Pysyvyys vai vapaus

vapaus

Olen aina ollut sitä mieltä, että asunnon omistaminen on ainut ”oikea” vaihtoehto. Se mitä haluan ja missä haluan pysyä, kun kerran olen saavuttanut. Asia, joka vain on niin, ilman kyseenalaistamista. Jos asuu, tai joku asuu vuokralla, niin se ei ole oma valinta, vaan pakko, josta siirrytään omistamiseen heti kun mahdollista. Tai tahdottaisiin siirtyä. (virheellinen yleistys, paljastan jo kättelyssä). Omistusasuntoja on ollut suhteellisen helppo vaihtaakin, ostaa ja myydä, markkinatilanteesta riippumatta. Pääkaupunkiseudulla. Niinä aikoina mietin aina myös suhteellisen paljon arvojen kehityksiä jne, koska mikään ei koskaan ollut ns. loppuikäistä. Sitten tuli pätevä […]

Read More →

Sisäisestä rauhasta | osa kolme

patsaat

Pienen jatkiksen kolmas ja viimeinen osa. Muutenkin tiedän vain sen, miten se juuri meille poksahti. Tai ehkä annettiin lahjaksi panosta vastaan. Käskemällä en oikein usko sisäisen rauhan tulevan, vaan vasta kun aika on. Ei välttämättä silloin, kun omasta mielestä on aika. Päätellen siitä, ettei ole näkynyt, kun meidän mielestä jonkinlaisen avun olisi ollut korkein aika ilmaantua. Tie ja kokemus lienee kuitenkin hyvinkin yksilöllinen, kuten mä ja säkin. Ennen tuikkivampaa sisäistä valoa tarvittiin pitkä ja reipas musta aukko, siihen tulokseen olen omassa tapauksessani tullut. Oli mentävä ikään kuin vereslihaksi, joka heitettiin […]

Read More →

Sisäisestä rauhasta | osa kaksi

lintupatsas

Pienen jatkiksen toinen osa. Mitä se [sisäinen rauha] sitten käytännössä on? Ainakin omaani on tosi vaikea kuvailla. ’Siihen’ ei vaikuta mitkään ulkoiset tekijät, siis mitkään. Niinku tosissaan. Ei vain periaatteessa, muistilapulla tai suotuisassa tilanteessa. Se vain on, olemassa, nöyränä mutta vahvana. Rohkenisin liittää sisimmän löytämiseen. Ihan totta, ilman mitään hurmiohommia. Se ei tarkoita sitä, etteikö sairaudet enää huolettaisi, tai ettei enää lainkaan vaikeroitaisi. Tai vaikkapa hermostuttaisi kun pitää kiireellä raahautua jonnekin ja kaikki pissii (ketäpä se ei veetuttaisi), tai että olisi yhtäkkiä voimia ryhtyä sosiaaliseksi. Juu ei. Se tarkoittaa ehkä […]

Read More →

Sisäisestä rauhasta | osa yksi

kamelikyyti

En muista, kumpi sen ensiksi ehti sanoa ääneen, minä vai Miäs, mutta se vain tulla tupsahti. – On sellanen sisäinen rauha. – Joo, niin on. – Ei paljon kiinnosta *toi juttu*. – Ei ni. Noin reagoimme, kun muutama viikko sitten lävähti jälleen uusi märkä rätti päin näköä, semmonen isompi. Ei heilauttanut. Häh..? Yhtäkkiä näin vain oli, ilman sen ihmeempää numeroa. Poks. Sisäinen rauha, vaikken edes tiedä mitä se ”virallisesti” on. Saati että olisin ennen kokenut vastaavaa, ei kumpikaan meistä. Siitä huolimatta tunnistin heti, ilman pienintäkään epäilystä. Tätä kirjoittaessani etsin nopsasti […]

Read More →