Luovat kaudet ristitulissa

Mulla taitaakin olla erityisen luova kausi menossa. (taas?! vai ainavaan? no niinpä.). Uusia ideoita puskee niin etten tiedä mihin niitä lykkisin. Kovin iloista tottakai; vaikka toisaalta ja samalla tahtoisin jo maata jossain sängyn pohjalla about kolme viikkoa. Näkemättä tai kuulematta yhtään mitään, ja varsinkaan tekemättä. Se olisikin kaikkien ideoiden kuningas :)

Muille ihmisille (paitsi tietysti Miähelle) ei meinaa liietä energiaa juuri ollenkaan. Enenevässä määrin, huomaan. Yleensä ratkon mielelläni toisten ongelmia, joita kohtalo tuppaa heittämään tielleni tämän tästä, live-elämässä siis. Usein ihan tuntemattomia, jotka tarvitsevat apuani jollain lailla. Merkillisiä ja ihmeellisiä kohtaamisia hetkissä, noin lyhyesti sanottuna. Noh. Sitten kun iskee vaikkapa luova kausi tai muu erikoisempi kuormitus, minusta ei riitäkään annettavaa jonnekin toisaalle, vaan tarvitsen liikenevät voimavarani itse. Meinaa joskus harmittaa, ettei ole kaikkivoipa, vaikka näkeekin tavallista enemmän. Tai toisella lailla, miten sen nyt muotoilisi.

Niin. Se luovuus – uuden luominen, monesti päällekkäin, sopeutumisineen jne – voi nimittäin viedä aika tavalla niin aikaa kuin energiaakin. Ehkä erityisesti jos tarvitsee tai on valinnut tämmöisen ehdottoman itsenäisen tien, voipi olla niinkin.

Hiljainen kansa

Hiljainen kansa

Joskus kauan sitten oli yhdessä jo edesmenneessä blogissa hieno postaus suunnitelman hauraudesta. Kuinka loistavakin suunnitelma voi mennä rikki tai säröille, jos liian moni koskee siihen. Pätee itse asiassa moneen muuhunkin juttuun, kuin vain suunnitelmiin. En enää muista edes bloggaajan nimimerkkiä, mutta muistan vieläkin sen samaistumisen tunteen :)

Hiljainen kansa

Niin me ollaan jälleen erilaisia. Yhdelle on ensiarvoisen tärkeää jakaa kaikki, ja saada iloa siitä mahdollisimman monelle jakamisesta. Mielipiteistä, tykkäyksistä ja kehuista myös, tottakai. Toisen taas täytyy hautoa itsellään kertomatta kellekään, turvassa särkymiseltä, jotta luovuus ja lopputulos voi kukoistaa. Molemmat iloitsevat ja innostuvat samalla tavalla, mutta toteuttavat ihan eri keinoin. Toisella on ikään kuin korispallo, ja toisella ohuen ohut lasipallo.

Hiljainen kansa

Ja kolmannella on pää täynnä kuivaa heinää.

Jotenkin minusta muuten tuntuu, että olen jo sanonut / kirjoittanut nämä samat asiat tänne monta kertaa. Hmm. VALO-blogi ei siis uudistu, vaan jauhaa samaa kehää, vaikka tilanteet ja vuodet vaihtuu. Heh.

Hiljainen kansa

Hiljainen kansa

Sinänsä ´luova kausi´ onkin nyt erittäin paikallaan. Olen nimittäin päättänyt lempata yhden töistäni kokonaan, ja laittanut jo toimeksikin. Sopimusteknisistä ynnä muista syistä toteutuu vasta parin kuukauden päästä, mutta kuitenkin. Tietty heivaan justiinsa sen osasen, jonka olen uutteralla panostuksella saanut tuottamaan varmimmin tuloja. Mutta vähiten iloa, siitä ei pääse yli eikä ympäri, joten oli parasta tehdä mitä selkeästi täytyy, heti eikä huomenna.

Nyt pitäisi sitten vissiin olla iso pelko persiissä, koska olenhan perheen ainoa jotenkuten työkykyinen henkilö ja bisnekset on kovin epävarmoja, mutta näin ei voi väittää. Että hampaat kalisisi. Ennemminkin tämä on taas kerran juuri sitä, mistä eniten voimaannun, tiedän sen jo entuudestaan. Elän vapaista pudotuksista, joita tähän vuoristoratamaiseen elämään näyttää mahtuvan ääretön määrä :)

Hiljainen kansa

Millaista sun luovuus on? Kulkeeko se lujaa ja arvaamattomasti, ihmeellisesti mutta myös uuvuttavaa kyytiä, kuten mulla..?

