Kalenterikivaa 2017

keijut_ja_maanvaki

Kalenterivuoden vaihtuminen merkitsee mulle käytännössä vain sitä. Muutosta päivämäärän vuosiluvussa, ei sen kummempia. Sama ihminenhän sitä on vaihtumishetken molemmin puolin. Eikös. Kalenterit kuitenkin tapaan vaihtaa vuodenvaihteessa. Toisinaan olen koittanut olla ilman paperista kalenterikirjaa, mutta aina viimeistään jossain vaiheessa se on jotenkin välttämättömyys. Ihme juttu. Sen lisäksi käytän kahta sähköistä kalenteria, plus seinäkalenteria. Tietyn tyyppiset asiat kirjaan tuonne ja toisen tyyppiset sinne, tai tänne. Voisi olla yksinkertaistamisen paikka, mutta en vaan ole keksinyt yhtä ja ainoaa kaikelle toimivaa. Ja hyvin pelittää näinkin, kun itse tietää omat systeeminsä. Pöytäkalenteriksi valkkasin tällä kertaa […]

Read More →

Puhuvia pihalintuja ja muita enteitä

starling

Pihapiirissä majaili muutaman viikon ajan musta lintu. En ole ihan varma, oliko mustarastas vai kottarainen. Lintu touhaili päivittäin nimenomaan meidän ikkunoiden alla, ja tuli hyvin lähelle jos oltiin ulkona. Oli selkeä fiilis, että mitähän se yrittää meille sanoa. Onko sillä hyviä vai huonoja uutisia. Viimeisenä iltana ajattelin rinta-alaa pistäen, että ei kai vaan äiti. Noh. Seuraavana aamuna tuli viesti, että äiti oli, mutta ei minun. Lintua ei enää näkynyt. Se läheinen, jonka kolmisen viikkoa sitten mainitsin olevan teholla äkillisen vakavan sairauden johdosta, on siis anoppi. Hän taistelee edelleen, vaikka on […]

Read More →

Enneunen metsä

Toissatalvena, vielä vanhassa osoitteessa, pinnistin, pihisin ja vaadin saada tietää. Halusin selkeän merkin jostain / joltain / mistä tahansa, että päästäänkö me ikinä pois, ja minne. Vai onko kaikki taistelu sittenkin turhaa ja ovesta lähdetään jalat edellä. Noh. Univalveen rajamailla näin kolmena yönä peräkkäin saman hoidetun havupuumetsän. Sillä lailla hoidetun, että liikkuminen oli helppoa. Ei ryteikköä jalan alla. Aluskasvillisuus vehreää ja pöyheää. Liikuin metsässä tuskattomana ja seesteisenä, kevyesti ja kepeästi. Jos yritin liiaksi painostaa, että tahdon nähdä mitä metsän ympärillä on, vastaan tuli vahva tunne ettei sillä ole mitään väliä. Uni, tai tila, miksi sitä nyt sanoisi, päättyi aina samalla tavalla. En malttanut mieltäni, vaan halusin tietää koska keveä metsämaisema oikein tapahtuu, ettei yksinkertaisesti kyetä enää. Vastaukseksi sain joka kerta pimeyden, jossa loisti oranssit liekit. Arvelin jo silloin, että jotain `helkkarin lieskoja` vissiin meinataan, mutta en tahtonut uskoa niiden enää jatkuvan. Niin ei vaan voinut olla, oli jo kohtuutonta. Jatkoin toivossa roikkumista, kuinka inhimillisyys saapuu varmasti huomenna. Ja aina uudelleen huomenna. Kyseinen metsä on kuvassa. Sijaitsee nykyisen kotiosoitteen pihalla. Se seuraava pysäkki, jonka näin toista vuotta sitten unettomassa zombitilassani. Tietää tai valita en voinut, koska asunto hankittiin näkemättä edes kuvia (hädässä ei turhia pohdiskella tai kartoiteta, vaan toimitaan nopeasti ja vaistolla ;). Kun ensimmäisen kerran ajettiin huudeille, henkäisin Miähelle, että kato mitä täällä on. Vaikka hanget olivat kevättalvella vielä korkeat, tiesin niiden alla olevan myös justiinsa tietynlaista aluskasvillisuutta. Sattumat ovat joskus huimia. Vaikka pikkasen saikin odottaa. Krhm. Terveisiä vaan sinne […]

