Unelias Maan emoinen

Täytyy myöntää, ettei luontokuvaus ole kaamoksen harmaudessa juuri kiinnostanut. Nämäkin napsin niinkin suuren vaivan takaa, kuin omasta pihasta :) Taivas on järjestään utuisen massan peitossa, joka laskeutuu tasaiseen tahtiin lumena maahan. Vaikka toisinaan on ollut suojaakin, on paljasta maata näkynyt viimeksi syksyllä.

Kolmen kympin pakkasetkin on jo koettu. Oltiin jopa hivenen pettyneitä, koska mehän odotettiin kokemusta ja seikkailua, tietty. Vielä mitä, ei tuntunut yhtään niin kylmältä kuin kuviteltiin! Joten miksipäs ei voisi joskus muuttaa Lappiin, Koillismaalle tai Kainuuseen. Komeiden kaamosvärien, tuntureiden ja revontulien maille. Siellä voisi kesätkin olla hieman viileämpiä? Viime kesän ilmoja voisi nimittäin muistella yhdellä sanalla, pätsi. Täällä kun ei juurikaan koskaan tuulahtele, on tukalaa. Turvonneet nivelet huutaa leipää ja silleen. Eihän tuollaisesta toki koko elämä pilaannu, mutta ainahan se lisää haasteita, kun kipuja pahentaa jokin jolle ei voi mitään. Mutta ne pohjoisemman mäkäräiset, hmm. Sitä kysymysmerkkiä en ole vielä ratkaissut :)

Luonto torkkuu

Luonto torkkuu

Luonto torkkuu

Punaisena loistava Korallikanukka on hauskan näköinen hangen keskellä:

Luonto torkkuu

Siinä vasta on kameleontti. Kesäaikaankin muutti muotoaan useamman kerran. Syyspuvussa oli hitsin komea, kirkkaan punaiset lehdet punaisilla oksilla. On ollut mielenkiintoista seurata puskan yllätyksellisyyttä.

Luonto torkkuu

Revontulia on onnistuttu näkemään vain kerran, pienet ja lyhyet. En oikein tiedä, pitäisikö otollisena aikana olla puoli yötä passissa, vai mitenkä se menee..? Puhelimissa meillä on sellainen paikantava ”revontulitutka”, josta voi tsekkailla prosentuaalisia mahdollisuuksia kullakin hetkellä. Paikallisia välillä vähän huvittaa nää meidän touhut :) Tottahan se on, ettei esimerkiksi revontulet ole mitenkään eksoottisia, kun niihin on tottunut osana ympäristöä. Niinhän se menee vähän kaiken kanssa. Tottuu, eikä enää edes huomaa.

Luonto torkkuu

Luonto torkkuu

Loppukevennyksenä luontoon liittyen kansanperinne -pläjäys muinaisesta Maaemosta:

”Maaemo on monien uralilaisten kansojen tuntema vanhakantainen maan jumaluus. Luonnonelementtien ja -ilmiöiden äitijumaluudet, maaemo tärkeimpänä, ovat muinaisuskomuksissa luultavasti hallinneet juuri keskistä, ihmisten asuttamaa maailman tasoa. Erotuksena maanhaltijoista maaemo oli kaikkiallinen, eli oli vain yksi kaikkialla vaikuttava, maata ja sen elinvoimaa ylläpitävä feminiininen jumaluus. Mythologia Fennica samastaa toisiinsa `Maan emoisen` ja Ukko ylijumalan puolison Raunin. Juuri muuta suoranaista tietoa maaemosta ei suomalaisilta ole.”

– Pulkkinen & Lindfors: Suomalaisen kansanuskon sanakirja

Luonto torkkuu

Mä luulen, että Maan emoinen torkkuu vielä hetken. Valkea talvipeitto päällään.

– Taru

| kommentoi

| seuraa: RSS | Instagram | Bloglovin | Blogkeen | Blogipolku | Blogit.fi

10 Comments »

  1. Ja meillä taas ei oo koko talvena ollut lunta. Sekin vähä, mitä on satanut, on pian sulanut pois. On pimeää ja sitten on vielä pimeämpää. Auringosta ei oo montakaan näköhavaintoa tänä talvena.

    • Kuulostaa jotenkin ihan utopistiselta :) On myös ollut kummallista katsella blogeista kuvia esim etelärannikolta, kun ei oo koko talvena pysyväistä lunta näkynyt. Täällon ollut senkin edestä. Aurinko, joo, on paistanut syksyn jälkeen kokonaista yhtenä päivänä :D Sillon Oulussa käydessä näin myös pilkahduksen, mutta näille(kään) huudeille ei oo ehtinyt porottelemaan.

