä on silloin kun se siltä tuntuu. Kyllä sen oikeastaan aina tietää jos uskaltaa kuunnella itseään. Odottelemaan ei kannata jäädä, ellei siten oikeasti se odottaminen kohtuullisissa määrin ole järkevämpää kuin se ettei odota tovia. ja toisaalta voi odottaa just niin kauan kun on tarve.

    Miten nämä sun jutut saakin aina niin miettimään elämää ja asioita. Ihmeellisen virkistävää. Tajusin tässä juuri ajattelevani, että kuvittelen ymmärtäneeni jotain viime vuosina. Välillä ei huvita mikään ja välillä kaikki huvittaa niin, ettei tossuissaan meinaa pysyä ja se on tosi jees. En mä osaa olla yhdensorttinen koskaan. Helpottavaa oppia ymmärtämään, ettei ole oltavakaan, eikä ole pakko tehdä siten, miten on valmiiksi maailmassa pedattu ;)

    Ja vitut idiooteista! No kyllä! ;D

    1. Taru

      Näinpä. Ja siltikin, vaikka miten (muka) tietää kaikenlaista, voi välillä lipsahtaa vanhoihin ansoihin :) Ei ole kauan, kun erehdyttiin sitten kun -ajatteluun. Vaikka kaiken arvaattomuuden tietää, ehdittiin jo oikein innostua mitä kaikkea kivaa voidaan toteuttaa sitten kun tämä toinen muutto on hoidettu. Oli myös salaisia haaveita hitusen paremmasta terveydestä kummallekin. Noh. Kolme päivää vihonviimeisten kämppien eteen tehtyjen ponnistelujen jälkeen pakka napsahti jälleen uusiksi. Omalle elämälle tai kivoille jutuille ei olekaan juurikaan tilaa tai voimia. Niille on ollut otettava paikkoja niin sanotusti väkisin. Ei aivan sitä mitä piti, mutta jotain kuitenkin. Semmoinen sitten kun ei koskaan toteudu sellaisena kuin sen kuvittelee. Ellei satu olemaan todella onnekas :)

      Idiootit – he voi tosiaan painua vaikka sinne mihin ei päivä paista ;D

  5. Hanna / Kauniin harmaa

    Miten karua ja paradoksaalista, väärin ja vaikeeta on se ettei ihminen opi näitä juttuja muuten kuin kärsimyksen kautta! Välillä koen kiitollisuutta siitä, miten paljon vastoinkäymiset ovat kouluttaneet, mutta samalla aina mietin miten sitä voikaan olla niin kovapäinen että tarvii ihan kauheita juttuja oppiakseen jotenkin olemaan.

    Ja idiootit… Hohhoi. Niitä tuntuu olevan koko ajan enemmän joka puolella. Muuttuuko maailma vai minäkö se olen??

    1. Taru

      Noin se on minunkin mielestä, paradoksaalista nimenomaan. Vaan minkäs teet, parhaansa vain. Vaikkei se olekaan “vain”, vaan juuri riittävästi. :)

      Joo, en tiiä. Jotenkin näitä tosiaan tunkee ovista ja ikkunoista? Ehkä on nyt jotenkin trendinä olla niin omaa napaa täynnä, ettei kellään muilla ihmisillä ole mitään väliä missään tilanteessa. Miksiköhän, se on arvoitus. Tosi typerää ainakin.

  6. Pilvi

    Miten yksinkertainen ja ihana ajatus on tuo kahvit kauppareissulle -ratkaisu. Ja tietysti se on vain metafora sille, että joka päivälle löytyy niitä tilanteita, jotka voi jollakin pienellä asialla vähin elementein ylevöittää. Olen tällaista vastaavaa ajatusta yrittänyt hyödyntää välillä töissäkin, jos vaikka uuvuttaa tai joku juttu ahdistaa: katso vaikka ikkunasta ulos ja ihaile noita komeita mäntyjä, sanon itelleni. Kuulostaa oudon itsestäänselvältä, mutta kyllä tämä kotikutoinen mindfulness toimii :) ja auttaa ikäänkuin laittamaan asioita pienesti perspektiiviin. Kivaa viikon jatkoa!

    1. Taru

      Kiitos Pilvi :) Juu, ei se aina ole ollenkaan niin itsestäänselvää. Vaatii harjoitusta ja paljon pohjahetkistä uudelleen aloituksia. Ken muuta väittää, ei ole kokenut ;) Nyttenkin ollaan aamuyöstä lähtien vain vaikeroitu tämän päivän raskaita juttuja, jotka on vaan tehtävä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä matkan varrella vielä keksitään jaxuksi.

      Ja nyt muuten tarttee hypätä välillä rattiin, ettei isäntä nukahda. Heippis ja lämpimästi samoin sinne <3

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s