Katajanneulasjuoma

katajanneulastee

Hörhöt täällä taas hei! Tällä kertaa metsäköökissämme kokeiltiin hieman viileempää versiota taannoisesta katajanneulasteestä. Litra kiehuvaa vettä, kaksi haudutuspalloa katajan neulasia, jäähdytetään, yön yli jääkaappiin. Näin pienestä määrästä tuli oikein hyvin väriä ja aromia. Maku on yllättävämpi ja erilaisempi kuin olisi kuvitellut. Tosi raikas. Maustaa tätä voisi vaikka millä, me kokeiltiin nyt sitruunamehua (tuoreen puutteessa tiivistettä) ja hunajaa. Vallan mainiota jääteetä, sekä mausteilla että ilman. Syrjäyttää mennen tullen lisäaineilla tukitut mehut ja limpparit. Ja on helppo tehdä, metsään vaan täyttämään teepallot ja vettä kiehumaan. Lisäksi samoilla neulasilla saa vielä toisenkin satsin. […]

Read More →

Vihtoisko nokkosella vai katajalla?

(kuva) Perinteinen saunavihta tehdään rauduskoivusta, mutta vastomiseen on monia muitakin mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Ennenvanhaan erilaisilla vihdoilla hoidettiin niin terveyttä kuin kauneuttakin. Ensinnäkin koivuvihdan joukkoon voi sitoa esimerkiksi kukkia tai yrttejä. Joko tykkäämisen tai tuoksun mukaan, taikka terveydellisten vaikutusten perusteella. Esimerkiksi mustaherukan lehdet antavat aromaattisen tuoksun ja kaunistavat ihoa. Siankärsämö rauhoittaa ja vahvistaa, sekä desinfioi ja puhdistaa kehoa kuona-aineista. Mesiangervo auttaa muun muassa hiustenlähtöön, jännitykseen, turvotukseen ja hermosärkyihin. Mesiangervo sisältää luonnon salisyylia, eli asperiinin kaltaista ainetta luonnosta, ja se auttaa kipuihin, särkyihin ja reumaan. Kannattaa kerätä sellaisia kasveja, joita muutenkin käytetään yrtteinä […]

Read More →