– Taru

Kuvat kesäkuun alkupuolelta, Hiljainen kansa -niminen teos Suomussalmella

| kommentoi

Kategoria(t): art & creativity, oma polku

Tagged as: , ,

19 Comments »

  1. Harvoin olen ollut mistään asiasta niin täydellisen samaa mieltä kuin siitä, että suunnitelmat menee rikki, jos joku toinen koskee niihin! Ja kun aina joka ainoalla ihmisellä tuntuu olevan tarve koskea mun suunnitelmiin, jokainen tuntuu tietävän paremmin mikä mulle sopii tai on mulle parasta. Siksi kaikki pitää olla valmista ennenkuin ne tuo näkyville.
    Varmaan johtuu samasta syystä, että luovuuskin mulla ensin hetken hiipii jossain taka-alalla ja sitten se räjähtää ilmoille sellasella vauhdilla, ettei kukaan ehdi puuttua asiaan eikä ”korjata” sitä.
    Juu, on uuvuttavaa. Ja olen introvertti :-)

    – Maritta

    • Totta turiset. Toisen parhaan tietäminen voi mennä tosi pahasti metsään. Kaikkea valmistakaan ei viitsi viedä näkyville mm tästä syystä, ainakaan kaikkialle.

      Hyvin sanottu, että ”räjähtää ilmoille niin ettei kukaan ehdi puuttua asiaan”. Parhautta!

      Samoin. INFJ :)

  2. Hieno postaus, jälleen kerran! Olen seuraillut blogiasi jo jonkun tovin, mutten ole kai osannut kommentoida aikaisemmin mitään kun on ollut niin kokonaisvaltaisen hyvää tekstiä. :D Tämä jatkaa samaa linjaa, oma luovuus on myös hyvin kausittaista. Riippuu aika paljon elämän muista osa-alueista ja siitä kuinka paljon saa olla omissa oloissaan. Nyttemmin ei niin kovin paljoa verrattuna kevääseen, joka näkyy selkeästi myös luovassa tuottavuudessa. Muuutta kaikkia ajanjaksoja tarvitaan, joku merkitys niilläkin on. :)

    Kirjoittelin luovuudesta itsekin tuossa kevään korvilla: https://kattenijaljilla.wordpress.com/2017/03/04/luovuuden-kuplassa/

    • Hei Anna! Voi kiitos tosi paljon <3 Niin kauniisti sanottu, että ihan hämmentää :) Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, viime viikko oli tyhjiin imevä.

      On niin totta, että omissa oloissaan luominen olisi paljon helpompaa. Ehkä onkin niin, että kun pyörä lähteekin pyörimään muun kiireen keskellä, se tarkoittaa että on aika karsia niitä kiireitä isolla kädellä pois. Pois uuden syntyvän tieltä, ainakin uutterasti yrittää. En tiiä, mutta niin taas toimin :D

      Kiitos linkistä! Hieno kirjoitus. Sä olet selvästi erityislaatuinen nainen :)

      • Ole hyvä! <3 Eikä haittaa myöhäiset vastaukset, välillä niitä sattuu itsellekin tismalleen samasta syystä. :)

        Totta kyllä! Ehkäpä monen luovan ihmisen mieli toimii noin. Siten saa järjestettyä tilaa niille tärkeimmille luovuuden puuskille, vaikka sitten karsimisuhan alla olisi muulla tavalla tärkeitä asioita. Luovaa priorisointia? ;)
        Kiitos kovasti! Ja samoin! :)

        • On kyllä niin mukavaa tavata kaltaisiaan, kun toinen ymmärtää heti mitä tarkoittaa :) Näin se vaan on, että aina ei vain pysty, edes johonkin kivaan.

          Heh, joo. Luova priorisointi on just palkitsevinta!

  3. Hehe, vastauksena kysymykseesi, millaista luovuuteni on: sitä ei ole. :-D Olen niin äärettömän epäluova ihminen kuin olla ja voi, tai sitten luovuuteni on niin hyvin piilossa, etten ole sitä vielä löytänyt. Järjestettäisiinköhän kansalaisopistossa (vai mitä ne nyt on) tänä syksynä ”Löydä luovuutesi” -kursseja. Voisin mennä sellaiselle. Opettaja tosin saattaisi ottaa loparit sen jälkeen.

