hiljainen_kansa

Luovat kaudet ristitulissa

Mulla taitaakin olla erityisen luova kausi menossa. (taas?! vai ainavaan? no niinpä.). Uusia ideoita puskee niin etten tiedä mihin niitä lykkisin. Kovin iloista tottakai; vaikka toisaalta ja samalla tahtoisin jo maata jossain sängyn pohjalla about kolme viikkoa. Näkemättä tai kuulematta yhtään mitään, ja varsinkaan tekemättä. Se olisikin kaikkien ideoiden kuningas :)

Muille ihmisille (paitsi tietysti Miähelle) ei meinaa liietä energiaa juuri ollenkaan. Enenevässä määrin, huomaan. Yleensä ratkon mielelläni toisten ongelmia, joita kohtalo tuppaa heittämään tielleni tämän tästä, live-elämässä siis. Usein ihan tuntemattomia, jotka tarvitsevat apuani jollain lailla. Merkillisiä ja ihmeellisiä kohtaamisia hetkissä, noin lyhyesti sanottuna. Noh. Sitten kun iskee vaikkapa luova kausi tai muu erikoisempi kuormitus, minusta ei riitäkään annettavaa jonnekin toisaalle, vaan tarvitsen liikenevät voimavarani itse. Meinaa joskus harmittaa, ettei ole kaikkivoipa, vaikka näkeekin tavallista enemmän. Tai toisella lailla, miten sen nyt muotoilisi.

Niin. Se luovuus – uuden luominen, monesti päällekkäin, sopeutumisineen jne – voi nimittäin viedä aika tavalla niin aikaa kuin energiaakin. Ehkä erityisesti jos tarvitsee tai on valinnut tämmöisen ehdottoman itsenäisen tien, voipi olla niinkin.

Hiljainen kansa

Hiljainen kansa

Joskus kauan sitten oli yhdessä jo edesmenneessä blogissa hieno postaus suunnitelman hauraudesta. Kuinka loistavakin suunnitelma voi mennä rikki tai säröille, jos liian moni koskee siihen. Pätee itse asiassa moneen muuhunkin juttuun, kuin vain suunnitelmiin. En enää muista edes bloggaajan nimimerkkiä, mutta muistan vieläkin sen samaistumisen tunteen :)

Hiljainen kansa

Niin me ollaan jälleen erilaisia. Yhdelle on ensiarvoisen tärkeää jakaa kaikki, ja saada iloa siitä mahdollisimman monelle jakamisesta. Mielipiteistä, tykkäyksistä ja kehuista myös, tottakai. Toisen taas täytyy hautoa itsellään kertomatta kellekään, turvassa särkymiseltä, jotta luovuus ja lopputulos voi kukoistaa. Molemmat iloitsevat ja innostuvat samalla tavalla, mutta toteuttavat ihan eri keinoin. Toisella on ikään kuin korispallo, ja toisella ohuen ohut lasipallo.

Hiljainen kansa

Ja kolmannella on pää täynnä kuivaa heinää.

Jotenkin minusta muuten tuntuu, että olen jo sanonut / kirjoittanut nämä samat asiat tänne monta kertaa. Hmm. VALO-blogi ei siis uudistu, vaan jauhaa samaa kehää, vaikka tilanteet ja vuodet vaihtuu. Heh.

Hiljainen kansa

Hiljainen kansa

Sinänsä ´luova kausi´ onkin nyt erittäin paikallaan. Olen nimittäin päättänyt lempata yhden töistäni kokonaan, ja laittanut jo toimeksikin. Sopimusteknisistä ynnä muista syistä toteutuu vasta parin kuukauden päästä, mutta kuitenkin. Tietty heivaan justiinsa sen osasen, jonka olen uutteralla panostuksella saanut tuottamaan varmimmin tuloja. Mutta vähiten iloa, siitä ei pääse yli eikä ympäri, joten oli parasta tehdä mitä selkeästi täytyy, heti eikä huomenna.

Nyt pitäisi sitten vissiin olla iso pelko persiissä, koska olenhan perheen ainoa jotenkuten työkykyinen henkilö ja bisnekset on kovin epävarmoja, mutta näin ei voi väittää. Että hampaat kalisisi. Ennemminkin tämä on taas kerran juuri sitä, mistä eniten voimaannun, tiedän sen jo entuudestaan. Elän vapaista pudotuksista, joita tähän vuoristoratamaiseen elämään näyttää mahtuvan ääretön määrä :)

Hiljainen kansa

Millaista sun luovuus on? Kulkeeko se lujaa ja arvaamattomasti, ihmeellisesti mutta myös uuvuttavaa kyytiä, kuten mulla..?

