hairdryer

Valopilkkuja: Lopeta kärsivällisyys

I no longer have patience for certain things, not because I’ve become arrogant, but simply because I reached a point in my life where I do not want to waste more time with what displeases me or hurts me.

I have no patience for cynicism, excessive criticism and demands of any nature. I lost the will to please those who do not like me, to love those who do not love me and to smile at those who do not want to smile at me. I no longer spend a single minute on those who lie or want to manipulate. I decided not to coexist anymore with pretense, hypocrisy, dishonesty and cheap praise. I do not tolerate selective erudition nor academic arrogance.

I do not adjust either to popular gossiping. I hate conflict and comparisons. I believe in a world of opposites and that’s why I avoid people with rigid and inflexible personalities. In friendship I dislike the lack of loyalty and betrayal. I do not get along with those who do not know how to give a compliment or a word of encouragement. Exaggerations bore me and I have difficulty accepting those who do not like animals. And on top of everything I have no patience for anyone who does not deserve my patience.

José Micard Teixeira

Ugh! Tämä lataisu on jäänyt mieleen yhtenä osuvimmista heitoista mitä netissä on tullut vastaan. Taustalla on myös se hassu tarina, kun vuonna 2014 kyseisen portugalilaisen self-help kirjailijan sanat laitettiin vahingossa Meryll Streepin suuhun. Ja niin siteerauksesta tuli kuuluisa.

Tärkeintä on kumminkin sanoma, joka mielestäni loistaa kuin kirkas tähti! Samaa logiikkaa pyrin noudattamaan monissa muissakin yhteyksissä; jos jokin aiheuttaa itselle lopulta vain kurjuutta, siitä on syytä luopua. Mitä pikemmin, sen parempi. Se voi olla myös ihan omassa navassa, eli ajattelutapa tai asenne jne.

Sen sijaan, että esimerkiksi surkuttelisi “tuo tai ne ei arvosta minua minuna, ei ymmärrä, ei hyväksy, ei kannusta, voi minua”, niin korjaava asenne päälle vaan jos pääsee mielen pahoitus yllättämään. Jotta mitäpä sitten, paskanko väliä! Se ei aina ja kaikissa tilanteissa ole välttämättä helppoa tai yksinkertaista, muttei täysin mahdotontakaan. Ratkaisuksi voi myös etsiä jonkinlaisen välimallin.

Edellä mainittu ongelma voi olla tiedostamatonkin (tunnelukko tms) ja aiheuttaa kaikenlaista hölmöä. Että tavallaan tietämättään toimii tavoilla, joissa on kiinni siksi, että saisi jonkun taikka muiden hyväksyntää jollain tasolla. Ehkä ihan mitättömissäkin asioissa. Ja päälle stressaa sekä toimimisesta, että lopputuloksesta. Miettimällä syidensä perimmäistä perukkaa, saattaa löytää uutta vapautta. Että mitä itseasiassa oikein tahtoo, ja erityisesti miksi ja kenen vuoksi.

Turhan kärsivällisyyden lopettaminen voi myös olla yksi moottori, ikään kuin. Kun ei välitä muiden mielipiteistä, voi tehdä mitä lystää :)

Siteerauksessa on kuitenkin monia pointteja. Mitkä sulle näkyy ja tuntuu päällimmäisenä?

– Taru

artikkelikuva: Pixabay

Valopilkkuja -postaussarjassa sivuan tavoilla tai toisilla aiheita, joista itse olen saanut valoa hämärämpiin hetkiin. Lue lisää avausjaksosta.
Ole hyvä

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Bloglovin | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

14 Comments

  1. Vanha Jäärä

    Jaa. Piti lukea tuo Josen “julistus” moneen kertaan. Ensin mulla nousi karvat pystyyn että “jos toi ei oo ylimielisyyttä”, niin mikä sitten on. Mutta sitten kun luin uudestaan (ja vielä uudestaan) niin ei ne sanavalinnat sitten loppujen lopuksi niin jyrkkiä olleet.

