kissat

Meidän kissalapset ღღღ

Untitled
Kerttu, Norskin ja Persialaisen sekoitus
s. 2010

Untitled
Heta, Norskin ja Persialaisen sekoitus, Kertun sisko
s. 2010

Untitled
Pyry, aito maatiaispoika
s. 2008

. . . . . .

Muistoissa ♥

Untitled
Manu (Magnum), Pyryn velipuoli
s. 2008, kadonnut 07/2014

5 Comments

    1. Taru

      Oi kiitos Mel :) Niin minäkin <3 <3 <3

      Pyry on sellainen oikein tomera pieni poika. Hänen yksi lempinimensä on "Tömpsy", koska tömpsähtää niin vaativasti ikkunaan, kun tahtoo sisälle päivittäiseltä kierrokseltaan :D

      Manua on edelleenkin välillä ihan järkyttävä ikävä. Suru on jäänyt jotenkin "kesken", kun ei koskaan selvinnyt mitä hänelle tapahtui. Havahdun vieläkin joskus yllättäviin harhakuulemiin, että nyt on Manu ikkunalla. Vaikka hyvin järjellä tiedänkin, ettei toivoa enää ole, kun aikaa on mennyt toista vuotta. Epätietoisuudesta huolimatta haluan kuitenkin uskoa, ettei hän joutunut kärsimään lähdönkään hetkellä. Manulla oli meillä onnellinen elämä, sen me onneksi tiedämme <3

  1. Mel

    Kuulostaa hauskalta tuo tömpäyttely. Hehe, ihana kun jokaisella olennolla on omat tapansa.
    Voi Manu raukka, kohtalo päätti siis jotain, mistä kukaan muu ei sitten tiedäkään. Mä muistan kanssa kun surin tosi monta vuotta mun kissan kuolemaa. Oli hirmu syyllinen olo siitä, kun hän joutui lopetettavaksi. Eräänä yönä tällein aikuisena jo, se kissa tuli maukumaan mun unen läpi ja luulen, että se oli jollainkonstilla siinä samassa huoneessa. Se oli niin todellisentuntuista ja hällä kun oli maailman erikoisin tapa maukua, joten siitä ei voinut erehtyä. Sen jälkeen olen tuntenut vain hyvää mieltä ajatellessani sitä toffeenväristä lupsakkaa kollia, jonka pystyi vaikka solmuun vääntämään ja toinen vain hymisteli tyytyväisenä, joten suurta taikaa hänen yhteydenotossaan oli. Tai sitten mulla on vaan hyvin itseäni palveleva mielikuvitus.

    1. Taru

      Voih <3 Eläimestä luopumisen suru on tosi raastavaa. Oli miten oli tuossa sun tapauksessa, niin pääasia että päällimmäiseksi tuli onnelliset muistot <3

      Mulla on aina ollut kissoja, pienestä pitäen. Paitsi ennen näitä palleroisia ei ollut kahteen vuoteen, se oli todella outo tila :) Meinasin, etten enää pysty sen jälkeen, kun 16-vuotias kissani oli lopetettava sairauden vuoksi. Että ei enää yhtään ainutta luopumisen tuskaa. Mutta kuinkas sitten lopulta kävikään – Miau kertaa neljä :D <3

Kommentoi toki!

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s