fire

Matkalla eteenpäin

En oikein tiedä mitä aluksi sanoisin. Joten sanon kaksi asiaa. Kuolema ja hautajaiset. Molemmat ovat tapahtuneet. Miähellä ei enää ole äitiä, eikä minulla anoppia.

Surusta ei oikein huvita kirjoittaa. Se on sitä mitä se on. Henkilökohtaista. Repivää. Viiltävää. Omanlaista vuoristorataa.

Tästä on vaan jaksettava jatkaa eteenpäin. Niin tapahtuu, sitä tahtia kuin on tarkoitus.

night

Mitäs muuta?

Instassa olenkin jo kissa-raportoinut, mutta eläinten ystäville terkkuja, että Pyry-kissa porskuttaa edelleen. Maksavaurion ennuste on jo vahvasti parempaan päin ja poika on piristynyt, pyöristynyt ja virkistynyt. Touhottaa ja jahtaa välillä jo tyttökavereitaankin ihan kuin terve kolli konsanaan. Paraneminen on toki hidas prosessi, mutta näyttää nyt todennäköiseltä. Ihana ja ihmeellinen kissapoika, kun tämmöisestä selviää, kurnau ja hurrr <3

sunbeam

Loka- marraskuun vaihde ja Halloween / All Hallows’ Eve / Samhain / Kekri / Pyhäinpäivän aatto lähestyy. Paitsi vainajien muistojuhlaa, kekrinä on ennenwanhaan vietetty myös sadonkorjuun päättymiskekkereitä ja uuden vuoden alkua. Muistaakseni esimerkiksi uuden vuoden tinojen valamista on harjoitettu alun alkujaan kekrinä.

fire

Hurja “satokausi” on kyllä takana, vitsit että ollaan kuitenkin pysytty tarakalla. Paljon on isosti inspiroivaakin kyytiin mahtunut.

Esimerkiksi se, kun kevättalvella myytiin ex tempore omakotitalon irtaimisto, sen päälle jätettiin koko paska ja häivyttiin auringonlaskuun. Eikun Pohjois-Karjalaan. Eittämättä yksi huimimmista tempaisuista ikinä. Vieläkin tuntuu käsittämättömältä, että miten ihmeessä kyettiin siihen niin huikealla aikataululla. Taitaa olla totta mitä sanotaan ´hullunvoimista´ tosipaikan, tai siitä ulospääsyn tullen. Aikamoinen hullunmylly ainakin oli.

Mutta kovin palkitseva, koska tapahtui juuri se mitä kauan tavoiteltiinkin, saatiin uudenlainen ja riemukas vapaus. Myöhemmin katkesi viimeinenkin napanuora painavaksi taakaksi muuttuneeseen The Kotiin, kun huhtikuussa tehtiin lopultakin kiinteistökaupat. Ja kas, spontaanisti muutettiin vielä toisenkin kerran. Se ei sitten ollutkaan niin yksinkertaista kuin piti, mutta perille lopulta vedettiin sekin.

Tämä uusin asunto on jäänyt jotenkin “huomaamatta ja havaitsematta”, koska siinä samassa Miähen äiti joutui silloin heinäkuun alussa suorilta jaloilta teho-osastolle. Kesä ja syksy menivät vähän ohi, ihan muiden asioiden ja hommien parissa.

fog

Seuraavalle satokaudelle, ja vähän pidemmällekin, on sekä jo otettu, että suunniteltu seuraavia suunta-askeleita. Kyllä, sisu pihisee, aina ;) Innokkaista hetkistä huolimatta en kuitenkaan puhuisi suunnitelmista, koska nehän ovat kovin rajoittavia. Liian sidottuja konkreettisuuteen ja määriteltyyn päämäärään. Sillä tavalla, että pattiinhan se ottaa, kun ei syystä tai toisesta sujukaan sun loistosuunnitelman mukaan. Kokisin, että vähän vähemmälläkin veetutuksella saattaa päätyä ihan samoille pysäkeille, ja voi kattella samalla enemmän maisemia. Intuitiolla vaan mars matkaan.