    Oishan se kiva jos voisi ympäröidä itsensä ihmisillä, jotka pitää eläimistä ja jakaa kannustavia sanoja. Mutta ainakaan työelämässä ei niin aina voi tehdä. Silloin on vain sopeuduttava ja muutettava omaa suhtautumistaan ihmisiin, jotka jotenkin ärsyttää.Ja jos haluaisi pitää ystävinäänkin vain sellaisia ihmisiä, joiden kanssa jakaa tasan tarkkaan samat arvot ja joista tietäisi, että ne ei koskaan naureskele mulle selän takana, niin vähiin kävisivät ystävät.

    Mutta turhaa on käyttää aikaansa ihmisiin, joiden kanssa puljaamisesta tulee vaan AINA paha mieli. Sellaiseen ei pidä olla kärsivällisyyttä. Hapatkoon omissa liemissään ikävät ihmiset.

    1. Taru

      Oon ihan samaa mieltä! Kaikkia ympärillään olevia ihmisiä ei voi valita, ei työasioissa eikä muutenkaan, mutta juurikin sitä omaa asennetta voi kehittää. Ettei anna energiansa huveta ärsytykseen tai mielensä pahoittamisiin. Ei aina helppoa, mutta onnistuessaan hyvin palkitsevaa ja vapauttavaa :)

  2. rautalintu

    Olipa hyvä teksti! Tuota lukiessani tajusin, että oon mä jossain vaiheessa uskaltanut karsia elämästäni muutamia ihmisiä, jotka söivät aivan liikaa energiaani tai saivat minut muuten vain tuntemaan itseni huonommaksi (kuin he). Muutenkin olen iän myötä muuttunut itsekkäämmäksi ja armollisemmaksi itselleni.

    1. Taru

      Oikein :) Ei meistä kukaan oo kaikkien muiden yläpuolella, se on varma.

      Oon joskus miettinyt, että kumpi se on, ikä vai kokemus, kun viisastuttaa. Loppujen lopuksi taitavat mennä käsi kädessä :)

  3. Satu

    Jee, ensimmäinen Valopilkku! :-)

    Mulle viime vuosi oli sellaista “valaistumisen” aikaa, mitä tulee paskoihin ihmissuhteisiin. Että hittoako minä pidän elämässäni sellaisia ihmisiä, joiden kanssa yhdessäolo ei koskaan anna mitään hyvää vaan aiheuttaa vain kärsimystä. Kaikista ihmisistä ei tietenkään ole mahdollista päästä eroon, mutta kanssakäymisen heidän kanssaan voi karsia niin minimiin kuin suinkin. Ja sen ajan kun heidän kanssaan on pakko olla tekemisissä, säilyttää henkinen välimatka.

    Olen hyvin valikoiva ystävieni suhteen, enkä halua ystävieni kautta elämääni minkäänlaista kielteistä energiaa tai mielipahaa. Siksi minulla kai onkin vain muutama todellinen ystävä. Mutta mieluummin olen yksin kuin huonossa seurassa. :-)

    1. Taru

      Jee, kiitos! :)

      Sinäpä sen sanoit. “Valaistumiselta” on itestäkin tuntunut, kun oon tajunnut, miten paljon energiaa voi laittaa pelkkää kärsimystä aiheuttaviin juttuihin. Myös siinä mielessä, että jos / kun jatkuvasti reagoi (negatiivisessa mielessä) on hukkaa ja turhaa sekin. Toi henkinen välimatka on munkin mielestä paras konsti hankalampiin tapauksiin :)

      Sama juttu, kovin olen valikoiva ketä oikeasti lähelle päästän. Vaikka oon noin ylipäätään aika avoin ja voin heitellä syvällisyyksiä kelle tahansa, niin olemaan siihen vierelle on kuitenkin haasteellista päästä. Mun mielestä se ei oo tylyyttä, tykkäänhän ja arvostan ihmisiä kovastikin. “Oma reviiri” taitaa olla lähinnä sitä mitä se käytännössä on :)

  4. Kaisa

    Ok, avautuu hän jälleen. Nyt kun avioerosta sain lopullisen paperin, kävi niin ikävästi, että isäni kuoli joulun aikaan. Tilanne oli odotettu, surullinen mutta armollinen. Morfiinia oli riittävästi ja lähdön hetkellä omaiset olivat liki.