    Mutta vakavammin puhuen, olen ihan varma siitä, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, ja olen viime aikoina saanut entistäkin enemmän varmistusta siitä, että näin todellakin on. Joskus ei aina ymmärrä itsekään omia tekojaan, vaan toimii intuition mukaan, mutta myöhemmin paljastuu, että ratkaisu oli paras mahdollinen, ainoa oikea.

    • Haha, en usko tota ;D Sä voisit kuule itse järjestää kursseja. Esimerkiksi urbaanista löytöretkeilystä :) Ihan tosi.

      Olen täysin samaa mieltä. Kyllä intuitio tietää. Aina. Sitä pitää vaan kuunnella, ja sitten ei muuta kun hyppää kyytiin.

  4. Minä ihailen sinun rohkeuttasi päästää irti vanhasta, joka käy taakaksi. Itse jään helposti vain siihen tuttuun ja turvalliseen, vaikka ei tuntuisi hyvältä.

    Luovuudesta: luulin joskus olevani luova, mutta se olikin vain ”wanna be luova”. Halusin tehdä kaikkea käsilläni ja luulin olevani hyväkin kirjoittaja.

    Nyt kun olen päässyt harhoistani, en tee enää mitään.

    • Kiitos :)

      Hmm. Voi olla niinkin, että kun turvallisuus tai turvallisuuden tunne on elon aikana riittävästi järkkynyt, ei enää ole jotain mistä tarvitsisi pitää kiinni. Vaikka on tavallaan ”turvaton”, on samalla kuitenkin vapaa. Monipiippuinen juttu.

      Nyt kyllä. Sä OLET hyvä kirjoittaja ja osaat tehdä kaikkea käsilläsi. Sun runot on myös todella hienoja ja puhuttelevia. Ainutlaatuisia. Ne on kuule noi toiset harhat, jotka saat heittää romukoppaan! <3

  5. Sama fiilis itsellä, että blogissa asiat kiertää samaa kehää :) Tosin en ajattele sinun blogistasi niin <3

    Luovuus, tulee yllättäen kiihkolla, joskus pitää maanitella, joskus tasaisesti käsikädessä, toisinaan mailla halmeilla :)

    • No en mäkään kyl sun blogista <3 Sulla on aina niin hienoja ajatuksia <3

      Hih, "kiihkolla" onkin kuvaavaa. Kiihkeä pyörremyrsky, joka lennättää mennessään kaiken paikallaan olevan, sitä se joskus on.

  6. Luovuus tahtoo poukkoilla. Välillä ei tiedä mitä sen kanssa tekee ja välillä sitä ei vain ole. Ehkä se olemattomuus on luovuuteni synnyttelyä. Mää tuota tiiä.

    Mut just nyt myös samat fiilikset blogin kans, kaikki on jo kerrottu ja tahkoo samaa rataa. Ehkä se sieltä nousee vielä…

    • Ihana johtolanka! Jos luovuus ei ole just nyt päällä, se kehittelee itseään. Eli se on käytännössä aina päällänsä, eri olomuodoissa vain. Tykkään kovasti ajatuksesta :)

      Välillä on juu sellaisia kausia, jolloin kaikki on vaan jo sanottua. Kirjoitan myös paljon muutakin (myös työperäisesti), joten ehkäpä sekin lopulta alkaa vaikuttaa. Tiedä hänestä. Ehkä pitäisi keksiä tännekin jotakin uutta kulmaa. Noh, keksimällä keksimisestä harvemmin tulee mitään, joten tulkoon valaiseva luovuus ja intuitio myös Valoblogiin kun aika on :)

  7. Mikä ihmeen paikka tuo on, mistä kuvat ovat??! Ihan näin sivumennen on kysyttävä ;).

    Ensinnäkin, en ajatellut ollenkaan, että tämä postaus olisi jo moneen kertaan kaluttu, vaan päinvastoin: erittäin mielenkiintoinen, fressi aihe ja kiva lukea tjatuksistasi työhön ja luovuuteen liittyen. Uskon, että moni kadehtii uskaliaisuuttasi, että uskallat heittäytyä ja tehdä sitä, mikä tuntuu myös hyvältä, ei vain tehdä jotain rahasta. Hatunnosto siitä!

