Tarvitaanko ihmisyyteen lääkitystä?

Blogiini oli hiljattain päädytty hakusanoilla erityisherkkyys lääkitys. Mitä hemmettiä..? Havainto sekä sieppasi että hämmensi yhtä aikaa.

Minkä ihmeen takia erityisherkkyyteen pitäisi olla lääkitys..? Se ei ole diagnoosi tai sairaus, eikä varsinkaan päävika. Tulisiko hankkia näköä sumentava lääkitys, jos näkee liian tarkasti, tai vaikka liian kauas? No ei tietenkään. Miksi siis pitäisi poistaa lääkityksellä joitain muita aistillisia ominaisuuksia, jotka on syntyessään saanut..? Hullua, sanoisin.

siiliystävä

Noin ylipäätään ainakin minusta tuntuu, että kaikenlainen ”diagnosointi” tai luokittelu menee jo yli äyräiden. On tottakai hirmu hyvä juttu, että self-helppiä on paljon tarjolla, ja että varmaan jo jokainen osaa mennä itseensä ja tiedostaa omat kipukohtansa, tunnelukkonsa ja traumansa. Mutta kuten kaiken muunkin, myös itsensä tuntemisen ja kehittämisen voi vetää överiksi. Alkaa ikään kuin suorittaa sitäkin, löytäen itsestään aina vain lisää ja lisää ”tyyppivikoja”, jotka tulisi jollain lailla korjata. Ihmisen inhimillisyyden ja epätäydellisyyden huomioon ottaen se tie ei pääty milloinkaan.

Erilaisia oppaita omien tunteiden tukkimiseen ja joka asian rakastamiseen on jo niin paljon liikkeellä, että helposti tulee käsitys, ettei tosiaan mikään saisi tuntua miltään (ikävältä). Tarvitaanko jokaiseen tunteeseen yleisesti miellyttävä ratkaisu, jotta mahtuisi hyväksyttävään lokeroon? Pitääkö heti joko hakea mielialalääkitys tai meditoida pää tyhjäksi, jos tuntee jotakin? Ei minusta. Tarviiko aivan kaikissa tapauksissa ees etsiä ja löytää syy ja seuraus? No ei tokikaan.

Rillankivi

Pahimpia puoskareita ovat luonnollisesti ne, jotka ovat menneet niin oppeihin tai itseensä, että tietävät kaiken kaikkien muidenkin puolesta. Siitä tykkään kyllä kovasti, että kerrotaan omista kokemuksista ja ratkaisuista, mutta heti jos oletetaan saman keinon olevan jokaisen yleisavain, näen punaista. Se ei ole avun tarjoamista, vaan käytännössä toisten ihmisten kokemusten mitätöintiä ja ylenkatsomista (tiesi niistä tai ei, sillä ei ole merkitystä). Tavallaan myös omansa, ruoskimalla että olisi ollut oman kokemuksensa kohdatessaan jotenkin tyhmä.

Otetaan esimerkkinä vaikka juuri erityisherkkyys. Sillä, että siitä on viime vuosina puhuttu ja kirjoitettu niin paljon, on sekä hyvä että huono puoli. Erityisesti erityisherkkää tieto vapauttaa, kuten minuakin aikoinaan. On hienoa, että tuotakin aihetta on ihan tieteellisesti tutkittu ja todistettu. Lohdutti tosi paljon, etten ole yksin outolintuna. Mutta. Lieveilmiöinä ensinnäkin monet ei-erityisherkät ovat tästä suivaantuneet. Että mokomat erityiset, mitä ne oikein luulee olevansa (vaikkei siitä useinkaan ole kyse, ylpeilystä). Toisekseen erityisherkkä lokeroidaan entistäkin useammin. On jokin määritelmä, millainen hän useinmiten on, ja sitten kaikki erityisherkät ovat täsmälleen sellaisia. Tähän sortuvat toisinaan myös erityisherkät itse. Että kun minä olen tällainen, niin tuo toinenkin on täysin samanlainen, koska HSP. Ja taas tiedetään ja neuvotaan. Ikävä kyllä myös saatetaan laittaa ihan kaikki reagoinnit ym. juuri erityisherkkyyden piikkiin, vaikka ihminen on aina elävä yksilö ja persoona, ominaisuuksineen ja luurankoineen päivineen.

Pelastusrengas

Reagoin siten kuin kulloinkin tunnen, joko näkymättömästi tai näkyvästi, koska olen ihminen. Paras lääkitys ”vikoihin” on elää ja olla, ihan sitä mitä milloinkin on <3

– Taru

| kommentoi

4 Comments »

  1. Paras lääkitys on juurikin vain elää ja olla <3 Itse vierastan joka ikisen asian diagnosointia ja kategorisointia – pahimmillaan näistä tulee vain itseään toteuttavia ennusteita, lääkitystä vaativia korjattavia tiloja tai maailmanselityksiä. Olen erityisherkkä itsekin, mutta pidän sitä ominaisuutena ja osana ihmisyyttä :)

  2. Paras lääke olisi kanssaeläjien ymmärrys ja hyväksyntä: annetaan jokaisen olla sellainen kuin on! 😊

    Joskus kuitenkin tarvitaan se diagnoosi, jotta ymmärrystä tulisi mm koulun suunnasta…näin meillä yhden lapsen kohdalla! Diagnoosista huolimatta ”parantavaa” lääkettä ei ole, muuta kuin toive siitä, että hyväksytään hänet sellaisena kuin on! 😍

    Tosi tärkeää pohdintaa sinulla, Taru!

    P.S. Viedäänkö terkkuja entisen asumuksenne suunnalle saaristoon? Siihen hyvin lähelle Spjutsundiin menemme tulevana viikonloppuna…

    • No koulu on varmaan kans sellanen paikka, missä joutuu ihmislapsi kärsimään, kun pitää todistella olevansa ihminen. Kaikenlaista typeryyttä, ihan kuin ei olisi olennaisempaa, johon kohdistaa voimavaroja. Hmph.

      Kerrohan tuulelle terkkuja :) Ei olla lähdön jälkeen käyty lähelläkään, ja voip olla ettei koskaan käydäkään. Joitakin asioita ei kannata enää avata, kun ne on kerran laittanut kiinni :)

Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s