  2. Herramojee, onko kännyköihin saatavilla oikein revontulitutkiakin. Semmoinenhan mun pitäisi saada. :-) Paitsi että täällä etelämpänä revontulien todennäköisyys taitaa olla niin heikkoa, että taitaisi tutkakin jäädä käyttämättä.

    Kai se minunkin pitäisi joskus mennä kameran kanssa tuonne harmauteen etsimään kuvauskohteita. Näköjään se kumminkin kannattaa, vaikka aurinko ei niin kovasti paistaisikaan. :-)

    • Jepulis. Sovelluksia saattaa olla (?) moniakin, mutta kokemus on sen nimisestä kuin ”Revontulet – Revontulihälytykset”, tekijä Shingle Oy. Ainakin iPhoneen AppStoresta, maksoi muistaakseni euron kertaluontoisesti. Lisämaksusta saa tilata sähköpostihälytyksiä tjsp, mutta ei tuo kovin hankalaa ole itse painaa appi auki ja nähdä prosentit ruudulta.

      Sinä päivänä kun ne pienet revontulet nähtiin, tutka näytti 7% mahdollisuutta. Tiiä sitten, miten taivas räjähtääkään, jos/kun prosentit joskus käy korkealla :D

      Kuvista ei tuolla valolla tuu järin häävejä, mutta kivaa jos tykkäsit kuitenkin! :))

  3. Tuuli. Olen ruuhka-Suomesta syntyisin ja kuvittelin tätä itäistä osaa maatamme sieluni kodiksi. Mutta ei, jokin oli maisemassa pielessä ja nyt 17 vuoden jälkeen tunnistin sen. Helsingissä käydessäni tunsin heti tulleeni lähemmäs totuutta. Hitto soikoon, kaipaan raakaa merituulta!

    • Sama juttu, ruuhka-Suomen kasvatti. Heti kesän tullen kyllä havaittiin, että ahaa, täälläpä ei muuten tuule juuri koskaan. Sitä kyllä ihmettelen, että miten sähköt voi olla niin usein poikki, kun ei ne tuuletkaan yleensä ole kovin kummoisia..? Useammin ja pidempään kerrallaan on ollut katki kuin merellä saaressa asuessa. Omituista.

      Hmm. Mun sielu taitaa olla koditon :D Niin olen päätellyt, koska se yksi ja ainoa juurtuminen päättyi kovin huonosti. Synnyinkuntaan tms paikkaan mulla ei oo mitään mielenkiintoa tai yhteyttä. Ehkä voisin kaivata sellaista, että mulla olisi semmoinen paikka, jota kaivata palavasti.

      Paitsi. Jos en just nyt olisi Suomessa, ikävöisin varmasti Suomea ja Suomen luontoa (kuten olen aina reissuilla tehnyt, vaikka matkailukin oli toki aikoinaan kivaa). Joten ehkä mulla sittenkin on sielun koti. Tämä Kotimaa :)

  4. Juu. Jonkin aikaa minäkin vadtadin että ”en ole mistään kotoisin” kun joku kotipaikkaa tivasi. Vaati liikaa selittelyä joten palasin totuuteen ja aina mykistävään vastaukseen ” Vantaa”. En palaa kyllä sinne kuin viimeisessä hädässä.

    Pohjoismainen luonto, siitä en minäkään osaisi täyspäiväisesti luopua. Ruotsikin vois toimia asuinpaikkana.

    Jännää ja epävarmaa ja ihanaa ja itkettävää on tämä elämä nyt kun saa ite yrittää elämästään päättää.

  5. (se sielua riipova tunne, kun on jossain kauniissa ja ihanassa paikassa, mutta tietää että sieltä täytyy pian lähteä pois eikä oikein sen vuoksi pysty todella nauttimaan. sitten ottaa kännykän esille ja näppää siitä mitäänsanomattoman kuvan. Luultavasti sekoaisin hanami’ssa)

    • Niin totta, että muutokset on vähän kaikkea yhtäaikaa. Olen joskus ihmetellyt, että miten niin _voikin olla, yhtä vuoristorataa. Sekin :)

      Heh, kissojen kanssa on just tota. Meillä yksi tulee usein näykkimään puhelimen kulmasta, jos semmoiseen vekottimeen erehtyy keskittymään, eikä häneen ;D

      Piti oikein kysyä Googlelta mikä on Hanami. Ahaa! Ymmärrän. Kuvaan olisi varmasti täysin mahdotonta saada sitä tunnetta talteen. Se on muutenkin hankalaa. Just kuten sanoit, kuva on mitäänsanomaton syviin fiiliksiin verrattuna. Niihin joita joissain paikoissa nousee kuin aaltoja. Vai mitenkä sen selittäisi. Noh, sä tiiät kyllä :))

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s