    Minä taas olen luovuuden suhteen sellainen, että kypsyttelen asiaa jonkinaikaa tykönäni, eli ymmärrän erittäin hyvin tunteen, jossa ei halua laisinkaan jakaa asiaa. Mutta sitten, kun olen saanut jotain alulle, haluankin olla äkkiä jakamassa sitä. Toimin siis fifty-fifty. Jakaminen on kivaa ja vielä kivampaa, jos löytyy joku, joka on tehnyt jotain vähän samaa, että voi vaihtaa ikään kuin sisäpiirin suurella rintaäänellä kokemuksia. Yleensä jakaminen synnyttää jotain uutta, joten siitä se tarve kai kumpuaa, että haluaa vielä kehittää juttua paremmaksi. Kunnianhimo nousee.

    Meillä varmaan parisuhde myös perustuu tähän: vohkaamme milloin kummankin asioista ja milloin yhteisistä. Jos ei ole jotain omaa meneillään, voi sopivasti puuttua toisen tekemisiin, eli jakamisen suhteen toimimme kai aika samalla tavalla, koska kumpikaan ei ahdistu :)

    • Toi teos on Hiljainen kansa Suomussalmella http://www.suomussalmi.fi/kuntalainen/palvelut/kulttuuri/hiljainen_kansa. Ensimmäisen kerran pystytetty jo 1988, mutta me nähtiin ekan kerran livenä vasta tänä vuonna, Kuusamon reissulla kesäkuussa. On kyllä hauska :)

      Aijaa, kiitos kovasti Pilvi <3 Musta tuntuu yhä useammin, että olen jo kalunnut kaikki aiheet ja asenteet. Ehkä se kertoo vain siitä miten paljosta on tullut jo arkipäivää. Niinku että no news :)

      Se on totta, että aika harvoin mainitsen sanallakaan mitään työasioihin liittyvää. Monipiippuinen valinta. Mielipiteitä mulla kyllä riittäisi, koska olen järjestänyt elinkeinoni melko poikkeuksellisilla tavoilla ja katsantokannoilla sen jälkeen kun jätin "normaalin" urani 2010-luvun alkupuolella. Puhtaasti rahalähtöiset valinta- ja ajattelumallit on musta kovin tylsiä, ehkä siinä on yksi mun moottoreista uskalluksiin.

      Jakaminen on jotenkin hassu juttu. Joskus sitä haluaa kamalasti, toisinaan ei yhtään. Perin merkillistä. Mutta ei tosin ihan mustavalkoista noinkaan, koska Miähen kanssa jaetaan ihan kaikki. On niin parasta, että on sellainen puoliso jonka kanssa voi innostua yhdessä aivan mistä tahansa – kuten selvästi teilläkin <3

  8. Luovuus…hmmm…onko sitä? Oon viime aikoina naureskellut mietelausetta: Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska. Nettihän on pullollaan ”luovia” ihmisiä, jotka luulevat osaavansa kirjoittaa/maalata/valokuvata/ommella/askarrella/jnejne ja niitä kun katsoo, niin mä oon taipuvainen aatteleen ett hitto, oonko mäkin noin paska :-D Niin että en uskalla sanoa omasta luovuudestani mitään ;-)
    Mutta nostan hattua rohkeudesta luopua parhaiten tuottavasta työstä. Mulla on kanssa harkinnassa luopua tuosta ”luovuutta syövästä” ;-) nykyduunista, mutta kun pelottaa taloudellisesti! Hienoa kun joku ei pelkää!!!!

    • Hahaa. Sä oot kyllä niin huippu :D

      Mutta hei, ton mietelauseen perään vois laittaa ajatelman että mitä sitten? Itseluottamusta ei horjuta sen myöntäminen että voi oikein hyvin olla myös ihan paska :)) (enkä nyt tosiaankaan tarkota sua, koska et oo)

      Oi, kiitos! Koitan välttää tuhlaamasta tätä lyhyttä eloa pelkäämiseen. Kuolo kun korjaa joka tapauksessa, niin sama kai se on yrittää tehdä sitä mitä lystää, kaikessa missä jollain konstilla voipi. Aina ei tokikaan voi, mutta silti.

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s