Read More →

Kaija Juurikkala: Sielu ei nuku

[toim.huom. tämä kirjoitus on jälkeenpäin irrotettu toisen postauksen perästä] Arvelin, että lähes koko ikänsä valvoneella henkilöllä voisi olla uusia näkökulmia meidän molempien ikuisuusongelmaan unen määrän ja laadun kanssa. ”Kuinka valvoa hyvin ja levätä nukkumatta? Kaija Juurikkala kärsi pitkään unettomuudesta, kunnes oppi lepäämään öisin ilman että nukkuisi sikeästi. Kirjassaan hän auttaa muita unettomuudesta kärsiviä löytämään keinot viettää yöt niin, että aamulla voi nousta sängystä levänneenä ja energisenä. Yö on portti alitajuntaan. Silloin ihminen on lähimpänä sellaisia henkisiä kykyjään, joita ei valveaikaan käytä aktiivisesti. ”Sielu ei nuku” rohkaisee tutkimaan näitä alueita: Miten mieleni ohjaa minua tietämättäni? Miten voin tulkita ja houkutella esiin alitajunnan lähettämiä viestejä? Miten erotan intuition ja mielijohteen? ”Rakastan öitä. Joskus nukun niin kuin ihmisen kuulunee nukkua mutta niin kuin yhä harvemmat nukkuvat. Nukahdan illalla ja herään aamulla. Silloin säikähdän: ’Oh, meni yö hukkaan!’ [lainattu täältä] Ihan ensimmäiseksi ”huuhaa-varoitus”, jos opuksesta kiinnostuu :) Siinä mielessä vain, että avoimin ja suodattavin mielin, jos ei lähtökohtaisesti siedä sen tyyppisiä juttuja. Kaija viljelee huuhaa -sanaa avoimesti itsekin. Kirjan tuomien omien oivallusten määrä riippuu varmasti hyvin pitkälti henkilöstä. Itselle päällimmäiseksi jäi ehkä se, mikä moneen muuhunkin mielestäni pätee, että jos et kertakaikkiaan voi muuttaa sitä, sopeudu. Etsi siitä uusia puolia, juuri sinulle sopivia. Loputon ja lohduton hanttiinlaittokin on pitemmän päälle melko kuluttavaa. Muutakin kuin yön pimeyttä ko. teoksesta löytyy, kuten hauskoja intuitiivisia tehtäviä ja luovia ideoita (esim. nuo kalenterilauseet). Kaija kertoo myös paljon omanlaisen taiteensa maalaamisesta. Ensimmäiset luvut olivat pikkasen liian täynnä lapsuus- ja […]

Read More →

Jänniä lauseita seuraavalle vuodelle

tammikuu_2016

Leikkasin lehdestä 13 irrallista lausetta sen ihmeemmin miettimättä tai analysoimatta. Niinkin syvällisestä painotuotteesta kuin Pirkka-lehti, koska se sattui ensimmäiseksi käteen.. Leikkeleet sekoitettiin ja minä valitsin täysin sokkona sanat sekä loppuvuoden että seuraavan vuoden kuukausille. Ensi vuotta varten käytin S-marketista tuupattua seinäkalenteria, koska sen raaskii ihan surutta liistrailla. Näistä lauseista saattaa parhaassa tapauksessa aueta jotain kussakin kuussa. Tai sitten ei, ei voi tietää. Idean sovelsin Kaija Juurikkalan kirjasta Sielu ei nuku (Like 2015). Taisipa hän mainita samantyyppistä yhdessä toisessakin teoksessaan. [muokattu: postauksesta on irrotettu kirjan esittely omaksi artikkeliksi] . . . […]

Read More →