– Taru

Kuvat kesäkuun alkupuolelta, Hiljainen kansa -niminen teos Suomussalmella

| kommentoi

6 Comments

  1. Maritta

    Harvoin olen ollut mistään asiasta niin täydellisen samaa mieltä kuin siitä, että suunnitelmat menee rikki, jos joku toinen koskee niihin! Ja kun aina joka ainoalla ihmisellä tuntuu olevan tarve koskea mun suunnitelmiin, jokainen tuntuu tietävän paremmin mikä mulle sopii tai on mulle parasta. Siksi kaikki pitää olla valmista ennenkuin ne tuo näkyville.
    Varmaan johtuu samasta syystä, että luovuuskin mulla ensin hetken hiipii jossain taka-alalla ja sitten se räjähtää ilmoille sellasella vauhdilla, ettei kukaan ehdi puuttua asiaan eikä “korjata” sitä.
    Juu, on uuvuttavaa. Ja olen introvertti :-)

    – Maritta

    1. Taru

      Totta turiset. Toisen parhaan tietäminen voi mennä tosi pahasti metsään. Kaikkea valmistakaan ei viitsi viedä näkyville mm tästä syystä, ainakaan kaikkialle.

      Hyvin sanottu, että “räjähtää ilmoille niin ettei kukaan ehdi puuttua asiaan”. Parhautta!

      Samoin. INFJ :)

  2. Anna / Kätteni Jäljillä

    Hieno postaus, jälleen kerran! Olen seuraillut blogiasi jo jonkun tovin, mutten ole kai osannut kommentoida aikaisemmin mitään kun on ollut niin kokonaisvaltaisen hyvää tekstiä. :D Tämä jatkaa samaa linjaa, oma luovuus on myös hyvin kausittaista. Riippuu aika paljon elämän muista osa-alueista ja siitä kuinka paljon saa olla omissa oloissaan. Nyttemmin ei niin kovin paljoa verrattuna kevääseen, joka näkyy selkeästi myös luovassa tuottavuudessa. Muuutta kaikkia ajanjaksoja tarvitaan, joku merkitys niilläkin on. :)

    Kirjoittelin luovuudesta itsekin tuossa kevään korvilla: https://kattenijaljilla.wordpress.com/2017/03/04/luovuuden-kuplassa/

  3. Satu

    Hehe, vastauksena kysymykseesi, millaista luovuuteni on: sitä ei ole. :-D Olen niin äärettömän epäluova ihminen kuin olla ja voi, tai sitten luovuuteni on niin hyvin piilossa, etten ole sitä vielä löytänyt. Järjestettäisiinköhän kansalaisopistossa (vai mitä ne nyt on) tänä syksynä “Löydä luovuutesi” -kursseja. Voisin mennä sellaiselle. Opettaja tosin saattaisi ottaa loparit sen jälkeen.

    Mutta vakavammin puhuen, olen ihan varma siitä, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, ja olen viime aikoina saanut entistäkin enemmän varmistusta siitä, että näin todellakin on. Joskus ei aina ymmärrä itsekään omia tekojaan, vaan toimii intuition mukaan, mutta myöhemmin paljastuu, että ratkaisu oli paras mahdollinen, ainoa oikea.

  4. rautalintu

    Minä ihailen sinun rohkeuttasi päästää irti vanhasta, joka käy taakaksi. Itse jään helposti vain siihen tuttuun ja turvalliseen, vaikka ei tuntuisi hyvältä.

    Luovuudesta: luulin joskus olevani luova, mutta se olikin vain “wanna be luova”. Halusin tehdä kaikkea käsilläni ja luulin olevani hyväkin kirjoittaja.

    Nyt kun olen päässyt harhoistani, en tee enää mitään.

  5. Markku Janhunen

    Luovuus tahtoo poukkoilla. Välillä ei tiedä mitä sen kanssa tekee ja välillä sitä ei vain ole. Ehkä se olemattomuus on luovuuteni synnyttelyä. Mää tuota tiiä.

    Mut just nyt myös samat fiilikset blogin kans, kaikki on jo kerrottu ja tahkoo samaa rataa. Ehkä se sieltä nousee vielä…

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s