Otteita viimehetkikirjoista

taivas_tulessa

Mieleeni välähti juuri tämän blogin funktio: Hetkikirja. Sitähän kaikki on – vain palasia jostain. Paikoista, tapahtumista, kohtaamisista, poluista, tunnelmista, mietteistä. Valitut tai valitsemattomat palat. Seuraa hetkikirjan otteita läheltä, pihalta ja kaksi kuvaa kauempaakin, muutaman viikon aikajanalta. Tällä pellolla ollaan Pohjois-Karjalan sijaan Päijät-Hämeessä: Poikettiin nimittäin viimeisimmän Tampereen reissun varrella Hollolan Kiikunlähteellä: Paikan luonteeseen nähden surkeasta kuvasta huolimatta pientä osviittaa siitä, että tuo kuuluisa lähde todella on turkoosin värinen, ja sopivalla säällä heijastuu varmasti myös pohja. Kovin epätavallista Suomessa, eikö. Auringonvalo vain tuli väärästä kulmasta, ynnä muuta selityksen makua. Kova kiiruskin vielä […]

Read More →

Milloin on oikea aika?

viljapelto

Vastaus on sekä aina että ei milloinkaan. Koska elämänsä (oleellista) kulkua ei voi suunnitella, ei kesällekään ollut liian valtavia unelmia. Nyt kun katsoin tuota postausta, niin aika pitkälti ne ovat kaikesta huolimatta toteutuneet! Ja tuoneet paljon iloa. Vaikkei kevyt aarrekartta ollutkaan mikään to-do lista, jota sokeasti tavoitellaan (tai edes vilkaistaan kesän aikana..). Yllätyksiähän tulee jatkuvasti, niin hyvässä kuin pahassa. Se on aina 100% varmaa. Kaksi on kotona, kolmas ei. Hedelmällisimmäksi olen havainnut vapauttavan hyväksymisen. Ei elämä ole kellekään luvannut reiluutta tai kohtuullisuutta. Se ei sillä lailla pääse vetämään jalkoja alta, […]

Read More →

Lähiluonnon energioita

lahiranta

En muista kirjoitinko jo keväällä, vai meinasinko vain. Henkäisevästä tunteesta, kun voi astua ovesta ulos ilman että ympäristö kuristaa kurkkua. Tai rinnasta. Voi olla, etten kirjoittanut, koska en vieläkään osaa sanoin kuvailla :) Yhteys luontoon, jota oli suuri ikävä. Yhteydenpito, joka oli estetty muutaman vuoden, palautettiin pakahduttavalla riemulla. Niin se menisi, jos osaisin kertoa. Tienoon luonnossa on taajaan vaihtelevia tunnelmia, joita koitin napsia myös kuviin. Ihan lähimaastossakin tuntuu välillä kuin olisi jossain kansallispuistossa. Ja järveä on joka kulman takana. On se Saimaakin vaan suuri :) Olen avoimin mielin katsonut, tulisiko […]

Read More →

Jotkut asiat muuttuu, jotkut ei

Ollaan tavallaan jo muutettu seuraavaan kämppään – tavallaan ei. Homma on kuitenkin hanskassa ja hanskat tallella :) Muutettiin pari pvää sitten noin puolet vähistä kalusteista ja siirryttiin kissojen kanssa nukkumaan uuteen osoitteeseen. Kamoja viedään pitemmän ajan kanssa vain vähän kerrallaan, alkaen asumisen ja elämisen kannalta tärkeimmistä (ne muuten havaitsee hyvin asumalla ilman tavaroita). Ja satsi aina saman tien tarkoin harkituille paikoilleen, näin säästytään kokonaan laatikkohelvetiltä. On myös helpompaa ja yksinkertaisempaa tarkastella, onko jokaikinen jäljellä oleva aivan varmasti tarpeellinen. Aina voi vähentää, vähästäkin. Esimerkiksi viimeisestäkin telkkarista päästiin jo, hiphei. Kuten myös kotiteatterista ja muista sen osaston vehkeistä. Emmittiin edestakaisin jo edellisen muuton yhteydessä, mutta otettiin silloin kuitenkin takkahuoneen töllö mukaan. Jos vaikka yhtäkkiä tahdotaankin katsella. Noh, eipä ole kiinnostanut. Pöytäkoneen näyttö riittää vallan hyvin satunnaiseen Areenan käyttöön. Vaikkei sinnekään ole muutamiin kuukausiin klikkailtu… Kovin helppoa ja yksinkertaista, tai sitten ei ihan. Vaikka jälkikäteen voi varmasti olla polleana, että mehän tehtiin se taas, niin muutaman kerran on kyllä piipahtanut mielessä, että viiraako molemmilla päässä vai mitä hittoa :D Järjestää nyt näin pian uusi rääkki, kun muuttamiseen ei ole mitään oleellista / pakottavaa syytä. Ikään kuin ei olisi jo enemmän kuin riittävästi kipuja ja terveysongelmia, wtf. Ehkä (?) onkin tarve todistella itselleen, ettei tässä vielä haudassa olla. Että ollaan vielä olemassa ja tehdään kaksistaan mitä lystätään, itepähän ”maksetaan”. Tilanteet voi muuttua ääreispaljonkin, mutta jotkut asiat ei milloinkaan. Ajoittain (niinkö..?) hyvinkin kivikova itsepäisyys on näköjään yksi niistä. Onneksi se on kummallakin täsmälleen samanlainen, muuten […]

Read More →

Se tunne, kun viimeinenkin katkeruus katoaa

saaristohuvila

Uusi tuttavuus pyysi näyttämään kuvia meidän entisestä kodista. Kuvia selatessaan hänen järkytyksen ja ihmetyksen tunne oli melkein käsin kosketeltava. Ettäkö tällainen teillä on ollut, vauuu, että omin käsin remppasitte, ihan henkeä salpaava paikka. Enää teillä ei ole mitään (ulkopuolisen silmin) ja kaikki on muutenkin mennyt päin persettä (ulkopuolisen silmin), terveys lopullisesti, ja siinä te vaan olette iloisena, onnellisena ja vapautuneena, yhtään mitään vailla. Miten teillä voi olla tuollainen asenne ja rohkeus. Isosti Täh. Itse ihmettelin, että mitä kummallista tässä on, pelkässä arvotusjärjestyksessä. Siinä hetkessä tajusin, että vihon viimeinenkin katkeruus myös […]

Read More →