    Ale puolituntia isän poismenosta sisareni huokaisi ääneen sen mitä äiti ja minä pidimme sisällämme: “Ei tämä kuolema ole läheskään niin kauhea kun hautajaiset tulevat olemaan”

    Kahden viikon kuluttua isäni hautajaisissa olkoon viimeinen kerta kun sen sakin… eh- suvun tulen tapaamaan. Sellaista itsekkäiden, toisia kunnioittamattomien, juoruilevien, tärkeilevien (ihan varmaan ollaan aatelisille sukua! paskat. pappis- ja sotilassuku.) omaan ääneensä(ja sukunimeensä. hitto että on hieno. olin ainut koko suvusta kun vaihtoi nimensä naimisiin mennessäni. Ihan vaan siksi että pääsisin eroon. Nyt erottuani hankin ihan ikioman sukunimen.) rakastuneiden idioottien lauma. Vanhemmat ja sisko ovat ainoat sillä sukunimellä jotka ovat edes jollain tapaa osanneet myötäelää kenenkään iloja ja suruja. Muusta suvusta ei tämän koomin tartte kuulla mitään.

    Olen minä muistakin negatiivisista ihmissuhteista eroon pyrkinyt. Ja päässyt. Vanhoissa kaunoissa ja turhissa vihanpidoissa ja kateuksissa marinoituminen ei vain edistä hyvää elämää. Todelliset ystävät pysyvät mukana niin suruissa kuin iloissakin. Ja elämässä on muutakin kuin vain ihminen (työkaveri päätteli että mulle näköaisti on vähiten tärkeä aisti kun en tykkää katella ihmisiä, habituksessa ei nyt kiinnosta muu kuin onko niin puhdas, että pystyy hengittämään ja olemaan samassa tilassa yhtäaikaa. ja mieluiten niin ettei tyyppi ole alasti. Totesin, että onhan täällä nyt paljonkin kaikkea muuta katseltavaa kuin ihmiset. Luonto. Arkkitehtuuri. Kissat. Ilmakehänilmiöt. Valo ja varjo. Kiesus, muttaettävainihmisiä).

    Nykyisestä työpaikasta kun pääsisi ja pystyisi vaihtamaan paikkakuntaa. Tästä blogista haen voimaa siihen, minä vaan muuttaisin vastakkaiseen suuntaan, kohti merta. Hyppy uuteen vain pelottaa näin alkuun (uuden työpaikan saamisesta se on kiinni, lähinnä)

    No niin. se sitten purkautui systeemistä.

    Aion jatkossakin jättää jälkeeni kevätkukkien kirjon ja hivenen anarkistista mielialaa.

    1. Taru

      Ihana Kaisa. Sussa on paljon voimaa nainen!

      Voi ei. Osanottoni suureen suruun. Kuolema on aina niin viiltävä ja lopullinen, vaikka samalla olisi armollinen. Hautajaisista ja niiden pakottavista perinteistä minullakin olisi sanomista, vaan jätetään nyt tällä kertaa.. Mutta ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat.

      Sitä mä(kään) en voi millään käsittää enkä hyväksyä, että tärkeily on niin tärkeää, että se ajaa kaiken inhimillisenkin yli. Kun ihmisiähän tässä kuitenkin kaikki ollaan. Ei pysty ymmärtämään (tai arvostamaan moisia tyyppejä). Ja naulan kantaan, vanhoissa kaunoissa marinoituminen ei tosiaan voi edistää kenenkään hyvinvointia. Ei vaan voi.