Juurtumista ei edelleenkään olla suunniteltu, tai tavoitella. Meinattiin jo loppukesällä, että hei!, mitäs jos esim. loppuvuodesta lähdettäisiin pariksi kolmeksi kuukaudeksi yhteen toiseen huitsin-nevadaan, mutta just se keissi menikin puihin. Ehkä on tarkoitus pysyä hetki paikoillaan, en tiedä, katsotaan. Ainakaan itärajan tuntumasta ei vissiin kannata nyt poistua, koska molemmilla on kahden vuoden viisumit Venäjälle. Jolla saa jokaisella puolivuotiskaudella oleskella maassa 90 päivää. Putkeen, päiväkäynneillä tai palasina. Hmmmm… Ei vaan, just nyt on sen verran sopivasti proggiksia rästissä ja tuloillaan, ettei liikene energiaa lyhyenkään maastamuuton käytännön järjestelyihin. Mutta eihän sitä tiedä. Ehkä joku päivä vaan otetaan, toteutetaan ja moiccu. Tai jotain muuta, mitä ikinä tapahtuukin.

away

Mitä sä kylvät seuraavalle vuoden jaksolle? Onko jo paljon kivoja suuntauksia..?

– Taru

Kaikki kuvat tällä kertaa Pixabaysta. Myös kameran ulkoilutus jatkuu heti kun aika on. Toivottavasti pian :)

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Bloglovin | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

28 Comments

  1. Annika Saaresta

    Tsemppiä kovasti surun läpikäymiseen… Tai en kyllä itse asiassa usko, että sitä voi täysin käsitellä tai käydä läpi ja yhtenä päivänä vain todeta, että nyt suru on ohi. Ainakin minulla suru oman äitini menettämisestä pysyy aina mukana, vaikka siitä on aikaa niin kauan. Suru on muuttunut vain vähän toisenlaiseksi kuin alussa. Toivottavasti uudet seikkailut tuovat teille ihania hetkiä!

    1. Taru

      Kiitos Annika. Tiedän hyvin mitä tarkoitat ❤️ Suuri suru ei vuosien mittaan muutu iloksi, vaan ikäväksi joka ei koskaan katoa. Niin se vaan menee.

      Kyllä, pistetään seikkaillen :)

  2. rautalintu

    Menetyksen kautta
    suru ja murhe tulee kohti,
    usein yhtäkkiä ja yllättäin,
    raskaana ja lamaannuttavana
    ilman, että meillä olisi ollut
    mahdollisuus valmistautua.
    Lohduttautukaamme
    sillä ajatuksella, että koskaan
    emme voi kylliksi valmistautua,
    aina se sattuu ja järkyttää.
    Kiitoksena poismenneelle
    ovat kauniit muistomme
    ja aina paikka
    sydämissämme.

    – Marleena Ansio –

    Lämmin osanottoni

  3. Mielekäs miellekartta

    Otan osaa suruunne. Paljon voimia! <3 Kyllä sureminen käy työstä, ja oman äitini tilannetta en halua edes ajatella. Meidän suvussa syöpä on juuri alkanut levitä muihinkin ihmisiin (!), eli hurraamista ei nyt ole.

    Teidän vuosi on ollut täynnä monia isoja asioita, ja lepääminen ja rentoutuminen on taatusti ollut hyvin vähäistä. Toivottavasti pian helpottaa ja pääsette paremmin nauttimaan uudesta elämästänne terveiden kissojen kanssa. :)

    Uudet kylvöt ja suunnitelman tapaiset kiinnostavat minuakin, mutta en yhäkään aina tiedä, mikä minua innostaa ja mikä ei. Toisina päivinä olen täynnä energiaa ja tarmoa, toisinaan minusta ei ole mihinkään. Tasapainon perään aina huhuilen, mutta ei siitä taida mitään tulla. Ääripääfiiliksillä taidetaan mennä talvea kohti, tälläkin viikolla olin lopullisen poikki ja parin päivän päästä siitä hymyilin koko päivän onnellisena ja tuotteliaampana kuin koskaan! :-)

    1. Taru

      Kiitos <3

      No voi paska. Taatusti on hurraukset vähissä. Toivon sydämestäni tosi paljon voimia myös sinne <3

      Joo, onhan sitä ollut vähän kaikkea yllin kyllin. Aattelin tällä viikolla pitää "lomaa" ainakin joistain hoidettavista asioista, pelkkä ajatuskin tuntuu jo levolta :)

      High five. Kuulostaa tosi tutulta… Joinain päivinä ei oikeasti pystyisi juuri yhtään mitään, ja toisina taas vetää kuin maailman aikaansaavin ja luovin tyyppi. Niin että itseäkin ihmetyttää. Balanssia ei taida olla olemassakaan, siihen tulokseen olen tullut. Hyväksytään, että näin on, ja luodaan niin pirusti aina kun aika on, eiks vaan :))

  4. Annukka

    Voi jestas miten hienoja kuvia!! Kelaan niitä vaan haltioituneena eestaas, enkä edes oikein käsitä, kuinka hienoja ne on <3.