      Luonto sen sijaan, avot! Noissa kaikissa mainitsemissasi on niin paljon kiinnostavaa, että mihin siinä ihmisiä tosiaankaan tarvitaan. Kaikilla ei kyseistä näkökykyä ole, näin luulen, mutta ite ainakin pidän lahjana, en kummallisuutena tai jotenkin harmillisena :)

      Kiitos, että jätät omanlaisia jälkiä! Pidän kovasti peukkuja, että muutoksiin puhaltaa suotuisa myötätuuli <3

  5. Tuula / Oman katon alla

    Hyvä postaus ja ihana tuo teksti. Ja tajusin, että oikeastaan mä taidan olla luonnostani sellainen – erakko ja introvertti, heh – etten ikinä aikuisiällä ole tykännyt hengata ns. turhien ihmisten kanssa. Valittajat ja rasittavat energiasyöpöt ovat jääneet varsin nopsaan, jos he ikinä ovat edes onnistuneet pääsemään elämääni. Olen sen verran hidas tutustumaan, että ne vääränlaiset ihmiset huomaa kyllä ennen kuin heitä edes ehtii päästää lähelleen :)

    Ajatukset on sitten toinen juttu. Kaikenlaisia vahingollisia ja itseäni mollaavia aatoksia kyllä vilisee päässäni toisinaan, etenkin stressaantuneena. Niitä kyllä haluan vähentää. Samoin sitä, että väsyneenä jurputan ääneen ihan todella paljon. Joskus voisi vaan olla hiljaa eikä nalkuttaa perheelle :)

    Ihanaa alkanutta vuotta! Olkoon se täynnä valoa ja hyviä asioita ♥

    1. Taru

      Kiitos Tuula!

      Aivan. Siinäpä se. Että kannustaa itseään, ei mollaa. Toisinaan riittää tekemistä ;) Jossain näin joskus aika hyvän ohjenuoran: Mitä ikinä se onkin, anna itsellesi anteeksi. Olet tehnyt parhaasi.

      Kiitos samoin sinne, oikein paljon! ❤

  6. Mielekäs miellekartta

    Hyviä oivalluksia on José tehnyt, kiitos kivasta postauksestasi! :) Oli mukava huomata, että itsekin olen valinnut olla sietämättä tiettyjä asioita. Viime kesänä päätin 17 vuotta kestäneen ystävyyssuhteen. Olin harkinnut sitä jo vuosia, mutta päättänyt lopulta aina olla kärsivällinen vaikean ystäväni kanssa. Nyt kun suhde on ohi, olen niin paljon onnellisempi. En kaipaa ystävyydestämme mitään, mikä kertoo paljon ystävyytemme laadusta. Joskus vain pitää repäistä! :)

    1. Taru

      Ohhoh, sä olet ollut tosi sinnikäs! Et ole jättänyt pienintäkään mahdollisuutta, että vaisto olisi ollut väärässä :) Mä oon niin nopealiikkeinen, ettei olisi kyllä multa onnistunut :D

      Mutta mahtava juttu, että onnellistuit päästämällä taakasta irti! Varmana on kevyt fiilis, kun tuollaisesta pääsee vapaaksi <3

  7. Mari

    Tää on ollut minunkin suosikkilainaukseni pitkään. Julkaisin aikoinaan itsekin edellisessä blogissani linkitettynä Ionescun blogiin, vaan nytpä vasta sain kuulla, ettei lainaus ollutkaan alunperin Streepin. Kiitos siitä, Taru!

    Tuosta lainauksesta on todentotta ollut viimeisten vuosien varrella ollut minulle apua. Ison “puhdistuksen” olen joutunut tekemään elämässäni. Moni “ystävä” on saanut mennä. Osa on lähtenyt oma-aloitteisesti, kun en enää olekaan olemassa vain heitä varten. Eikä välien totaalinen ja lopullinen katkaiseminen omaan isään ollut päätöksenä niitä helpoimpia: vaati parin vuoden kypsyttelyn. Jälkikäteen ajatellen se on kuitenkin ollut yksi tärkeimpiä sillä tiellä, että olen lopultakin oppinut antamaan arvoa itselleni.

    1. Taru

      Mä muuten hämärästi muistan sen sun jaon! Saattoipa olla jopa eka kerta kun näin tuon..? En oo ihan varma.

      Puhdistus on välillä tajuttoman vaikeaa, mutta kuitenkin just puhdistavaa, ja näin ollen tarpeellista.

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s