    Suru-uutiset onkin sitten tottakai ihan toinen juttu. Kurjaa kuulla, enkä nyt yritä tähän mitään viisaita lauseita kirjoittaa. Paitsi sen, miten haluan asioita ajatella ja toivon, että se edes vähän lohduttaa, Eli ajattelen niin, että silloin kun lapset hautaavat omat vanhempansa, eikä päinvastoin, elämä kulkee siinä järjestyksessä kuin on ollut tarkoitus. Mutta silti <3

    1. Taru

      Jaa, oi kiitos Annukka, valkkasin siis puhuttelevat kuvat :) Ihan äkkiseltään, tietty ;) Miähelle kyllä sanoin, kun hän postausta luki, että olisin ehkä itse ottanut paremmat kuvat.. :D Ihme luuloja muijalla itestään. Mutta tunnelma oli tärkein, noissa kaikissa on valoa jossain olomuodossa :)

      Mä ajattelen niin, että kuolema kuuluu elämään siinä missä syntymäkin. Jokaisella meillä edessä, ei vain tiedä milloin oma aika on. Iloista siitä ei vaan saa mitenkään, suru on asia erikseen. Siihen ei auta mikään muu kuin läpikäynti.

      <3 <3

    1. Taru

      Kiitos, sulle myös Katja! <3 <3

      Kivaa, että sielläkin on suuntauksia :) Eikös olekin tavallaan myös hitsin jänskää, ettei aina, tai useinkaan tiedä mihin ne johtaa. Ties vaikka jonkin yllättävän "aarteen" luo :)

  5. Satu

    Osanottoni minultakin. Vaikka valo alkaa olla vähenemään päin (siellä idässä huomasin sen jotenkin paljon konkreettisemmin kuin täällä etelässä), niin toivon päiviinne valoa ja iloa. Blogisi nimen mukaisesti. :-)

    Minua hieman hymyilyttää tuo teidän spontaaniutenne, kun minussakin on vähän spontaanin toimijan vikaa. :-)

    P.S. Minun piti poistaa blogisi blogiluettelostani, kun postauksesi kuva levisi jostain syystä aina hillittömän suureksi, enkä keksinyt, mistä moinen voisi johtua. Kyseessä ei siis ollut mikään mielenilmaus blogiasi vastaan. :-(

    1. Taru

      Kiitos Satu. Kyllä sitä on, valoakin, vuodenajasta viis :)

      Heh joo. Mitäs sitä pillipiiparoimaan, jos vaan voi jollain konstilla jonkin toteuttaa ihan välittömästi eikä ens viikolla, niin kyllä lähtee. Vai mitä ;D

      Voi kuule, ymmärrän oikein hyvin! Niin olen kehottanutkin kaikkia kenen kanssa on tullut asiasta puhe… Yhteenkään postaukseen en lahopäänä ole muistanut tuosta kirjoittaa. En tiedä miksi Bloggerin lukulistat ovat alkaneet hylkiä minua. Jotenkin se varmaan liittyy tähän uusimpaan leiskaan, vaikkei jättikuvat ilmestyneetkään ihan heti kun vaihdon tein. Tekniikka on joskus tosi tyhmää :/

  6. Pilvi

    Voi miten ikävä kuulla. Paljon voimia teille läheisen menettämisen vuoksi. Muutoin kirjoituksesi oli minusta hirmu valoisa – niin sen ainakin luin. Nuo hullut ei-välttämättä-toteutuvat-tai-toteuttamiskelpoiset-ideat kuulostavat just mahtavilta. Tuollainen päätön ideointi (toivottavasti sallit ilmaisuni :)) pitää ihanasti arjen tasapainossa. Tavallaan ajatus siitä, että koska tahansa voisi ottaa ja lähteä, saa hyväksymään myös omat arjen kuviot. Tietoisuus siitä, että mikään ei pidättele nykyisessä muuta kuin halu pysyä siinä, on niin olennaista. Se, että oma elämänmuoto on oma valinta eikä pakon sanelema juttu, on pahuksen tärkeä olotila! Ja loppupeleissä en usko, että päätön ideointinne on niin päätöntä – olettehan jo toteuttaneet jotain ihan päätöntä ja osoittaneet itsellenne, että voitte kyllä, jos haluatte :)

    1. Taru

      Lämmin kiitos Pilvi <3

      Ihan oikein luettu. Maanrakoon ei vajota; tai ainakaan jäädä sinne jos välillä käydäänkin, sekin on inhimillistä. Suru on kuitenkin surua ja valo valoa, molempia voi oikein hyvin olla yhtäaikaakin :)

      No just niin, päätön ideointi on ihan parasta. Ja erittäin hyvä ja osuva ilmaisu! Tänäänkin tossa (ihan tosissani oikein) heitin, että mitähän rokotuksia ynnä muita kissat tarvitsevat, jotta saadaan heidät rajan yli sitten kun lähdetään Sortavalaan ;) Selvittämään en sentään vielä ryhtynyt, mutta ihan mahdollistahan se olisi. Kun ei vaan mene liian kauaksi rajasta, voisi helpostikin käydä Suomessa lääkäriasioilla ja sellaisilla välttämättömillä. Ja kaipa sinne nyt jotkut verkkoyhteydet saa, jotta voi töitäkin tehdä.

      No joo, mutta ei sentään ihan "huomenna" kuitenkaan. Saatan myös keksiä vielä päättömämpiä ideoita, pitää jättää tilaa niillekin ;)

  7. Erja

    Otan osaa suruunne. Vaikea ja raskas asia, siihen ei oikein voi valmistautua, sitä ei edes haluaisi ajatella, se on vaan elettävä läpi. Valoisia päiviä sinne kaikesta huolimatta!

  8. Vanha Jäärä

    Osaanottoni anopin poismenon johdosta. Ja sitten taas tosi kiva, että Pyry on parempaan päin. Näin se menee, jos jotain ikävää, niin jotain hyvääkin. Vaikka joskus tuleekin vaan pelkkää p…aa. Kiva ettei aina :-)

    Ei mulla(kaan) ole mitään erityisiä suunnitelmia tulevalle vuodelle tai viisivuotisjaksolle, ensi viikolle tai millekään. Päivä kerrallaan samaa vanhaa ja katsotaan mitä vastaan tulee. Tällä iällä yllätykset eivät yleensä ole positiivisia, joten toivon ettei sellaisia tule vastaan.

    1. Taru

      Kiitos. Ja kyllä, tervehtymään päin oleva Pyry on ilostuttanut paljon :) Oli se hurjaa alkuvaiheissa rampata joka päiväkin eläinlääkärillä. Onneksi tässä tapauksessa oli onnea matkassa ja lähes mahdottomasta tuli mahdollista :)

      Iästä puheen ollen luin juuri osuvan ohjenuoran: “Ikä kertoo ainoastaan siitä, kuinka kauan sinä olet ollut elossa, ei siitä, miten sinun tulisi aikasi täällä käyttää”. Sillä kuule mennään, ja lujasti ;)

  9. Lady of The Mess

    Osanottoni – niin se elämä menee, että kaikki täältä joskus lähdetään ja vaikka lauletaankin, että suru on kunniavieras, ei sen liian usein tarvitse vierailla. Meillä saatiin vielä muutama viikko sitten ihan oven raosta häädettyä erään läheisen sairastaessa. Vaan tulossahan se on – ei voi mitään.
    Ja onnittelut rohkeudesta Pohjois-Karjalan hoodeille lähdöstä – vaikka itse siellä olen syntynyt ja siellä on mun sielunmaisemani, en enää siellä asumaan pystyisi; on noita siteitä tänne lounaaseen jo niin paljon.
    Tulin vierailulle Annukan tunnustuksen innoittamana – eikä tarvinnut pettyä;)

    1. Taru

      Kiitos. Kivaa kun poikkesit Lady :)

      Niinpä. Liian usein ei tahtoisi surua tavata, ei ovenraossa eikä perilläkään. Oudosti hämärtyy aikakin, välillä tuntuu että tästä tapahtumasta on vasta lähes neljä viikkoa, välillä taas että onko siitä jo melkein neljä viikkoa. Kaikki kuuluu asiaan, ei voi mittään.

      Ja kiitos onnitteluista :) Hauska sattuma, että vasta muuton jälkeen sain tietää isoisäni olevan alunperin tuosta melko lähellä olevasta pitäjästä kotoisin. Ehkä minullakin siis on jotkin juuret, jotka vetivät tänne, ainakin joksikin aikaa :)

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s